www.all2know.com Google WWW All2know fi
  Etusivu Etusivu | Tietoja Tietoja 
  Navigaatio
» Etusivu
» Artikelkategorier
» Luettelo luetteloista
» Aakkosellinen hakemisto
» Kalenteri
» Arvottu artikkeli
» Muokkaa Aiheesta muualla
Viimeisimmät muutokset: 2007-11-15
  Tänne linkitetyt sivut 
Uuspietismi
Viides herätysliike
Jumalan Kansan Raamattu
Jasuko
Jouko Jääskeläinen
Luokka: Suomen evankelis-luterilainen kirkko Kristilliset järjestöt Lähetystyö Suomalaiset järjestöt

Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys

Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (lyhenne SEKL) on vuonna 1967 perustettu kristillinen yhdistys, tarkoituksena on toteuttaa Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä paitsi ulkomailla myös Suomessa. Kansanlähetys järjestää Raamattuopetusta sekä erilaisia tapahtumia toimintakeskuksessaan Ryttylässä.

Liikkeenä SEKL toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä, mutta toisinaan myös kritisoi kirkon toimintaa silloin kun kirkon käytäntöjen katsotaan poikkeavan Raamatusta. SEKL on laajimmalle levinnein uuspietistisistä liikeistä.

ähetyksen vuotuinen pääjuhla Kansanlähetyspäivät järjestetään aina heinäkuun ensimmäisenä kokonaisena viikonloppuna ja ne keräävät noin 6000-10000 osallistujaa. Liikkeen juhlavuosina Kansanlähetyspäivät järjestetään yleensä Ryttylässä. Muina vuosina tapahtuma kiertää eri puolilla maata.

Liikkeen motto on Evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja.

1 Historia
2 Kansanlähetyksen oppiperusta ja teologia
3 Kotimaantyö
4 Lähetystyö
5 Kustannus Oy Uusi tie
6 Kirjallisuutta
7 Lähteet
8 Aiheesta muualla

Historia

1960-luku

Monet Kansanlähetyksen perustajajäsenistä olivat olleet mukana Suomen Raamattuopiston, Helsingin Raamattukoulun ja Ylioppilaslähetyksen (nyk. OPKOn) toiminnassa. Kansanlähetys perustettiin 29. toukokuuta 1967 Ylioppilaslähetyksen tiloissa Helsingissä. Kesällä järjestettiin ensimmäiset kansanlähetyspäivät. Samana vuonna perustettiin slaavilaistyön osasto, jonka tehtävänä oli avustaa rautaesiripunnn takaista vainottua seurakuntaa ja liikkeen ylläpitämä lähetyskoulu aloitti toimintansa Jämsä vanhan kunnansairaalan tiloissa. Vuoden 1968 kansanlähetyspäivillä Lahdessa siunattiin ensimmäiset lähetystyöntekijät työhönsä. Lokakuussa 1968 Kansanlähetys osti Hausjärven kunnalta tyhjäksi jääneen koulukodin tilat Ryttylästä.Timo Rämä: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys - vuosikirja 2002, s.16 '35 vuotta kansan evankelioimista kansojen evankelioimiseksi' Lähetyskoulu siirtyi Ryttylään. Yhteistyössä Norjan luterilaisen lähetysliiton kanssa Kansanlähetys aloitti lähetystyön Japanissa ja Etiopiassa.

1970-luku

Alkuvuosinaan liike kasvoi varsin nopeasti, eikä sille löytynyt kaikkien tunnustamaa johtajaa, minkä vuoksi siitä irtautui vuonna 1973 radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ja Lähetysyhdistys Kylväjä. Samana vuonna liikkeen ensimmäiseksi pääsihteeriksi valittiin Matti Väisänen. Suuri osa Kansanlähetyksessä silloin palveluksessa olleista läheteistä siirtyi näiden järjestöjen palvelukseen. Vuonna 1971 Kansanlähetys hyväksyttiin kirkon viralliseksi lähetysjärjestöksi tietyin rajoituksin, jotka koskivat työtä Neuvostoliitossa ja Euroopassa. Työ Italiassa, Saksassa ja Englannissa aloitettiin. Lähetyskoulun teologinen kurssi muutettiin Lähetyskorkeakouluksi, joka toimi vuosina 1972-1982. 1979 aloitettiin työ Sudanissa, josta poistuttiin 1980-luvulla sisällissodan vuoksi.

