Tarujen syntyaika
Myyttien sisällön ja tyylin perusteella arveltua syntyaikaa on tavattu jakaa hieman epämääräisiin jaksoihin. Vanhin on varhaiskalevalainen aika kivikaudella ja pronssikaudella, jolta on peräisin shamanistisia myyttejä ja ehkä myytti maailman syntymästä. Eräiden merkittävimpien myyttien syntyajan sydänkalevalaisen ajan on oletettu olleen kutakuinkin myöhäinen rautakausi. Keskiajankalevalainen aika oli ristiretkiajasta uskonpuhdistukseen. Sillon syntyi merkittäviä paikallisia legendoja ja kansantarinoita, kuten Elinan surmavirsi. Myöhäiskalevalainen aika oli uskonpuhdistuksesta 1800-luvulle.
Suomalaisen ja karjalaisen mytologian ja muinaisuskon samaistaminen
Kalevalamitta on auttanut suomalaisia, karjalaisia ja muita itämerensuomalaisia säilyttämään ikivanhoja myyttejä. Runomitta auttaa muistamaan pitkiäkin tarinoita. Kalevalamittaan tehtyjä runoja kutsutaan kalevalaiseksi runoudeksi.
Suomalaisten mytologiaa ja muinaisuskoa yritetään hahmottaa myös lähikansojen, lähinnä muiden itämerensuomalaisten vastaavien pohjalta varsinkin silloin, kun niistä on säilynyt kattavammat tiedot kuin suomalaisista vastineistaan. Varsinkin tiedot ja käsitykset karjalankielistensten mytologiasta ovat vaikuttaneet nykyisiin käsityksiin suomenkielisten mytologiasta. Karjalassa runoesiintymät olivat runonkeruun aikoihin paljon Suomea rikkaammat ja tiedot mytologiasta ja muinaisuskosta siten kattavammat. Suomalaisten runojen aiheet ovat kuitenkin hyvin pitkälle samoja kuin karjalaistenkin. Oletetaan myös runojen kehitysasteita 'geneettisesti' tutkimalla, että kalevalainen runous on alun perin (Länsi-)Suomesta. On lisäksi huomattu, että moni Karjalan merkittävä runonlaulajasuku on alun perin Suomesta. Usein katsotaan, että Suomi ja Karjala kuuluivat samaan kansanrunouden aihepiiriin kielen eroista huolimatta. Kuitenkaan esimerkiksi virolainen kansantarusto ei ole aivan yhtä läheistä sukua suomalaiselle.
Historiallista vai myyttistä
Tutkija Anna-Leena Siikalan (1994) mukaan muistinvarainen tarusto, silloinkin kun se käsittelee historiallisia asioita, on aina myyttistä. Näin on myös suomalaisessa tarustossa. Jo muutaman sukupolven takaisiin kertomuksiin liitetään usein samankaltaisia piirteitä kuin muihin suomalaisiin, jopa yleismaailmallisiin myytteihin. Esimerkiksi jonkun henkilön voidaan muistaa tehneen sellaista, jota kerrotaan muidenkin, ehkä monien muidenkin myyttisten henkilöiden tehneen. Aikakaudet voivat mennä sekaisin, ihmisiä tai tapahtumia voidaan liittää vääriin aikakausiin. Usein virheenä on jonkun menneen tapahtuman muistaminen läheisempään aikaan, esimerkiksi sadan vuoden päähän, vaikka se todellisuudessa olisi tapahtunut paljon aiemmin. Sukupolvi toisensa jälkeen on voinut kertoa tarinaa jostakin 'sata vuotta sitten' tapahtuneesta.
Toisaalta jotkin merkittävät aikakaudet muistetaan siten, etteivät ne ole sekoittuneet muihin aikoihin, kuten kristinuskon saapumisen aika tai jotkut sodat. Varsinkin kristinuskon saapumisen aika on ollut sellainen merkkipaalu, että siihen liittyväksi kerrottu kansanperinne liittyy siihen myös historiallisesti, jos on ollenkaan historiallista. Aikaa on usein laskettu vuosissa eri tapahtumista.
Joitakin merkittävimpiä myyttejä
- Maailman synty oli tärkeä aihe. Siitä on useita kertomuksia, joista jotkut eroavat paljonkin toisistaan. Näihin kuuluu myös yksityiskohtana kilpalaulanta.
- Iso tammi
- Samporunous on ihmeelliseen sampo-nimiseen esineeseen liittyvää tarustoa, joka on jaettavissa karkeasti kahteen osaan:
- Lemminkäisrunot käsittelevät lemminkäisen seikkailuja
Historiallista aikaa kuvaavia taruja
Oli myös historiallista aikaa kuvaavia runoja. Osaa näistä ei pidetä historiallisina tai pidetään historiallisina vain osittain.