Sketsisarja televisiosarjatyyppi, jossa on kokoelma lyhimmillään vain muutaman sekunnin kestäviä mutta yleensä parin minuutin kestoisia
sketsejä. Sketsit saattavat olla kaikki samaan teemaan liittyviä kuten esimerkiksi suomalaisuuteen keskittyvässä sarjassa
Ugrilampaat tai toisiinsa liittymättömiä. Joissain sarjoissa on juontaja tai muu vastaava, joka esittelee sketsit. Tällaisia ovat esimerkiksi
Kummeli ja
Studio Julmahuvi.
Monty Python -ryhmän sarja. Huumoriyhtyeet
Alivaltiosihteeri ja
Lapinlahden linnut ovat tehneet muutamia sketsisarjoja televisioon.
Monty Pythonin lentävä sirkus on tyylilajin suurin
klassikko, jota edelleen lainataan ja kopioidaan.