1980-luvulta nykypäivään

30. joulukuuta 1980 lähetystyöntekijät Erik ja Eeva Barentsen surmattiin Kabulissa. Vuonna 1982 Kansanlähetys lähetti ensimmäiset raamatunkääntäjät Keniaan. Seuraavina vuosina aloitettiin raamatunkäännöstyö Indonesiassa, Etiopiassa ja Papua-Uudessa-Guineassa. 1987 perustettiin Suomen teologinen instituutti kuuden muun herätysliikkeen kanssa. Vuonna 1989 allekirjoitettiin SEKL:n ja Länsi-Japanin evankelisluterilaisen kirkon välinen yhteistyösopimus. Neuvostoliiton hajottua lähetystyö aloitettiin Venäjässallä ja Viro. Raamatunkäännöstyössä valmistui burum-mindikin kielinen Uuden testamentin käännös vuonna 1996.Rämä: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys - vuosikirja 1997, s.47

2000-luvun alussa Venäjällä valmistui tataarinkielinen, Etiopiassa konsonkielinen, Papua-Uudessa-Guineassa borongin- ja mendenkieliset raamatunkäännökset. Ryttylässä pidettiin yhteiskristillinen nuorten lähetyskonferenssi 2006 Nuorten kesä -tapahtuman yhteydessä

Kansanlähetyksen oppiperusta ja teologia

Kansanlähetys pitää Raamattua kaiken elämän ja opin ylimpänä perusteena. Liike on voimakkaasti kritisoinut radikaaleiksi katsomiaan opillisia linjauksia.Leif Nummela: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys - Vuosikirja 2003'', s. 12–17 'Raamattu etiikan lähteenä' SEKL vastustaa naispappeutta, mutta suurin osa sen työntekijöistä tekee yhteistyötä naispappien kanssa.

Kotimaantyö

Kansanlähetys toteuttaa kotimaisen työnsä 18 piirijärjestön kautta, joista yksi on Ruotsin suomenkielinen evankelisluterilainen kansanlähetys. Vapaaehtoisten panos on tärkeää kaikessa toiminnassa. Monet piirit järjestävät omia sunnuntaijumalanpalveluksiaan, joista käytetään kahta nimeä: Filia-jumalanpalvelus tai Leipäsunnuntai. Varojenkeruu lähetystyölle kuuluu kotimaantyön vastuualueeseen. SEKL tuottaa ohjelmia kristilliselle radioasema Radio Deille ja televisio-ohjelmia Taivas TV7:lle.

Kansanlähetysopisto

Opetusministeriön myöntämä kansanopiston ylläpitämislupa tuli voimaan 1.1.2001.Timo Rämä (toim.): Suomen Evankeliluterilainen Kansanlähetys - Vuosikirja 2001, s. 75 'Kansanlähetysopisto aloitti toimintansa' Kansanlähetysopisto korostaa toiminnassaan keskeisenä asiana raamattuopetusta. Opistossa voi opiskella raamattulinjalla, teologisella linjalla, nuorisotiimilinjalla, kristillisellä taidelinjalla, kansainvälisyyslinjalla ja lähetystyöntekijälinjalla. Raamattulinjan opinnoissa luodaan yleiskuva koko Raamatusta ja perehdytään lähetystyöhön ja kristinuskoon liittyviin kysymyksiin. Teologinen linja opiskelee lisäksi teologisia aineita, ja monet opiskelijat pyrkivät linjan jälkeen teologisiin tiedekuntiin Helsingin tai Joensuun yliopistoihin. Nuorisotiimilinjalla annetaan valmiuksia toimia vastuunkantajana kristillisessä nuorisotyössä. Nuorisotiimi osallistuu myös valtakunnallisten nuorisotapahtumien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kansainvälisyyslinjalaiset syventyvät muutamasta kuukaudesta lähes vuoteen kestävällä ulkomaan opiskelujaksollaan vieraisiin kulttuureihin ja lähetystyöhön. Taidelinjan oppiaineita ovat Raamattu, musiikki, teatteri ja tanssi. Lukuvuoden päätteeksi kukin opiskelija valmistaa taiteellisen lopputyön.Tapani Kaitainen: ''Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys - Vuosikirja 2006, s. 123-137 'Valmiuksia hengelliseen elämään ja työhön' Linjojen lisäksi opisto tarjoaa useita lyhytkursseja ja tapahtumia.

Ryttylän lähetyskeskus

Alueen historia tunnetaan 1500-luvulta saakka. Vuosina 1923–61 paikka toimi Helsingin kaupungin poikakotina. Ryttylässä sijaitseva lähetyskeskus on ollut kansanlähetyksen omistuksessa vuodesta 1969.

Nuorisotyö

Kansanlähetyksen nuorisotyö jakaantuu kahteen osa-alueeseen, jotka ovat varsinainen nuorisotyö (15–19 -vuotiaat) ja nuorten aikuisten työ (20–29 -vuotiaat).Kai Niemelä: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys - Vuosikirja 2006, s. 99 (Nuorten maailma: Yleistä) Työmutoja ovat rippikoulutyö, aktiotyö, musiikkitoiminta, nuorten parissa tehtävä DOK-työ, nuorten aikuisten Kolme kohtaamista -työ ja valtakunnalliset nuorisotapahtumat, joista tärkein on Nuorten kesä.

