Esihistoriallisen ajan ajattelu

Joutsen ja muna. Linnut liittyvät monella tavalla itämerensuomalaisten uskomuksiin. Oli esimerkiksi monta käsitystä siitä, miten lintu oli luonut maailman
Esihistoriallisena aikana suomalaista kaikkeutta ja elämää koskevaa ajattelua esitettiin erilaisina myytteinä ja kansanrunoina. Esihistoriallisen Suomen elämästä ja ajattelusta on säilynyt tietoa ainoastaan myöhemmin muistiin kirjoitettujen kansanrunojen kautta. Esimerkiksi Kalevalasta voidaan löytää kuvauksia ajan taruista ja käsityksistä, kuten erilaisia selvityksiä kaikkeuden rakenteesta sekä sen ensimmäisistä tapahtumista. Henkilökuvauksista voidaan puolestaan päätellä ajan moraali- ja yhteiskuntakäsityksiä.[Suomalaisen filosofian kronikka.]
Ruotsin vallan aika
Katolinen keskiaika
Kun katolinen kirkko vakiinnutti itsensä Suomessa 1200-luvulla, se liitti maan samalla keskiajan eurooppalaiseen yhtenäiskulttuuriin, jonka yhteinen katolinen uskonton ja latina kieli saivat aikaan. Samalla Suomi liitettiin katolisen kirkon filosofiseen järjestelmään. Sitä hallitsi skolastiikka, joka yhdisteli antiikin filosofiaaa kirkon oppeihin. Skolastiikkaa korosti erityisesti logiikka. Metafyysiset opit perustuivat Aristoteleen ja kirkkoisien ajatusten pohjalle.
Keskiajalla sekä kirkollisiin että myös korkeisiin hallinnollisiin virkoihin pyrkivältä vaadittiin jonkinlaisia opintoja myös filosofian alalla. Filosofian opinnot olivat edellytyksenä varsinkin etenemiselle teologian opintoihin. Yhtenäiskulttuuri mahdollisti sen, että suomalaiset saattoivat lähteä opiskelemaan eurooppalaisiin yliopistoihin. Opiskelu oli kuitenkin hyvin kallista, ja niin Suomesta ulkomaille lähteneet opiskelijat kuuluivat yläluokkaan. Heistä tuli piispoja ja pappeja Suomen katolisen kirkon palvelukseen. Suosituimpia kohteita olivat Pariisi, Rostock ja Leipzig.
Tiedetään, että keskiajalla ainakin 150 suomalaista suoritti tutkintoja ja luennoi yliopistoissa eri puolilla Eurooppaa. Heiltä ei ole kuitenkaan säilynyt heidän kirjoittamikseen tunnistettuja kirjoituksia. Opiskelijoita on saattanut olla huomattavasti enemmän, sillä yliopistojen kirjoihin on usein kirjattu vain tutkinnon suorittaneet opiskelijat. Johannes Flicke tiedetään ensimmäiseksi teologisen tutkinnon Pariisissa suorittaneeksi suomalaiseksi. Tunnetuin Euroopassa opiskelleista on Olavi Maununpoika (-1460).[Lehtinen 1979, s. 13-32.]
Keskiajan Suomessa korkeampi koulutus oli puolestaan keskittynyt Turun katedraalikouluun. Siellä harjoitettiin skolastisen filosofian opetusta koko sen toiminnan ajan. Opetukseen kuului muun muassa aristotelisen ja ramistisen logiikan perusteita. Vuonna 1630 katedraalikoulun perintö siirtyi Turun kymnaasille.
Katso myös: keskiajan yliopisto
Reformaation aika

Mikael Agricola
Reformaation jälkeen suomalaiset hankkivat koulutusta ennen kaikkea Saksasta, jossa Wittenbergin yliopistosta tuli protestanttisen teologian keskus.
Aikakauden merkittäviä suomalaisia teologeja olivat:
1600-luku
Turun akatemia perustettiin vuonna 1640. Akatemian filosofisessa tiedekunnassa oli alussa neljä professuuria: 1) etiikka, valtio-oppi ja historia; 2) logiikka ja runous; 3) matematiikka; sekä 4) retoriikka. Kaksi ensin mainittua käsittivät filosofian tutkimuksen ja opetuksen, ja niiden voidaan katsoa vastaavan nykyisiä käytännöllisen ja teoreettisen filosofian aloja.[Suomalaisen filosofian kronikka.]
Turun akatemiassa harjoitettu filosofia oli pitkään hyvin konservatiivista niin sanottua uusskolastista filosofiaa.

