Sukupuoli

Biologinen sukupuoli

Biologista sukupuolta voidaan kutsua myös geneettiseksi tai kromosomaaliseksi sukupuoleksi. Biologinen sukupuoli määräytyy hedelmöittymisessä vanhemmilta saatujen sukupuolikromosomien mukaisesti. Alkionkehityksessä tarvitaan kaksi X-kromosomia(XX) femiinisten sukuelinten muodostumiselle. Mikäli kehityksessä on mukana Y-kromosomi(tavallisesti XY-yhdistelmänä), kehitys suuntautuu maskuliiniseksi.

Sukupuolikromosomiset häiriöt saattavat aiheuttaa muutoksia yksilön rakenteessa ja toiminnassa. Esimerkiksi Turnerin syndroomassa femiininen kromosomisto muodostuu vain yhdestä X-kromosomista(XO), jolloin henkilöt kehittyvät ulkosynnyttimiltään normaaleiksi naisiksi, mutta sisäisistä sukuelimistä puuttuvat ovaarit kokonaan tai ne ovat vajaakehittyneitä, sekä rintojen kehitys on vähäistä.

Anatominen sukupuoli

Anatominen sukupuoli merkitsee kehon rakenteellisia sukupuoliominaisuuksia, pääasiassa ulkoisia ja sisäisiä sukuelimiä ja kehon sekundäärisiä sukupuoliominaisuuksia, kuten karvoituksen määrää. Anatomiset sukupuoliominaisuudet toimivat myös eroottisten signaalien lähettäjinä ihmisten välisessä seksuaalisessa viestinnässä.

Sosiaalinen sukupuoli

Sosiaalinen sukupuoli on yhteisön kokemus ja tulkinta yksilön sukupuolesta. Sen piiriin kuuluvat mm. käsitykset siitä, mikä on miehekästä ja mikä naisellista. Sosiaaliseen sukupuoleen luetaan myös yksilön juridinen asema yhteiskunnassa, eli juridinen sukupuoli. Juridinen sukupuoli saattaa aiheuttaa ongelmia mikäli yhteiskunnan tulkinta on ristiriidassa henkilön psykologisen sukupuolen, pukeutumisen ja käytöksen kanssa.

Monissa yhteisöissä sukupuolia on kaksi, mies ja nainen, mutta tunnetaan myös ihmisyhteisöjä, joissa sosiaalisia sukupuolia on useampia. Tyypillisesti nämä 'useammat' sukupuolet ovat kastroituja tai muulla tavoin lisääntymiskyvyttömiksi tehtyjä miehiä. Intiassa kutsutaan nimellä 'hijra' henkilöitä, jotka uskonnollisista syistä toimivat yhteiskunnassa naisina, vaikka ovat biologiselta sukupuoleltaan miehiä. On myös kulttuureita, joissa miessukupuoli jakaantuu kahteen sosiaaliseen sukupuoleen. Näistä toinen saattaa olla maskuliininen ja toinen feminiinisempi. Englannin kielessä sosiaalista sukupuolta kutsutaan nimellä 'gender', kun taas biologinen sukupuoli on 'sex'.

Modernissa länsimaisessa kulttuurissa on kehittynyt gender blender-ilmiö, jossa henkilö yhdistelee pukeutumisessaan ja käyttäytymisessään naisellisia ja miehisiä piirteitä. Gender fuck tarkoittaa korostunutta ja usein provosoivaa vastakkaisen sukupuolten ominaisuuksien omaksumista ilman, että kyseessä olisi transvestismi.

Biologisen ja sosiaalisen sukupuolen merkitys sukupuolieroissa

Keskeinen kysymys sukupuolieroissa on, missä määrin sukupuolien väliset erot ovat tulosta biologisesta ja missä määrin taas sosiaalisesta sukupuolesta. Asiaa on vaikeaa tutkia, sillä sosiaalinen sukupuoli vaikuttaa välttämättä siihen, millaisia ihmisistä tulee.

Koulujen psykologian ja biologian oppikirjoissa on perinteisesti mainittu, että naiset ovat miehiä tunteellisempia, koska heidän aivopuoliskonsa yhdistävä kappale (aivokurkiainen) on suurempi kuin miehillä. Tämä näkemys on kiistanalainen.

Tytöt pärjäävät keskimäärin kielellisissä tehtävissä poikia paremmin, kun taas pojat suoriutuvat paremmin avaruudellista hahmotuskykyä vaativista tehtävistä. Tämän on väitetty pätevän kulttuurista riippumatta, missä tapauksessa se olisi biologisen sukupuolen ominaisuus.

On myös esitetty tutkimustuloksia, joiden mukaan naiset, joiden aivot ovat sikiövaiheessa muodostuneet miesten aivojen tapaan, tuntevat useammin vetoa miesten usein suosimiin asioihin, kuten leikkijuniin ja muihin teknisiin harrastuksiin.

Usein myös tuodaan esille, että miesten suurempi kuolleisuus aikuisiässä selittyisi osaksi biologisilla tekijöillä. Näistä asioista ei kuitenkaan vallitse yksimielisyyttä.

