Historia
- Pääartikkeli Suomen kommunistisen puolueen historia
SKP perustettiin syksyllä 1918 Moskovassa. Puolueen perustajat olivat lähinnä Venäjälle
Suomen sisällissodan jälkeen paenneita
punaisia, joista monet olivat toimineet aiemmin
Suomen sosialidemokraattisen puolueen johtotehtävissä. SKP oli perustamisestaan lähtien kielletty Suomessa, joten sen johtajat oleskelivat suurelta osin Neuvostoliitossa. SKP kuitenkin rakensi 1920-luvun alussa Suomeen maanalaisen verkostonsa ja puolueella oli huomattava vaikutuksensa moniin julkisiin järjestöihin, kuten
Suomen sosialistiseen työväenpuolueeseen.
Kommunistien ja vasemmistososialistien julkiset järjestöt lakkautettiin vuonna 1930. Työväen ja pienviljelijöiden eduskuntaryhmän kansanedustajat ja monia muita kommunisteiksi epäiltyjä pidätettiin ja järjestöjä lakkautettiin. Kommunisteja oli luonnollisesti pidätetty tasaisin väliajoin koko ajan, mutta 1930-luvun alun toimet estivät tehokkaasti kommunistien julkisen politikoinnin ja SKP:n vaikutus työväenliikkeeseen väheni. Puolueesta tuli muutaman tuhannen jäsenen salaseura, joka kuitenkin pyrki soveltamaan Kommunistisen internationaalin poliittista linjaa Suomen oloihin. Neuvostoliitossa SKP:n toimintakyky heikkeni 1930-luvun lopulla vakavasti, kun monet puolueen johtajista saivat surmansa Stalinin vainoissa. Talvi- ja jatkosodan aikana kommunisteiksi epäillyt suljettiin vankiloihin ja SKP:n toiminta kuihtui.
Kommunistit vapautuivat vankiloista jatkosodan jälkeen ja SKP aloitti julkisen toimintansa. Puolueesta kasvoi nopeasti kymmenien tuhansien ihmisten joukkopuolue, jolla oli kattava järjestörakenne ympäri maata. SKP oli yksi Länsi-Euroopan suurimmista kommunistipuolueista. Kommunistit nousivat korkeisiin valtion virkoihin. SKP osallistui vaaleihin yhteistyöpuolue Suomen kansan demokraattisen liiton listoilla. SKDL osallistui useisiin hallituksiin ja se oli yksi eduskunnan suurimmista puolueista. SKP:lla oli SKDL:ssä jatkuvasti hallitseva rooli, vaikka puolueessa oli mukana myös monia sosialisteja.
Oltuaan paitsiossa 1940-luvun jälkeen kommunistit ja SKDL osallistuivat jälleen hallituksiin 1960-luvun puolivälistä alkaen. Samanaikaisesti SKP:n johtoa uudistettiin ja Aimo Aaltonen syrjäytettiin vuoden 1966 edustajakokouksessa. Uudistajat pyrkivät puheenjohtaja Aarne Saarisen johdolla modernisoimaan puoluetta, mutta he saivat vastaansa marxilais-leniniläistä oikeaoppisuutta korostaneen opposition, joka 1970-luvulla opittiin tuntemaan taistolaisina. SKP:n sisäiset riidat jatkuivat aina 1980-luvulle asti ja ne löivät leimansa puolueen politiikkaan. Oppositio erotettiin puoleesta vuosien 1985–1986 aikana, jonka jälkeen sen kannattajat perustivat Suomen kommunistisen puolueen (yhtenäisyys). SKP lakkautettiin vuonna 1990, kun puolue päätettiin yhdistää SKDL:n kanssa uuteen Vasemmistoliitto-puolueeseen. SKP:n lakkauttamiseen vaikuttivat myös suuret velat, joita puolueelle kerääntyi 1980-luvun lopussa.
