Historia
Säännölliset oopperaesitykset Suomessa alkoivat
1873 kun Suomalaisen teatterin lauluosasto perustettiin nimellä
Suomalainen ooppera.
Sitä ennen oli Suomessa nähty vain ulkomaisten oopperaseurueiden kiertueita ja amatööriesityksiä. Suomen ensimmäinen oopperaesitys on ilmeisesti ollut
Sevillan parturi vuonna
1849. Suomalainen ooppera toimi vuoteen
1879, jolloin se joutui lopettamaan toimintansa rahavaikeuksien takia. Lyhyenä toiminta-aikanaan se tuotti yhteensä noin 450 oopperaesitysta, joihin kuului 26 kokonaista oopperaa, oopperakohtauksia ja yksi operetti.
Edvard Fazer, Oskar Merikanto ja Aino Ackté perustivat vuonna 1911 Kotimaisen oopperan. Oopperan nimi oli ilmeisesti kompromissi ruotsin ja suomenkielisten ryhmien välillä. [ ][FIMIC Pekka Hako Suomalainen oopperamusiikki:1. Johdanto ]
Ackté ajautui nopeasti ristiriitoihin oopperan muun johdon kanssa ja lähti vuonna 1912 Kotimaisesta oopperasta. Samana vuonna hän perusti Savonlinnan oopperajuhlat.
Vuonna 1914 Kotimainen ooppera muutettiin osakeyhtiöksi ja samalla sen nimi muutettiin Suomalaiseksi oopperaksi. Sen väliaikaiseksi esiintymispaikaksi annettiin vanha venäläinen varuskuntateatteri Aleksanterin teatteri, josta tuli sen koti aina vuoteen 1993 saakka. Koska valtio ei rahallisesti juuri tukenut toimintaa oli toiminta pitkälti Fazerin rahallisen tuen varassa. Fazer myös toimi oopperan johtajana ja tarvittaessa harjoituspianistinakin.
Suomalainen Ooppera
Suomen itsenäistyminen, sisällissodan tapahtumat ja sen jälkeinen poliittinen tilanne loi jännitteitä myös suomalaiseen kulttuurielämään. [ ]
Suomalainen oopperaelämä oli pitkälti samojen ihmisten varassa itsenäisen Suomen ensimmäiset vuosikymmenet. Edvard Fazer jatkoi Suomalaisen oopperan johtajana vuoteen 1938 asti, jonka jälkeen johtajana toimi vuoden verran Aino Ackté. Acktén johtajanakautena toteutettiin useita suurimittaisia, mutta taloudellisesti tappiollisia ensi-iltoja. Ensitenorina ja välillä ohjaajana toimi Wäinö Sola, myös oopperan perustajajäseniä. Vuosina 1939 - 1952 johtajana toimi Oiva Soini, joka oli aikaisemmin ollut ensibaritoni.
Armas Järnefeltin jäätyä eläkkeelle Tukholman Kuninkaallisesta oopperasta vuonna 1932 sai hän kutsun Suomalaisen Oopperan taiteelliseksi johtajaksi. Järnefeltin muutaman vuoden kestäneellä kaudella suosittiin oopperassa Wagneria: Parsifal esitettiin 1933 ja koko Der Ring-sarja 1930-luvun kuluessa. Järnefeltin kautta väritti riidat ja hän erosi vuonna 1936.
Sotavuodet ja suomalaisen oopperan uusi nousu
Sotavuosina oopperassa keskityttiin esittämään vain suosikkioperetteja ja -oopperoita. Ooppera jatkoi toimintaansa koko sota-ajan vaikka Aleksanterin teatteri vaurioituikin lievästi
talvisodan pommituksissa. Soini perusti jopa vuonna 1942 Oopperan balettikoulun (nykyään nimeltään Suomen kansallisoopperan balettioppilaitos).
Sotien jälkeen oopperassa palattiin varsin konservatiiviseen ohjelmistoon, johon kuului muun muassa Benjamin Brittenin Carl Nielsenin teoksia. [ ] Soini toteutti myös suunnitelmansa ulkomaiden- ja maaseutukiertueista. Oopperan baletti (1946) ja Madetojan Pohjalaisia (1950) vierailivat Tukholmassa. Myös yhteydet kansainvälisiin oopperapiireihin tiivistyivät ja Suomalaisessa oopperassa alkoi esiintyä enenevässä määrin ulkomaalaisia kapellimestareita ja laulajia; muun muassa slovenialainen Leo Funtek toimi kapellimestarina vuosina 1925 - 1959.