Sukupuolten välinen tasa-arvo

Suomessa sukupuolisyrjintä on rikos, ja kaikissa länsimaissa naisille ja miehille pyritään takaamaan samat oikeudet. Siltikin miesten ja naisten palkoissa on tilastollisia eroavaisuuksia jopa yksittäisten toimenkuvien sisällä. Monilla naisvaltaisilla ja raskailla aloilla, kuten sairaanhoitajilla, on usein pienemmät palkat kuin vastaavanlaisen koulutustason vaativilla miesvaltaisilla aloilla. 'Naisen euro on 80 senttiä' on sanonta, joka viittaa 20 prosenttiyksikön eroon sukupuolten välillä, kun tarkastellaan keskimääräisiä kuukausiansioita työaikaan suhteutettuna.

Suomessa on joitakin lakeja, joiden nojalla naisten ja miesten asema poikkeavat toisistaan. Esimerkiksi kaikki miehet ovat asevelvollisia, naiset eivät, vaikka saavatkin suorittaa asepalveluksen vapaaehtoisesti. Lakiin on kirjattu, ettei vain miehiin kohdistuvaa asevelvollisuutta tulkita sukupuolisyrjinnäksi. Suomessa myös käytetään edelleen sanontaa 'naiset ensin'.

Useimmissa valtioissa naisilla on puutteelliset juridiset oikeudet. Maissa, joissa asiat näyttävät paperilla hyviltä, saattaa kuitenkin olla kulttuurisia tottumuksia tai arvokäsityksiä, jotka asettavat naiset miehiä huonompaan asemaan (tai toisinpäin). Esimerkiksi Kiina on tasa-arvoasioissa paperilla suhteellisen hyvin onnistunut maa, mutta naisia pidetään kuitenkin selvästi miehiä alempina ihmisinä sukupuolensa perusteella.

Myös miehet saattavat kokea syrjintää sukupuolensa perusteella. Miehiin kohdistuvaa syrjintää pidetään itsenäisen miesliikkeen piirissä samanarvoisena ongelmana kuin naisten syrjintää. Tietyissä naisten elämää painottavissa feministisissä ja profeministisissä piireissä miesten syrjintää pidetään yleensä marginaalisena ilmiönä verrattuna naisiin kohdistuvaan syrjintään. Miesten kokeman syrjinnän ja ihmisoikeusloukkauksien määrittelyä vaikeuttaa kulttuuriperinne, jonka mukaan miessukupuoli muodostaa yhteiskunnan neutraalin sukupuolen, yhteiskunnan osan, joka koetaan niin syvästi osana kollektiivista todellisuutta, ettei sitä aina pystytä tai edes haluta erottaa siitä omaksi osakseen. Miessukupuoli on useasti mielletty myös elimelliseksi osaksi taloudellista kasvua ja tuotantokoneistoa, rakennuksilla, tehtailla, hengenvaarallisissa tehtävissä kaivoksilla ja niin edelleen.

Feminismi on yhteiskunnallinen liike, jonka tavoitteena on sukupuolten välisen tasa-arvoeron kaventaminen naisen asemaa kohottamalla, kun taas sovinismi puolustaa miesten korkeampaa asemaa. Sekä miehet että naiset kärsivät tasavertaisen kohtelun puutteesta. Joidenkin mukaan nämä ongelmat kertovat koko sosiaalisen sukupuolen olevan ongelmallinen, syrjintää aiheuttava tekijä.

Sukupuoli-identiteetti

Sukupuoli-identiteetillä tarkoitetaan yksilön sisäistä kokemusta ja tietoisuutta sukupuolestaan. Selkeää ja pysyvää sukupuoli-identiteettiä kutsutaan vakaaksi, epävarmaa tai vaihtelevaa epävakaaksi. Se muodostuu useimmilla varhaislapsuudessa monitekijäisesti biologisen, anatomisen, psykologisen ja sosiaalisen sukupuolen mukaan. Ensimmäisinä elinvuosina lapselle kehittyy yliseksuaali-identiteetti (core sex identity, CSI), jonka aikana lapsi muodostaa käsityksen omasta sukupuolestaan, sekä miehenä ja naisena olemisesta. CSI-käsitettä käytetään toisinaan myös tarkoittamaan kromosomien, sikiöaikaisten sukupuolielinten ja hormonaalisesti ohjatun erilaistumiskehituksen tuloksena ilmenevää fyysistä ulkomuotoa.

Sukupuoli-identiteettiin kuuluvaksi lasketaan myös sukupuolirooli (gender role), joka sisältää kaiken yksilön toiminnan ja käyttätymisen, jolla hän ilmaisee itselleen ja muille olevansa mies, nainen tai jotakin muuta. Sukupuolirooli on myös kulttuuri- ja aikakausisidonnainen yhteisön asettama normi, jonka mukaan yksilön oletetaan käyttäytyvän. Myös seksuaalinen orientaatio (sexual orientation) eli suuntautuminen kuuluu sukupuoli-identiteetin osa-alueisiin.

Yleisesti ihmiset jaetaan sukupuoli-identiteetin mukaan neljään eri ryhmään. Ne, jotka ovat miehisiä ovat maskuliinisia sukupuoli-identiteetiltään. Naiselliset ovat taas feminiinisiä ja sellaiset, jotka kokevat olevansa toisissa asioissa ja tilanteissa voimakkaasti miehisiä ja toisinaan taas voimakkaasti naisellisia luokitellaan androgyyneihin. Neljänteen ryhmään: sukupuolineutraaleihin kuuluvat ne, jotka eivät koe olevansa naisellisia, eivätkä miehisiä.

Katso myös

Lähteet

Jukka Virtanen (2002), Kliininen seksologia, WSOY. ISBN 951-0-24863-0