Johan Gezelius vanhempi
1700- ja 1800-luku

Daniel Juslenius

Henrik Gabriel Porthan
1700- ja 1800-luvuilla Turun Akatemiassa vaikuttivat muun muassa:
Akatemian ulkopuolella vaikuttivat muun muassa:
Venäjän vallan aika

J. V. Snellman
Turun palon jälkeen Turun akatemia siirtyi Helsinkiin. 1800-luvun suomalaista filosofiaa hallitsi hegeliläisyys. Filosofian professorina toimi J. V. Snellmanin jälkeen Thiodolf Rein, joka perusti Suomen filosofisen yhdistyksen vuonna 1873. Hänen seuraajakseen siirtyi vuonna 1905 uuskantilainen Arvi Grotenfelt. Vuonna 1906 oppituoli jaettiin (uudelleen) teoreettiseen ja käytännölliseen filosofiaan.
Vuosisadan vaihteen merkittävin filosofi oli moraalin tutkija ja sosiaaliantropologi Edvard Westermarck, josta tuli käytännöllisen filosofian professori 1906 ja joka oli myös professorina London School of Economicsissa vuosina 1907–1930.
Hegeliläisiä filosofeja olivat muun muassa:
Muita suuntauksia edustivat:
Itsenäisyyden aika
1900-luku
Edvard Westermarck on vaikuttanut suomalaiseen filosofiaan ennen kaikkea moraalin syntyä ja kehitystä koskevilla tutkimuksillaan.[von Wright 1986, s. 245.] 1800- ja 1900-lukujen vaihteen ja 1900-luvun alun suomalaisessa filosofiassa vaikuttivat erityisesti kolme Westermarckin oppilasta:
Itsenäisyyden ajan ensimmäiset merkittävät ammattifilosofit olivat:
Näistä suurin vaikutus on ollut Eino Kailalla, joka oli yhteyksissä Wienin piirinin ja toi Suomeen logiikan ja
tieteenfilosofia harrastuksen ja saattoi suomalaisen filosofian näin nousevan
loogisen empirismin yhteyteen.
Kaila oli Suomen kaikkien aikojen merkittävimpiä kulttuurivaikuttajia. Hän toimi filosofian professorina
Turun yliopistossa
1921–
1930, teoreettisen filosofian professorina Helsingin yliopistossa
1930–
1948 ja Suomen Akatemian jäsenenä vuodesta
1948 kuolemaansa saakka (
1958). Kailan vaikutus suomalaisen hengenelämän kehitykseen oli ratkaiseva. Vahvemmin kuin kukaan muu yksityinen henkilö Kaila kytki suomalaisen filosofian eurooppalaiseen perinteeseen luomalla yhteydet Wienin piiriin. Siten hän ”toi Suomeen” nykyaikaisen logiikan ja empiristien korostaman
tieteellisen todellisuuskäsityksen.
[Pihlström 2001, s. 26.]

Georg Henrik von Wright
Kailan voidaan katsoa perustaneen suomalaisen analyyttisen filosofian perinteen. Jo varhainen analyyttinen filosofia edustajinaan Bertrand Russell ja G. E. Mooren suhtautui hyvin arvostelevasti saksalaisperäiseen, hegeliläisesti suuntautuneen idealismi perinteeseen, jolla olo myös suomalaiset edustajansa. J. E. Salomaan filosofian historiaa käsittelevissä teoksissa näkyy saksalaisen idealismin vaikutus, ja myös Erik Ahlmanin töissä on idealistinen painotus. Ahlmanin oppilas Sven Krohn piti yllä idealistisen filosofian perinnettä. Samansuuntaista idealistisesti virittynyttä ajattelua antroposofiaan ulotettuna on edustanut Reijo Wilenius. Wileniuksen oppilaat, kuten lukuisia kansantajuisia teoksia julkaissut Kari E. Turunen, ovat olleet syrjässä suomalaisesta filosofiyhteisöstä.[Pihlström 2001, s. 28.]
Kailan oppilaisiin ja vaikutuspiiriin kuuluivat:
Fenomenologiaa ovat edustaneet:
Muita filosofisia toimijoita olivat muun muassa:
Suomalainen nykyfilosofia