Lähetystyö

Kansanlähetys suuntaa lähetystyönsä erityisesti sellaisten kansojen pariin, joissa kristillinen todistus on vähäistä. Työn päämääränä on itsenäisten kansallisten luterilaisten kirkkojen syntyminen ja kasvaminen. Valtaosa näistä kansoista sijaitsee ns. 10/40-ikkunan alueella. Muita tärkeitä painopistealueita ovat raamatunkäännöstyö, juutalaistyö ja siirtolaistyö Euroopassa. Kansanlähetyksellä oli yhteensä 91 lähetystyöntekijää 31.12.2006. Seurakuntien talousarviomäärärahat lähetystyölle muodostavat 25–30 % liikkeen tuloista. SEKL sai tukea ulkoasianministeriöltä kehitysyhteistyöhankkeisiin Etiopiassa ja Lähi-idässä vuodelle 2007 yhteensä 340 000 euroa.Kansalaisjärjestöhankkeet 2007 s. 184. Ulkoasiainministeriö

Lähi-itä

Turvallisuussyistä Kansanlähetys ei yleensä kerro, missä maissa sillä on Lähi-idässä työntekijöitä, poikkeuksena Israel. Kansanlähetyksellä on alueella monenlaisia terveydenhuolto-, koulutus-, ja kehitysyhteistyöprojekteja.Elisabet Elo: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys - Vuosikirja 2006, s. 39–45 (Lähi-Itä)

Mediatyö

Kansanlähetys toimii SAT-7:n yhteistyöjärjestönä. SAT-7 on arabiankielistä, kristillistä ohjelmaa lähettävä satelliittitelevisiokanava, joka aloitti lähetyksensä toukokuussa 1996.

Eurooppa

Työ Saksassa on keskittynyt ELRIM-instituutin tekemään islamtutkimukseen. Instituutin tavoitteena on edistää islamilaisen uskonnon ja kulttuurin tuntemusta kirkkojen ja muitten kristillisten yhteisöjen parissa ja tehdä akateemista uskonto- ja lähetysteologista tutkimusta. Tutkimustyöstä vastaa teologian tohtori Martti Vaahtoranta.

Kansanlähetys tekee Venäjällä työtään Inkerin kirkon parissa Karjalassa, Länsi-Siperiassa, Pietarissa ja Mordvan alueella. Vähemmistökielille on myös raamatunkäännösprojekteja.

Englannintyö on keskittynyt Lontoon alueelle, jossa tehdään diakoniatyötä maahanmuuttajien parissa ja julkaistaan The Light Noor -lehteä.

Japani

Kansanlähetys on alusta asti tehnyt työtä Länsi-Japanin evankelisluterilaisen kirkon parissa. Työalueina ovat Nishinomiya, Fukuyama, Sumoto ja Otsu.

Etiopia

Etiopiantyössä Kansanlähetys tekee yhteistyötä Mekane Yesus -kirkon kanssa neljällä alueella: Addis Abebassa, Airassa, Arba Minchissä ja Jimmassa. South West -synodissa on käynnissä raamatunkäännösprojekti gidolen kielelle.Kaitainen: SEKL - Vuosikirja 2006, s. 55

Papua-Uusi-Guinea

Kansanlähetyksen raamatunkäännöstyö Papua-Uudessa-Guineassa tehdään yhteistyössä Summer Institute of Linguistics -järjestön kanssa. 2005n Papua-Uusi-Guinea työssä valmistui mendenkielinen Uusi testamentti. Työtä jatketaan mape-kielen parissa.

Kustannus Oy Uusi tie

Uusi tie -yhtiö vastaa Kansanlähetyksen julkaisutoiminnasta. Kristillisen kirjallisuuden lisäksi se julkaisee Uusi tie, Vie sanoma, Donkki ja Nuotta -lehtiä. Uusi tie -lehteä on julkaistu vuodesta 1965 lähtien.

Vuonna 2005 toiminnan aloitti Operaatio Mediaenkeli -verkkosivu, jonka kautta voi tilata Uusi tie -lehden lahjaksi julkisiin laitoksiin, kuten kirjastoihin, vanhainkoteihin ja terveyskeskuksiin.

Kirjallisuutta

  • Kolme vuotta kansanlähetystä Eino Honkanen Uusi tie 1970
  • Juha Kauppinen: Kansanlähetyksen alueellinen leviäminen (väit.) Kirkon tutkimuskeskus 1990
  • Kotikulmilta maailman toreille Uusi tie 1997
  • Täyttä elämää Eino Honkanen, Uolevi Muroma Uusi tie 2004

Lähteet

Aiheesta muualla

Tarjoaa Wikipedia, vapaa tietosanakirja. Aiheesta muualla. Kaikki teksti on saatavilla GNU Free Documentation License Aiheesta muualla.