Sissisota

Sissisota on pienten hajanaisten joukkojen taistelua (yleensä omassa maassa) vihollista vastaan yllätyshyökkäyksin.

Sissisota on ollut sodankäynnin muotona ihmiskunnan alkuajoista lähtien, mutta käsitteenä se on yleisesti tunnettu vasta 1900-luvun sotien, kuten esimerkiksi Afganistanin sisällissodan ja Vietnamin sodan jälkeen. Kummassakin sodassa sissit olivat ajamassa miehittäjää pois maasta menestyksekkäästi. YK:n lisäpöytäkirja vuodelta 1977 rinnastaa sissit tietyin varauksin sotilaisiin.

Kiinan vallankumousta johtaneen Mao Tse-Tungin mielestä sissiliike on kuin kala vedessä, sitä pitää ruokkia (ulkopuolisella tuella) ja se tarvitsee puhdasta vettä ja happea (kansan tuki).Seppänen, Esa: 'Sissisota - aikamme sota'. Kirjayhtymä, 1971. Esimerkki epäonnistuneesta sissisodasta oli Che Guevarann yritys aloittaa vallankumous Boliviassa. Kansa ei tukenut kommunistisissejä, ja armeija onnistui kukistamaan sissiliikkeen alkuvaiheessaan. Toinen esimerkki oli Viro metsäveljien sissisota neuvostomiehittäjiä vastaan 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa: Neuvostoliitto nujersi kapinan käyttäen apunaan väestösiirtoja ja kollektivisointeja.

Sissi

Sissi on erä- ja pioneeritaitoinen sotilas. Sissiä on sanottu 'metsän äänettömäksi eläimeksi'. Sissin taistelutoimet ovat joko yksilösuorituksia tai pienen ryhmän toimintaa.

Suomessa on käytetty nimitystä sissi myös suomalaisista kaukopartiomiehistä, jotka toimivat rintamalinjojen takana tiedustelu- ja tuhoamistehtävissä sotilaspuvussa etenkin jatkosodan aikana. Kaukopartiotoiminnassa sotakoirilla on ollut suuri merkitys vihollisen jäljittämisessä ja väijytysten sekä ansalankojen paljastamisessa.

Sissisodan luonne

Sissisota on strategialtaan usein puolustuksellista, mutta taktiikaltaan lähes aina hyökkäyksellistä. Sissisodan luonteeseen kuuluu yleensä sodan pitkäkestoisuus (Vietnam ja Afganistan kestivät molemmat noin 10 vuotta). Samoin hyökkääjän ylivoimaisuus sotilaallisesti, kaupallisesti, teknologisesti ja puolustajan alivoimaisuus edellä mainituissa seikoissa. Sissisota lasketaan yleensä puolustukselliseksi sodankäynniksi, pois lukien terrorismi (11. syyskuuta 2001 tapahtuneet terrori-iskut Yhdysvaltoihin esimerkkinä).

Sissisota perustuu muutamiin seikkoihin joka tekee siitä menestyksekkään puolustustuksellisen sodankäynnin muodon. Hyökkäävä osapuoli on raskas liikkeissään, koska sen on organisoitava armeijan toiminta vihollisalueella. Sissit ovat pieniä, erillään toimivia ryhmiä ja joustavia liikkeissään, vaikkakin ne voivat toimia myös keskitetyn johdon alaisuudessa. Sissisodassa taistelut pyritään aloittamaan silloin kun se puolustavalle osapuolelle sopii parhaiten, käytännössä päästään iskemään yllättäen, nopeasti ja vihollisarmeijan elintärkeitä kohteita (huolto, johto) vastaan. Kun hyökkääjä joutuu jakamaan resurssejaan sissejä vastaan suunnattuun toimintaan, vaikeutuu kohdealueen operaatio ennestään.

Sissien alueen tuntemus ja asukkaiden antama tuki - äänetön vastarinta - näyttelee suurta osaa koko toimintaa ajatellen. Tämä aiheuttaa hyökkääjän 'näkymisen' ja puolustajan 'piiloutumisen' jolloin sisseillä on etu päättää missä, milloin, ja miten taistellaan. Iskut ovat yleensä erittäin nopeita ja niillä pyritään maksimaalisen vahingon tuottamiseen kohteessa.

Sissisota ilman vakinaisen armeijan tukea on tuomittu epäonnistumaan. Tästä syystä esimerkiksi Malesian muslimisissien sota Britannian siirtomaahallintoa sekä Viron metsänveljien taistelu neuvostomiehittäjää vastaan epäonnistui. Samoin sissijoukkojen käyttäminen taisteluvoimana vakinaisen armeijan tapaan johtaa nopeasti raskaisiin tappioihin: Vietkong miltei tuhoutui kokonaan Tet-hyökkäyksessäinin 1968. Tuon katastrofin jälkeen Vietkong näytteli Vietnamin sodassa enää toissijaista roolia, ja varsinaisen taisteluvastuun kantoi Pohjois-Vietnam vakinainen armeija.

Perinteinen sissisota

Yleensä puolustettava maa on kokonaan tai suurimmaksi osaksi vihollismiehityksen alaisuudessa, ja varsinaiset armeijan sotatoimet ovat päättyneet; jossain tapauksissa jopa alistetun hallituksen tekemään rauhansopimukseen. Miehityksen alettua osa taistelijoista jatkaa yleensä sotimista oman asiansa puolesta kätketyillä, sotasaaliina saaduilla ja ulkopuolisen tuen tarjoamilla aseilla.

Sissit yleensä toimivat ilman keskitettyä johtoa, ja toimintaan kuuluu läheisesti siviiliväestön tuki. Toimintaa ohjaavat poliittiset tai uskonnolliset aatteet, fanaattisuus tai asialleen omistautuneisuus (erittäin vahva maanpuolustustahto), jolloin puolustajilla on ns. moraalinen ylivoima miehittäjää vastaan.

Nykyaikainen sissisota

Yleensä puolustava maa käy laajamittaista häirintä, kulutus- ja hidastamissotaa rintamalinjan takana, vihollisen selustassa iskien sissitoiminnan kaltaisella tavalla vihollisen elintärkeisiin ja helposti haavoittuviin kohteisiin, kuten huoltoreitteihin. Pyrkimyksenä on hidastaa ja kuluttaa hyökkääjää, jolloin armeijalla on aikaa järjestää puolustusta ja koordinoida paremmin vastahyökkäyksiä vihollista vastaan. Nykyaikaiseen sissisotaan kuuluu myös mittava tiedustelutoiminta, ja se on keskitetyn johdon alaisuudessa erittäin hyvin koordinoitu. Suurin ero perinteiseen sissisotaan on se, että toiminta käydään varsinaisten sotatoimien aikana, ja vihollinen yrittää järjestää mittavaa vastasissitoimintaa alueella.

Nykyaikainen sissisota on usein hyökkäyksellistä, kuten Persianlahden sodassa, jolloin liittoutuman erikoisyksikköjäiiniin pudotettiin Irak häiritsemään, tiedustelemaan ja tuhoamaan Scud-ohjusten laukaisualustoja.

Lähteet

Kirjoja