Sosiaalidemokratia

Sosiaalidemokratian tavoitteet

Sosiaalidemokratian tavoitteena on korjata tai ainakin lievittää kapitalistisen talouden vikojen, puutteiden ja epäoikeudenmukaisuuksien aiheuttamia haittoja. Sosiaalidemokraatit, toisin kuin vallankumousosialistit, katsovat tämän toteutuvan parhaiten edistämällä demokraattista päätöksentekotapaa, koska heidän näkemyksensä mukaan väestön enemmistön ottaminen mukaan päätöksentekoon johtaa luonnostaan ja rauhallisen kehityksen kautta työtä tekevän enemmistön aseman parantamiseen suhteessa pääoman omistajiin. Kapitalismin haittojen torjumista varten sosiaalidemokraatit pitävät tarpeellisena säädellä ja täydentää markkinataloutta yhteiskunnan toimesta.

Se kuinka laajalti yhteiskunnan tulisi puuttua talouselämän toimintaan, on aina ollut sosiaalidemokraattien itsensä parissa vilkkaan keskustelun kohteena. Yleisesti ottaen nykyiset sosiaalidemokraatit kannattavat laajoja maksuttomia tai edullisia julkisia palveluita, kuten koulutusta ja terveydenhuoltoa, sekä ihmisten toimeentulon turvaamista julkisesti maksettavilla tuilla sellaisissa elämäntilanteissa, joissa perustoimeentulo olisi muuten uhattuna. Historiallisesti jotkut sosiaalidemokraatit ovat nähneet liikkeen lopullisena tavoitteena yhteiskunnan, jossa Marxin oppien mukaisesti tuotantovälineet olisivat yhteisesti omistettuja ennemin kuin yksityisomaisuutta. Nykyisin harvat sosiaalidemokraattiset liikkeet kuitenkin pitävät tätä tavoitteenaan edes pitkällä aikavälillä, ja sen sijaan pitävät tavoiteltavana yhteiskuntamallina hyvinvointivaltiota.

Sosiaalidemokratian arvopohja on lainattu Ranskan suuren vallankumouksen ideaaleista: vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Nykyisin ne on ajanmukaistettu muotoon vapaus, solidaarisuus ja tasa-arvo esimerkiksi Suomen sosialidemokraattisen puolueen periaateohjelmassa. Muita sosiaalidemokraattisia arvoja ovat esimerkiksi yhteisvastuu ja oikeus työhön.

Sosiaalidemokratian tavoitteet Suomessa

Järjestäytynyt sosiaalidemokraattinen liike Suomessa sai alkunsa 1899 kun työväenyhdistysten edustajat ympäri maan perustivat Suomen työväenpuolueen, joka myöhemmin oli kehittyvä Suomen sosialidemokraattiseksi puolueeksi. Edustajat julistivat listan tavoitteita, jotka he asettivat puolueelle poliittisen päätöksentekoprosessin kautta toteutettaviksi. Tavoitteisiin kuuluivat, muun muassa, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, suhteellinen vaalijärjestelmä, lainsäädäntöoikeuden asettaminen kansalle (monarkin sijaan), yhdistymis-, kokoontumis-, paino-, ja sananvapaudet, työajan määrääminen 8-tuntiseksi, oppivelvollisuus, maksuton opetus, naisten- ja miesten yhdenvertaisuus, työsuojelulainsäädännön kehittäminen, progressiivinen verotus sekä maksuton lääkärin apu.

Heti ensimmäisissä vaaleissa 1908 sosiaalidemokraatit saivat ehdottoman enemmistön eduskunnassa ja siitä edes vain harvoja eduskuntavaaleja lukuun ottamatta Sosialidemokraattinen puolue on ollut Suomen suurin puolue. Ei siis ole yllättävää, että sosiaalidemokraatit panivat toimeen jokseenkin kaikki alkuperäisten tavoitteidensa mukaiset muutokset. Nykyinen suomalainen yhteiskunta on pitkälti näiden muutosten seurausta.