1960-luvulle tultaessa suomalainen ooppera oli varsinaisessa aallonpohjassa. Koko vuosikymmen aikana Kansallisoopperassa nähtiin vain neljä uutta suomalaista oopperateosta. Vuonna 1967 tapahtui kuitenkin useita merkittäviä seikkoja, jotka loivat pohjaa oopperan renessanssille 1970-luvulla: Kansallisoopperassa nähtiin Suomen itseäisyyden 50-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä ensi kertaa Merikannon Juha ja paljon huomiota herättänyt Tauno Pylkkäsen Tuntematon sotilas. [|YLE| Sininen laulu- Suomen taiteen tarin: Osa 10 – Liekehtivä aika 1966–1972 / Karvalakkioopperat ]
Suomalaisen uuden oopperamusiikin maine kasvoi ulkomaillakin Suomen Kansallisoopperan vierailitua vuonna 1979 Lontoossa Sadler’s Wellsin teatterissa ja molemmat esitetyt teokset, Viimeiset kiusaukset ja Punainen viiva, saivat myönteisen vastaanoton.
Uusi oopperatalo
1990-luvun alussa suomalainen oopperamusiikki sai lopulta arvoisensa olosuhteet, kun vuonna 1914 tilapäisesti Kotimaisen Oopperan käyttöön annetusta Aleksanterin teatterista Kansallisooppera siirtyi uuteen oopperataloon, joka oli vihitty käyttöön marraskuussa 1993. Talon ensimmäinen kantaesitys oli suomalaisen avantgarden uranuurtajan Erik Bergmanin Det sjungande trädet (1995). [ Suomalainen oopperamusiikki:9. Uuteen aikaan ] Uuden oopperatalon pieni näyttämö eli Alminsali on pyrkinyt toimimaan vastapainona päänäyttämön perinteisemmälle ohjelmistolle, ja sinne on pyritty tekemään kokeellisempia tuotantoja. Alminsalin ensimmäinen ensi-ilta oli Tapio Tuomelan säveltämä Korven tarina (1991-1993), jota tekijät kuvailevat 'amoderniksi metaoopperaksi'.
Talous
Vero- ja veikkausvoittovaroista maksetaan oopperan menoista noin 80 prosenttia. Pääjohtaja Erkki Korhonen on maininnut oopperan etsivän uusia yritys
sponsoreita. Haussa on ainakin kymmenen uutta sponsoria. Oopperan nykyiset pääsponsorit ovat
Sampo,
Varma,
If, Fazer Amica ja
Senaatti-kiinteistöt. Ooppera tähtää selvästi voitolliseen tulokseen, sillä muuten valmius ottaa taiteellisia riskejä haihtuu ja ohjelmisto on rakennettava enemmän varman päälle. Jokaista lipunostajaa tuettiin yhteiskunnanvaroin yli 140 eurolla lippua kohden (vuonna 2005). Ilman mitään yhteiskunnallisia tukia Kansallisopperan lippujen hinnat kohoaisivat lähes 240 euroon kappaleelta.
Helsinki,
Espoo ja
Vantaa ovat merkittäviä rahoittajia ja kunnilla on yhteensä 4 paikkaa kansallisoopperan hallituksessa.
Kausi 2006-2007
Mikko Heiniön uusi ooppera
Käärmeen hetki sai kantaesityksensä
15. syyskuuta 2006. Suuri menestys niin taloudellisesti kuin taiteellisestikin oli tähtisopraano Karita Mattilan vierailu
Toscan nimiroolissa. Kaikki näytökset olivat loppuunmyytyjä. Tehtyään kevätkaudella 2006 tappiota 350 000 euroa, Kansallisooppera käänsi tuloksen voitolliseksi elokuussa (voittoa 100 000 euroa) ja syyskuussa (90 000). Lokakuussa ooppera sai yksityishenkilöltä peräti 550 000 euron suuruisen lahjoituksen.
Helmikuun 14. 2007 ylikapellimestari Mikko Franck ilmoitti erostaan, perusteena hallintojohtajan ja oopperanjohtajan kyvyttömyys hoitaa tehtäviään. Franckilla on vuoden mittainen irtisanomisaika, jona aikana hän kuitenkin johtaa ainoastaan yhden oopperaproduktion.
[Suomen Kuvalehti 14.2.2007:'Menetin luottamukseni oopperan johtoon' ] Franckin eron jälkeen Kansallisoopperan johtamismallin muuttamisesta ryhdyttiin keskustelemaan. Kulttuuriministeri Tanja Saarela ilmoitti 'odottavansa uudelta [huhtikuussa toimintansa aloittavalta] hallitukselta ratkaisuja johtamisongelmiin'.[[HS 15.2. 2007: Oopperan johto voi mennä uusiksi ]
Kuvia oopperan ympäristöstä
Kuva:Töölönlahti Oopperalta.jpg
Kuva:Oopperatalo siniseltä huvilalta.jpg
Katso myös
Lähdeviitteet
Aiheesta muualla
Finlands nationalopera
)
|
Tietoja 
