Sosialistinen opiskelijaliitto

Historia

Perustaminen

SOL perustettiin 1965 SKDL:n opiskelijajärjestöksi, kun Helsingin, Tampereen, Oulun ja Jyväskylän akateemisten sosialistiseurojen maanlaajuinen yhteistyöorganisaatio nähtiin tarpeelliseksi. SOL:n tärkein jäsenjärjestö oli alusta asti Helsingin Akateeminen sosialistiseura (ASS) ja järjestöä johdettiin pääkaupungista. Alkuaikoina SOL oli aatteellisesti lähellä SKDL:n sosialisteja ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin sosialisti Ele Alenius, jonka vetämänä SOL asettui kansandemokraattisen liikkeen uudistajien puolelle. SOL kuitenkin ajautui syrjään vasemmistolaistuneen opiskelijanuorison liikehdinnästä ja järjestö pysyi pienenä.

Aktiivisuus kasvaa

ASS:n toiminnallisuus oli 1960-luvun lopussa vähäistä, kunnes kiinnostus seuraa kohtaan alkoi kasvaa vuoden 1968 aikana. Enemmistön ASS:n johdossa saivat tuolloin Helsingin marxilais-leniniläisen seuran (HMLS) maolaiset opiskelijat – välillä myös Nalle Puh-seuran anarkistitReijo Viitanen: Punainen aate, sininen vaate – SDNL 50 vuotta (SDNL 1994), s. 492.. Viidennessä liittokokouksessa 1969 SOL päätettiin, maolaisten aloitteesta, liittää Suomi-Kiina -seuraan, heti Ussurijoen tapahtumien jälkeen. SKP:ta kannattaneet opiskelijat kävivät kuitenkin vastaiskuun ja maolaiset ajettiin 1970-luvun alussa marginaaliin. Kevään 1970 hallintouudistuslakkojen jälkeen ASS:ään tulvineet uudet jäsenet pistivät SOL:n asetelmat uusiksi.

SKP:n Opposition liittolaiseksi

Keväällä 1971 pidettiin SOL:n 7. liittokokous Virroilla. Tuosta kokouksesta käytännössä alkoi kansandemokraattisen opiskelijaliikkeen kymmenen vuotta kestänyt kahtiajako. SKP:n opposition liittolaisekseen valinneet saivat SOL:n haltuunsa mahdollisimman pienellä erolla (42–38). Enemmistön ASS:n linjalle takasivat Jyväskylän opiskelevat sosialistit (JOS) ja Socialistiska Åbo Studenter (SÅS), sosiaalidemokraateista hieman aiemmin SOL:n riveihin siirtynyt Åbo Akademin jäsenjärjestö. Liittokokousvähemmistö jättäytyi tapahtuneen jälkeen pois SOL:n toiminnasta järjestäytyen myöhemmin Yhteisrintama-lehden ympärille nimellä Kansandemokraattiset opiskelijajärjestöt (KOJ).

SKDL:n yhteisöjäsenyys korosti SOL:n asemaa SKP:n opposition liittolaisena. SKP ja SKDL eivät sulattaneet linjanvaihtoa ja esimerkiksi SOL:n toimisto sai siirtyi pois Kulttuuritalolta.Hyvärinen 1994, s. 260. SOL pidettiin vuoden 1971 jälkeen tiukasti luokkakantaisissa käsissä, eikä liittokokousvähemmistöllä ollut mahdollisuutta vallata järjestöä takaisin. Osapuolet tosin muodollisesti neuvottelivat yhtenäisyydestä pyrkien noudattamaan SKP/SKDL:n päätöksiä. Tosiasiassa kiistat vain syvenivät ja molemmat osapuolet perustivat omia osastoja niille paikkakunnille, joilla olivat jääneet tappiolle. KOJ:n hallussa olivat mm. Turun akateeminen sosialistiseura (TuASS), Tampereen opiskelevat sosialistit (TOS) ja Oulun sosialistiset opiskelijat (OSO). SOL myöhemmin erotti nämä ja otti rinnakkaisjärjestönsä jäsenikseen.