Sosiaalidemokratian arvostelu

Enemmistö sosiaalidemokratian arvostelusta tulee oikeistosta. Konservatiivit tyypillisesti väittävät, että sosiaalidemokratia vastustaa yksilön oikeuksia, etenkin taloudellista vapautta ja että yksilön valintamahdollisuudet eivät ole yhtä suuret järjestelmissä, joissa koulut, terveydenhoito, lastenhoito ja vastaavat palvelut on tuotettu suurelta osin valtiollisesti. Sosiaalidemokraatit vastaavat tyypillisesti, että heidän politiikkansa lisää yksilön vapauksia kasvattamalla enemmistön elintasoa, tarjoamalla julkisia palveluja ja siten lisäämällä heidän mahdollisuuksiaan.

Toinen etenkin klassisten liberalistien esittämä perustelu sosiaalidemokratiaa vastaan on väitetty taloudellinen tehottomuus. Väitteen mukaan sosiaalidemokratia haittaa markkinatalouden väitettyjä luonnollisia mekanismeja ja hidastaa talouskasvua ja muun muassa aiheuttaa työttömyyttä ja valtiontalouden alijäämiä. Sosiaalidemokraatit vastaavat tähän arvosteluun joskus huomauttamalla, että myös oikeistohallitukset, kuten George Bushinin ja Ronald Reagan hallitukset Yhdysvalloissa, ovat tuottaneet suuria valtiontalouden alijäämiä. Lisäksi esimerkiksi terveydenhuollon kansantaloudellisen hinnan on väitetty olevan Yhdysvaltain yksityisessä järjestelmässä huomattavasti korkeampi OECD:n yhteenveto terveydenhuollosta eri maissa , tosin sikäläinen järjestelmä ei tavoita kuin osan kansasta. Klassiset liberalistit puolestaan usein kiistävät, että nämä hallitukset ja järjestelmät olisivat lainkaan liberalismin mukaisia.

Oikeistososiaalidemokratia

Oikeistososiaalidemokratia on 'oikeistolainen' sosiaalidemokratian suuntaus. Se sai alkunsa saksalaisen sosialistin Eduard Bernsteinin revisionismiksi kutsutusta ajattelusta, jonka mukaan kapitalismista sosialismiin siirtymiseen ei tarvita vallankumousta ja yhteiskunnallinen uudistustyö voi muutenkin tapahtua täysin porvarillisen valtion laillisissa puitteissa.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen tapahtunut ns. ministerisosialismin leviäminen eli sosiaalidemokraattien ottaminen mukaan hallituksiin oli oleellinen osa sosiaalidemokraattisten puolueiden siirtymistä 'oikealle'. Nykyään oikeistososiaalidemokratiaa edustavat kaikki suurimmat sosiaalidemokraattisiksi julistautuvat puolueet.

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue siirtyi oikealle vuoden 1918 sisällissodaninin jälkeen, kun puolueen vallankumousta kannattanut tai siihen mukaan lähtenyt johto vangittiin tai pakeni maasta. Varsinkin Väinö Tanner rooli oli tässä prosessissa keskeinen. Sittemmin SDP:n enemmistö on ollut oikeistososialidemokratian kannalla.

Kuitenkin vuonna 1944 perustettu Suomen Kansan Demokraattinen Liitto sai jäsenikseen lukuisia oikeistososiaalidemokratiaa kavahtaneita sosiaalidemokraatteja. 1950-luvulla SDP:n suunnasta käyty kamppailu johti puolueen hajoamiseen kahtia, vasemmistolaisempaa politiikkaa kannattaneiden muodostaessa Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattisen Liiton.

Vaikka TPSL:kään ei ollut suoranaisesti vallankumouksellinen järjestö, on viimeistään puoluehajaannuksen päätyttyä 1970-luvun alussa Suomen sosiaalidemokraattinen liike ollut lähes poikkeuksetta luettavissa oikeistososialidemokraattiseksi.

Sosiaalidemokratiaa lähellä jyrkempään sosialismiin päin on marxilaisuus ja liberalismiin päin sosiaaliliberalismi. Sosiaaliliberalismia edustavia kutsutaan joskus 'oikeistodemareiksi', esimerkiksi EU-parlamentaarikko Lasse Lehtinen käyttää tätä ilmaisua itsekin itsestään.

Kuuluisia sosiaalidemokraatteja

Katso myös

Sosialismi
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Sosiaalidemokraattinen puolue (täsmennyssivu)