Jaakko Hintikka
Suomalainen filosofia on ollut maailmalla arvostettua, ja useat suomalaiset filosofit ovat toimineet luottamustehtävissä filosofian alan kansainvälisissä järjestöissä.
1900-luvun jälkimmäisen puoliskon suomalaista filosofiaa on hallinnut loogis-analyyttinen filosofia. Tutkimus on keskittynyt ennen kaikkea logiikkaan, induktiivisen tiedon teoriaan sekä tieteellisen selittämisen ja teorianmuodostuksen ongelmiin.[von Wright 1986, s. 251.] Suomalaiset filosofit ovat olleet hyvin perillä analyyttisen filosofian tieteenfilosofisesta ja tieto-opillisesta keskustelusta, jossa usein sovelletaan logiikan välineitä filosofisten ongelmien täsmentämisessä ja ratkaisemisessa.
Jaakko Hintikalla on ollut erittäin keskeinen rooli suomalaiseen nykyfilosofiaan toisaalta oppilaidensa ja toisaalta avaamiensa tutkimusaiheiden kautta. Hintikka aloitti von Wrightin oppilaana, ja vakiinnutti Suomen johtavaksi filosofiseksi suuntaukseksi juuri logiikkaan keskittyneen analyyttisen koulukunnanaa. Hintikka itse on tutkinut etenkin mahdollisten maailmojen semantiikka, kysymisen logiikkaa ja peliteoriassaa. Hän toimii nykyään professorina Bostonin yliopisto.
Suomalainen mannermainen filosofia on jatkanut ennen kaikkea J. E. Salomaan, Erik Ahlmanin ja Sven ja Eino Krohnin fenomenologisia perinteitä. Muun muassa Esa Saarinena on harrastanut eksistentialismi.
1980-luvulta alkaen on alettu puhua ”postanalyyttisestä” eli ”jälkianalyyttisestä” ajattelusta. Tähän liittyy myös pragmatismin nousu myös Suomessa. Vuonna 1994 ilmestymisensä aloittanut filosofinen aikakauslehti Niin & näin; on julkaissut varsinkin mannermaista filosofiaa edustavia artikkeleita. Toinen kotimainen filosofinen aikakausjulkaisu, Königsberg, perustettiin Tampereella 1996.
Erityisesti 1990-luvulla muutamat suomalaiset filosofit ryhtyivät aktiivisiksi julkisuuden henkilöiksi. Filosofia tuli takaisin lukioiden pakolliseksi oppiaineeksi. Avointen yliopistojen filosofian kurssit olivat 1990-luvun loppupuolella suositumpia kuin koskaan.[Pihlström 2001, s. 31.]
Filosofian professuurit
Yliopistojen filosofian alan professuurit on jaettu nykyään enimmäkseen Jaakko Hintikan oppilaille. Näitä ovat:
Myös seuraavat filosofit ovat käsitelleet enimmäkseen Hintikan analyyttisen koulukunnan ongelmia:
- Timo Airaksinen (1947–), käytännöllisen filosofian professori, Helsingin yliopisto
- Juhani Pietarinen (1938–), käytännöllisen filosofian professori emeritus, Turun yliopisto
- Jan von Plato (1951–), filosofian (ruots.) professori, Helsingin yliopisto
- Gabriel Sandu (1954–), teoreettisen filosofian professori, Helsingin yliopisto
- Matti Sintonen (1951–), teoreettisen filosofian professori (mvs.), Helsingin yliopisto
(Tampereen yliopisto)
Muut nykyiset professuurit:
- Heta Gylling (19??-), käytännöllisen filosofian professori, Helsingin yliopisto
- Lars Hertzberg (1943–), filosofian professori, Åbo Akademi
- Olli Koistinen (19??)–, teoreettisen filosofian professori, Turun yliopisto
- Eerik Lagerspetz (19??), käytännöllisen filosofian professori, Turun yliopisto
- Sami Pihlström, (1969-), käytännöllisen filosofian professori, Jyväskylän yliopisto
- Uskali Mäki, akatemiaprofessori, Helsingin yliopisto
- Seppo Sajama (1952–), filosofian professori, Joensuun yliopisto
- Kari E. Turunen, filosofian apulaisprofessori (määräaikainen), Kuopion yliopisto
- Mikko Yrjönsuuri (19??–), teoreettisen filosofian professori, Jyväskylän yliopisto
Aiempia professuureja:
- Juha Räikkä, käytännöllisen filosofian professori, Turun yliopisto
Ulkomailla vaikuttavia:
Muita filosofian tutkijoita
Muiden tieteiden filosofisesti suuntautuneita tutkijoita
Filosofisia ajattelijoita ja esseistejä
Yhdistyksiä
Julkaisuja
Viitteet
Lähteet
- Follesdal, Dagfinn (1998): 'Scandinavia, philosophy in', teoksessa Craig, E. (toim.), Routledge Encyclopedia of Philosophy. London: Routledge.
- Hintikka, Jaakko (2005): 'Finnish philosophy', teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philopsophy. 2. painos. New York: Oxford University Press. ISBN 0-19-926479-1.
-
- Lehtinen, Anja Inkeri (1979): 'Suomen keskiajan filosofian lähteistä' teoksessa
- Niiniluoto, Ilkka (1999): 'Filosofia Suomessa', teoksessa Nordin, Svante: Filosofian historia: länsimaisen järjen seikkailut Thaleesta postmodernismiin. Suomentanut Jukka Heiskanen. Oulu: Pohjoinen. Tunniste=ISBN 951-749-292-8.
- Niiniluoto, Ilkka & Saarinen, Esa (1986): Vuosisatamme filosofia. WSOY, Porvoo/Helsinki/Juva. ISBN 951-0-12166-5.
-
- Suomalaisen filosofian kronikka
. niin&näin – filosofinen aikakauslehti.
- von Wright, Georg Henrik (1986): ”Katsaus filosofian tilaan Suomessa”, ss. 244-253 teoksessa
Aiheesta muualla