Suhdannevaihtelu

Suhdannevaihtelu tarkoittaa talouden kasvun vaihtelua sen pitkän aikavälin trendistä. Vaihtelu voidaan jakaa osiin, jotka ovat noususuhdanne, korkeasuhdanne, laskusuhdanne ja matalasuhdanne. Taantuma on pitkittynyt, noin muutaman vuosineljänneksen kestoinen, matalasuhdanne. Erityisen syvä ja pitkittynyt taantuma on puolestaan lama. Suhdannevaihtelua mitataan tavallisesti reaalisella bruttokansantuotteella. Yksi hallituksen tärkeimmistä tehtävistä on tasoittaa suhdannevaihtelua.

Suhdannevaihtelun hallinta

Koska talouden matalasuhdanne aiheuttaa ongelmia etenkin työttömäksi jääville ihmisille, talouspoliitikalla yritetään tasoittaa suhdannevaihtelua. Laman torjunta nousi tärkeäksi tavoitteeksi 1930-luvun suuren kansainvälisen laman myötä. Toisaalta hallinnon puuttuminen talouden toimintaan sisältää riskejä. Esimerkiksi 1929-1933 Yhdysvaltojen presidenttinä toimineen Herbert Hooverin politiikan, johon kuului verojen nosto, katsotaan lisänneen talouden ongelmia.

Taloustieteen näkökulmasta suhdannevaihtelu on hankala ilmiö, koska se edellyttää toimien vaikutusten arviointia kaikilla talouden sektoreilla. 1930-luvulta aina 1970-luvulle asti ajateltiin yleisesti, että keynesiläinen talousteoria tarjoaa selkeän perustan talouspolitiikalle. 1970-luvulla muut makrotaloustieteen edustajat alkoivat kasvavassa määrin kritisoida keynesiläistä teoriaa. Heistä tunnetuimpia ovat monetaristeja edustanut Milton Friedman sekä mikrotaloudellisia perusteita ja rationaalisia odotuksia korostanut Robert Lucas Jr. Nykyään makrotaloustieteen valtavirta on yhdistelmä sekä uusklassista että keynesiläistä taloustiedettä.

Uudempaa tutkimusta edustaa muun muassa uuskeynesiläinen taloustiede sekä niin sanottu 'Real business cycle' -teoria. Uuskeynesiläinen teoria lähtee malleissaan mikrotaloudellisista perusteista, mutta painottaa hinta- ja palkkajäykkyyksien merkitystä. Vaikka jäykkyydet ovat pieniä, voivat ne uuskeynesiläisten mukaan silti selittää talouden lyhyen aikavälin vaihtelua. 'Real business cycle'-teoria lähtee taas siitä, että satunnaiset shokit tuottavuudessa ovat suhdannevaihtelun lähde. Sen mukaan taantumat ja nopean kasvun jaksot ovat markkinoilta tehokas reaktio shokkeihin.

Taloustieteessä on myös pienempiä koulukuntia, joilla on valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä. Itävaltalainen taloustiede ei usko, että suhdannevaihtelut kuuluvat vapaaseen markkinatalouteentt. He väittävät, että rahan määrään puuttuminen aiheuttaa suhdannevaihtelun. Seuraten Ludwig von Misesä he pitävät korkotasoa investointipäätöksiä ohjaavana hintana. Vapaassa taloudessa korkotaso heijastaa lainaajien ja lainanottajien aikapreferenssiä, johon valtion ei tule puuttua. Toista laitaa edustaa marxilainen taloustiede. Karl Marx väitti, että suhdannevaihtelut kuuluvat kapitalismiin ja ovat sen väistämätön osa. Tämän näkemyksen mukaan hallitus ei voi tehdä muuta kuin siirtää talouden kriisin ajankohtaa.

Osakemarkkinat

Pörssikurssien ajatellaan usein ennakoivan talouden tilaa. Nyrkkisääntönä pidetään puolen vuoden ennakointia,Pekka Seppänen: Osakkeita jonotetaan taas . Talouselämä. mutta jopa vuoden ennakointia pidetään mahdollisena. Ennen laskusuhdannetta kurssitaso alkaa laskea ja vastaavasti ennen nousua kohota. Pääomamarkkinoilla tuotannon kasvulukuja sekä kulutus- ja investointikysynnän kehitystä seurataan tarkasti.Sirkka Roine: Mitä arvopapereista pitäisi tietää? . Pörssisäätiö.

Lähteet