Organisaatio
| SKP:n jäsenmäärän kehitys
|
| vuosi
| jäseniä
|
| 1927
| 1 951[Tauno Saarela: Kommunistinen internationaali ja suomalainen kommunismi 1919-1935. Teoksessa 'Kallis toveri Stalin' (Edita 2002), s. 24.]
|
| 1964
| 47 396
|
| 1965
| 47 191
|
| 1966
| 46 749
|
| 1967
| 45 992
|
| 1968
| 46 708
|
| 1969
| 46 551
|
| 1970
| 47 094
|
| 1971
| 48 423
|
| 1972
| 47 936
|
| 1973
| 37 525
|
| 1974
| 42 456
|
| 1975
| 44 117
|
| 1976
| 45 987
|
| 1977
| 48 190
|
| 1978
| 48 642
|
| 1979
| 49 248
|
| 1980
| 51 139
|
| 1981
| 49 826
|
| 1983
| n. 33 400
|
| 1986
| n. 31 000
|
Lähde: Vuodet 1964–1981[Veli-Pekka Leppänen: Kivääri vai äänestyslippu (Edita 1999), s. 459.],
1983 & 1986[Matti Hyvärinen & Jukka Paastela: Failed attempts at modernization – The finnish communist party. Teoksessa Communist parties in western europe. Decline or adaptation (toim. Michael Waller & Meindert Fennema) (Basil Blackwell 1988), s. 120, 128.]
|
SKP:n korkein päättävä elin oli – vuodesta 1945 lähtien säännöllisesti kolmen vuoden välein koolle kutsuttu – edustajakokous, johon SKP:n perusosastot lähettivät valtuuttamansa henkilöt. Edustajakokous valitsi puoluetta johtamaan keskuskomitean, joka puolestaan valitsi keskuudestaan tärkeän, johdon ydinryhmästä koostuneen, poliittisen toimikunnan (politbyroo). Keskuskomitea suoritti myös muiden puolueen johtoelinten henkilövalinnat. Päätöksenteko perustui demokraattisen sentralismin periaatteeseen, jossa keskeistä oli puoluelinten valinta vaaleilla, ylempien elinten selostusvelvollisuus ja ehdoton alistuminen enemmistöpäätöksille.
Ollessaan kiellettynä ennen vuotta 1944 SKP toimi Suomessa salaisen soluorganisaation muodossa ja jäseniä puolueessa oli parhaimmillaankin vain muutama tuhat. Julkisen SKP:n perusosastot, joita puolueella oli yli tuhat, koostuivat työ- ja asuinpaikkaosastoista. Piirijärjestöillä oli tärkeä asema johdon ohjeiden viemisessä jäsenille. Lisäksi oli esimerkiksi kaupunki-, alue- ja tuotantoalakomiteoita.
Ilmoitettu jäsenmäärä väheni aina puoluekirjojen vaihdon (1964,1973,1983) jälkeen huomattavasti lähtien sen jälkeen uudestaan nousuun. Esimerkiksi vuonna 1983 yli 15 000 nimeä putosi listoilta.