SOL oli etenkin nuortaistolaisuuden keskus Suomen demokraattisen nuorisoliiton (SDNL) pysyttyä enemmistöläisessä ohjauksessa. SOL:n lehdissä Soihtu (teoria) ja Soihdunkantaja (agitaatio) ilmestyivät liikkeen tärkeimmät kannanotot teoreettisiin ja ajankohtaisiin kysymyksiin.Hyvärinen 1994, s. 27.

Uusi politiikka

Lähes ensimmäisenä tekonaan uudistunut SOL peruutti Tšekkoslovakian miehityksen tuominneen lausuntonsa vuodelta 1968. SOL oli aikanaan pahoitellut tapahtunutta SKP:n ja SKDL:n esimerkkiä noudattaen, mutta asenteet opiskelijamaailmassa muuttuivat; 1960-lukulainen uusvasemmistolaisuus tuomittiin ja alettiin etsiä 'todellisia liittolaisia', jotka voisivat vaikuttaa Vietnamin sodan kaltaisiin kriiseihin. Proletaarisena käänteenä tunnettu kehitys johdatti opiskelijat leniniläisen anti-imperialismin pariin, jolloin luonnollisiksi liittolaisiksi nousivat sosialistiset maat, Suomen tapauksessa etenkin Neuvostoliitto. Sosialistisen maailmanjärjestelmän voimakkampimana tukijana Suomessa esiintyi SKP:n oppositio.

Suunnanmuutoksen jälkeen SOL voimisti aatteellista taistelua revisionisteja vastaan ja puhdisti riveistään esimerkiksi neuvostokriittiset maolaiset (ks. Marxilais-leniniläiset ryhmät). Toimillaan SOL saavutti neuvostoliittolaisten tovereiden luottamuksen ja se alkoi rakentaa suhteita varsinkin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) nuorisojärjestö Komsomoliin. SOL:sta alettiin rakentaa (Komsomolin mallin mukaista) marxilais-leniniläistä puolueen ja työväenliikkeen uskollista reserviäHyvärinen, 24-25, 264-274, 316.. Suhteet länsieurooppalaisiin opiskelijoihin olivat huomattavasti vähäisempiä, sillä SOL:n tiukka brežneviläisyys ei muualla ollut opiskelevan nuorison suosiossa.

'Hegemonia'

Toiset opiskelijajärjestöt tukivat 1970-luvun alussa SOL:n ajamia tavoitteita ja olivat valmiita yhteistyöhön sen kanssa, mutta ajan mittaan taistolaiset osoittautuivat varsin hankaliksi yhteistyökumppaneiksi. SOL toteutti ylioppilaspolitiikassa käsitystään 'demokraattisesta rintamasta', mikä tarkoitti vasemmiston ja keskiryhmien yhteistyötä tarkoituksena äärioikeiston eristäminen.Hyvärinen 1994, s. 39, 294. Äärioikeistolla tarkoitettiin lähinnä Kokoomuksen Tuhatkuntaa, mutta demokratia tuntui vaativan myös KOJ:n jättämistä ulos ylioppilaskuntien hallituksista. Yhteistyö toimi muutaman vuoden, mutta SOL:n yhä kiivaammin vaatiessa itselleen johtavaa roolia rintamassa eivät muut enää halunneet lähteä mukaan. Hyökkäävä leniniläinen retoriikka yhdistettynä aine- ja joukkojärjestötasolla ylimieliseen ja junttaus-tyyliseen toimintaan ei myöskään lisännyt ystäviä.

Vaikka joskus on puhuttu SOL:n hegemoniasta yliopistoelämässä 1970-luvun alussa, ei se ollut suurinta kannatusta nauttiva poliittinen opiskelijajärjestö. SOL kuitenkin oli toiminnallisesti tehokas ja pystyi hallitsemaan keskustelujen aihepiirejä. Taistolaisuus leimasi vahvasti aikakauden kieltä ja visuaalista yleisilmettä.Laura Kolbe: Eliitti, traditio, murros (Otava 1996), s. 496.

