Historia
Leonardo da Vinci, italialainen yleisnero, suunnitteli sukellusveneen paperilla. 1400-luvun lopulla veneen toteuttaminen ei kuitenkaan onnistunut.
Ensimmäinen tunnettu toimiva sukellusvene oli Cornelius Drebbelin noin 1620joella rakentama laite, jota testattiin Thames useampaan kertaan. Laite oli soutukäyttöinen ja se sukelsi 4–5 m:n syvyyteen. Aluksessa oli jopa jonkinlainen ilmanpuhdistinkin eli astiallinen alkalista ainetta, joka imi hiilidioksidia.
Yhdysvaltain vapaussodan aikana David Bushnell rakensi Turtle-nimisen sukellusveneen. Alusta käytettiin veivattavalla ruuvilla ja sen oli tarkoitus kiinnittää vihollislaivan pohjaan miina. Alusta myös kokeiltiin käytännössä, mutta kiinnitysyritys epäonnistui, koska kohteeksi valitun brittiläisen sotalaivan, HMS Eaglen pohjassa oli pieneliöiltä suojaava laatoitus.
Puisen Ictineo II:n kopio Barcelonan satamassa
Robert Fultonin sukellusvene noin vuodelta 1802 käytti sukelluksissa paineilmaa. Se kulki pinnalla purjeilla ja sukelluksissa kammettavan ruuvin avulla.
Yhdysvaltain sisällissodassa Konfederaatilla oli käytössään yksi lihasvoimalla kulkeva sukellusvene, CSS Hunley. Ainoassa tehtävässään alus onnistui ruutimiinalla upottamaan Unionin sotalaivan. Sukellusveneen miehistö kuitenkin menehtyi samalla matkalla, ilmeisesti hapenpuutteen yllättäminä.
Ensimmäinen ei-ihmisvoimaa käyttävä sukellusvene oli Narcís Monturiolin peroksidikäyttöinen Ictineo II vuodelta 1864. Se oli alun perin suunniteltu korallin keräämiseen merestä.
Sukellusveneet alkoivat toden teolla kehittyä vasta 1800-luvun loppupuolella. Sähkömoottorit ja akut mahdollistivat kulun pinnan alla ja dieselmoottorit pinnalla sekä akkujen latauksen. Vielä toisessa maailmansodassa sukellusveneiden kulku pinnan alla oli varattu lähinnä vain hyökkäysvaiheeseen.
Käyttökelpoisia aseita sukellusveneet olivat ensimmäisessä maailmansodassa. Yleisen käsityksen mukaan saksalaiset sukellusveneet olivat kehittyneimpiä. Kehitys jatkui toisessa maailmansodassa, jossa sukellusveneet olivat merkittävä merisota-ase. Sukellusveneiden pääaseeksi vakiintui torpedo. Vuonna 1954 otettiin käyttöön 1. ydinkäyttöinen sukellusvene, USS Nautilus (SSN 571). Ydinkäyttöisyys mahdollisti sukellusveneiden omavaraisen toiminnan kuukausiksi.
Suomen laivasto sai käyttöönsä sukellusveneitä ensimmäisen kerran vuonna 1930. Sukellusveneiden nimet olivat Vetehinen, Vesihiisi ja Saukko. 1931 valmistui neljäs sukellusvene nimeltään Iku-Turso. Sukellusveneet valmisti Crichton-Vulcanin Turun telakka, joka toimitti veneitä myös saksalaisille. Telakan yksityinen prototyyppi lunastettiin valtiolle ja siitä tuli viides sukellusvene Vesikko (nykyisin museossana Suomenlinna). Pariisin rauhansopimuksessa Suomelta evättiin oikeus sukellusveneiden käyttöön.
Rakenne
USS Scorpionin torni
Los Angeles-luokan (688-luokka) USS Greeneville (SSN 772) kuivatelakalla
Sukellusvene USS Chicago (SSN 721) periskooppisyvyydessä Etelä-Kiinan Meren kirkkaassa vedessä
Moderni sukellusvene koostuu kahdesta rungosta, ulkoisesta rungosta ja painerungosta, jonka sisällä miehistö on. Sukellustankit sijaitsevat ulkoisessa rungossa.
Diesel-sukellusveneen voimanlähteenä pinnalla ovat dieselmoottorit ja sukelluksissa sähkömoottorit, jotka saavat virtaa akuista. Sähkömoottoreiden akkuja voidaan ladata ja sukellusvenettä ajaa pinnan alla snorkkelin, eli pinnalle ulottuvan ilmanottoputken avulla. Sukellusveneen snorkkeli keksittiin juuri ennen toista maailmansotaa Hollannissa. Saksalaiset saivat keksinnön haltuunsa miehittäessään maan vuonna 1940. Snorkkeleita alettiin asentamaan saksalaisiin U-veneisiin vuoden 1943 aikana.[ }}]
Ydinsukellusveneiden käyttövoima tulee ydinreaktorista, siihen kytketystä höyryturbiinistasta ja sähkögeneraattori, jotka käyttävät sähkömoottoreita.
Moderneimmissa diesel-veneissä voi olla nykyään Stirling-moottorit, jotka mahdollistavat myös akuista ja snorkkelista riippumattoman ja pidemmän toiminta-ajan pinnan alla. Stirling-moottoreiden toiminta-aika riippuu sukellusveneeseen taltioidun nestemäisen hapenjaja määrästä. Myös polttokenno voidaan käyttää Stirling-moottoreiden sijasta.
Sukeltamista varten painolastitankit täytetään vedellä. Kulkusyvyyttä säädetään muuttamalla pumpuilla pienten trimmitankkien sisältämän veden määrää. Sukelluskulmaa ja kulkusyvyyttä voidaan säädellä myös syvyysperäsimillä. Pintaan noustaan tyhjentämällä painolastitankit paineilmalla.
Suurimmat käytössä olevat sukellusveneet ovat venäläisiä Akula- eli NATO-koodiltaan Typhoon-luokan ydinsukellusveneitä, joiden pituus on 172 m, leveys 23 m ja uppouma 23 000—48 000 tonnia. Aluksissa on 2 kpl 190 MW ydinreaktoria, jotka tuottavat turbiinien ja sähkömoottorien kautta 2 x 50 000 hevosvoimaa. Nopeus on 12 solmua pinnalla, 27 solmua sukelluksissa ja suurin sukellussyvyys 500 m. Pääaseistuksena on 20 mannertenvälistä monikärkiydinohjusta (kaikkiaan 200 ydinkärkeä), joiden kantama on noin 10 000 km. Pinta-aluksia ja toisia sukellusveneitä vastaan on 6 torpedoputkea. Miehistöä on 150, joista 50 on päällystöä.
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Undervandsbåd
U-Boot
Sous-marin
Undervannsbåt
Ubåt
)
)
)
)
_at_periscope_depth_off_Malaysia.jpg'))