| Puheenjohtajat
|
|
| Pääsihteerit
|
Piirijärjestöt
- (1985–1990)
- (–1985)
- (–1990)
- (–1990)
-
-
- (–1985)
- (1985–1990)
- (–1990)
-
- (–1990)
-
-
- (–1985)
- (–1985)
- (–1985)
- (–1990)
- (–1990)
- (–1990)
- (1985–1990)
-
- (1985–1990)
- (–1990)
-
- (–1990)
- (–1985)
- (1919–1985)
- (1963–1985)
- (1985–1990)
- (–1990)
- (1985–1990)
-
-
Edustajakokoukset
- SKP:n perustava kokous (29.8.–5.9.1918, Moskova)
- SKP:n 2. edustajakokous (30.8.–11.9.1919, Pietari)
- SKP:n 3. edustajakokous (13.8.1920)
- SKP:n 4. edustajakokous (25.7.–10.8.1921, Pietari)
- SKP:n 5. edustajakokous (30.7.–16.8.1925)
- SKP:n 6. edustajakokous (11.9.–20.9.1935)
- SKP:n 7. edustajakokous (19.–20.10.1945)
- SKP:n 8. edustajakokous (?.8.1948)
- SKP:n 9. edustajakokous (1.11.–5.11.1951)
- SKP:n 10. edustajakokous (1.10.–5.10.1954)
- SKP:n 11. edustajakokous (29.5.–2.6.1957)
- SKP:n 12. edustajakokous (15.4.–18.4.1960)
- SKP:n 13. edustajakokous (12.4.–15.4.1963)
- SKP:n 14. edustajakokous (29.1.–1.2.1966
- SKP:n 15. edustajakokous (3.4.–6.4.1969, Helsinki)
- SKP:n ylimääräinen edustajakokous (14.2.1970, Helsinki)
- SKP:n 16. edustajakokous (31.3.–2.4.1972, Helsinki)
- SKP:n 17. edustajakokous (16.5.–18.5.1975, Helsinki)
- SKP:n 18. edustajakokous (1.6.–3.6.1978, Helsinki)
- SKP:n 19. edustajakokous (22.4.–24.5.1981, Helsinki)
- SKP:n ylimääräinen edustajakokous (14.–15.5.1982)
- SKP:n 20. edustajakokous (25.5.–27.5.1984, Helsinki)
- SKP:n ylimääräinen edustajakokous (23.3.1985)
- SKP:n 21. edustajakokous (12.6.–14.6.1987)
- SKP:n 22. edustajakokous (1990)
Tiedonvälitys
SKP julkaisi hyvin mittavaa määrää lehtiä koko olemassaolonsa ajan. 1920-luvun äänenkannattaja oli . 1945 puolueen pää-äänenkannattajaksi perustettiin Työkansan Sanomat. Se yhdistettiin vuoden 1957 alusta SKDL:n Vapaa Sana -lehteen, jolloin nimi muutettiin Kansan Uutisiksi. Kansan Uutiset oli SKP:n ja SKDL:n yhteinen äänenkannattaja puolueiden lakkauttamiseen asti. SKP:n poliittis-teoreettinen julkaisu oli kuukausittain ilmestynyt (1944–1990) ja tiedotuslehti Päivän Posti (1964–). Alkuvuonna 1984 julkaistiin parisenkymmentä numeroa -lehteä.
SKP:n ja sen jäsenjärjestöjen arkistojen tallennuspaikka on Kansan Arkisto.
Nuorisotoiminta
SKP ei perustanut omaa nuorisojärjestöä heti 1918, vaan sen nuoret kannattajat toimivat itse puolueessa ja
Kommunistisessa nuorisointernationaalissa (KNI). Venäjällä oleskelleet toimivat lisäksi
puna-armeijassa ja Suomeen jääneet julkisessa
Suomen sosialidemokraattisessa nuorisoliitossa (SSN), joka sisällissodan jälkeen valitsi kommunistit liittolaisikseen. SSN lakkautettiin 1923 ja sen toimintaa jatkoi
Sosialistinen nuorisoliitto (SNL), joka koki saman kohtalon 1925. Alkuvuodesta 1925 perustettiin Suomen kommunistinen nuorisoliittoon (SKNL) SKP:n viralliseksi ja sille alisteiseksi nuorisojärjestöksi. SKNL toimi vuoteen 1936, jolloin se lakkautettiin ja jäseniä kehotettiin siirtymään SDP:n
Työläisnuorisoliitto (STL). Sotien jälkeen perustettiin
Suomen demokraattinen nuorisoliitto (SDNL) SKDL:n nuorisojärjestöksi eikä SKP sittemmin nähnyt erillistä kommunistista nuoriso-organisaatiota tarpeelliseksi.
Viitteet
Finlands kommunistiska parti