Kriisi ja kannatuksen lasku

1970-luvun lopussa SOL:n kannatus alkoi nopeasti laskea ja taistolainen liike kriisiytyä. Uudet opiskelijat eivät enää liittyneet kansandemokraattisiin tai muihinkaan poliittisiin järjestöihin. Uusia ajatuksia alkoi syntyä SOL:n sisällä ja monet SKP:n niin sanotut kolmaslinjalaiset tulivat SOL:sta.

SOL ja KOJ yhdistyivät SKP:n 19. edustajakokouksen jälkeen 1981, mikä ei estänyt kannatuksen syöksykierrettä. 1982 perustettiin uudeksi yhteiseksi lehdeksi Punaiset sivut ja alettiin osallistua yhdessä SDNL:n kanssa Uusi valta-lehden toimittamiseen.

SKP:n erotettua oppositionsa 1980-luvun puolivälissä SOL lähti vähemmistöön jääneiden mukaan ja oli 1986 mukana perustamassa Demokraattista vaihtoehtoa (Deva). SOL:n toiminta lopetettiin 1990.

Organisaatio

SOL:n korkein päättävä elin oli vuosittain kokoontunut liittokokous, joka valitsi järjestölle hallituksen. Hallituksessa oli työvaliokunta ja erilaisia jaostoja. Liittokokouksessa 1971 uudistunut johto rakensi SOL:sta mittavan nelitasoisen (liitto-, piiri-, järjestö- ja osastotaso) verkoston leniniläistä järjestöoppia soveltaen.Hyvärinen 1994, s. 27-29.

SOL:n kannatus oli suurimmillaan niin yliopistovaaleissa kuin jäsenmäärällä mitaten oli 1970-luvun puolivälissä. Järjestöön kuului tuolloin noin 3 000–5 000 'aktiivista' jäsentä.Hyvärinen 1994, s. 31. Varsinkin taide- ja valtiotieteiden opiskelijat olivat jäsenistössä hyvin edustettuina.

On väitetty taistolaisen SOL:n olleen ylemmän luokan lasten niin sanottua 'isäkapinaa'. Sen jäsenistö ei kuitenkaan poikennut sosioekonomiselta taustaltaan merkittävästi opiskelijoiden valtavirrasta.Kontula 2004, s. 3.

SOL oli Kansan Sivistystyön Liiton (KSL) jäsenjärjestö.

Puheenjohtajat

Ele Alenius (1965–?)
Georg Paile (?–1968)
Kalevi Kivistö (1968–1969)
Martti Mellais (?–1971)
Reijo Kalmakurki (1971–1975)
Juhani Ruotsalo (1975–1978)
Yrjö Hakanen (1978–?)

Jäsenjärjestöt

Perusjärjestö	SOL:n jäsenyys	Oppilaitos	Lyhenne
Akateeminen Sosialistiseura	1965–	HY	ASS
Jyväskylän Opiskelevat Sosialistit		JY	JOS
Kajaanin Sosialistiset Opiskelijat			KaSO
Kuopion Opiskelevat Sosialistit		KY	KuoSo
Oulun Marxilaiset Opiskelijat	1974–	OY	OuMO
Oulun Sosialistiset Opiskelijat	1965–1974	OY	OSO
Savonlinnan Sosialistiset Opiskelijat			SaSO
Socialistiska Åbo Studenter	1971–	ÅA	SÅS
Tampereen Opiskelevat Sosialistit	1965–1974, 1981–	TaY	TOS
Tampereen Yliopiston Marxilaiset Ryhmät	1974–	TaY	TYMR
Turun Akateeminen Sosialistiseura	1965–1974, 1981–	TY	TuASS
Turun Marxilaiset Opiskelijat	1974–1981	TY	TuMO

Tutkimus

}} (artikkeli pdf-muodossa)