Historia
Korkeimman oikeuden tuomiovallan historiallisena lähtökohtana on Ruotsin kuninkailla aikoinaan ollut oikeus purkaa tuomioita. Tämä oikeus säilyi kuninkaalla myös sen jälkeen kun valtakuntaan perustettiin Svean hovioikeus vuonna
1614.
Korkeimman oikeuden perusti kuningas Kustaa III vuoden 1789lla yhdistys- ja vakuuskirja nimellä kuninkaan korkein oikeus. Nykyinen Ruotsin korkein oikeus on perua tästä. Venäjän valloitettua Suomen vuonna 1809 korkeinta tuomiovaltaa käyttäväksi tuomioistuimeksi säädettiin hallituskonseljinn oikeusosasto ja vuodesta 1816 alkaen Keisarillisen Suomen senaatin oikeusosasto.
Suomen korkein oikeus perustettiin vuonna 1918 Suomen itsenäistyttyä. Samalla korkein oikeus irrotettiin valtioneuvostosta ja siitä tuli myös muodollisesti itsenäinen ja riippumaton tuomioistuin.
Korkein oikeus on koko toimintansa ajan joutunut tasapainoilemaan valitusten määrän kanssa. Juttujen liiallinen määrä on vaikeuttanut KKO:n mahdollisuutta toimia ennakkopäätösten antajana. Valitusmahdollisuuksia rajoitettiin jo Ruotsin vallan aikana, jolloin muutoksenhakuoikeus riita-asioissa edellytti korkean vetorahan maksamista. Itsenäisyyden aikana 1922m säädettiin riita-asioiden muutoksenhaulle markkaääräinen alaraja. Tätä rajaa korotettiin myöhemmin useaan otteeseen. Vastaavasti rikosasioissa muutosta ei saanut hakea lieviin rikoksiin.
Nykyisen kaltaiseksi puhtaasti ennakkotapauksia ratkaisevaksi tuomioistuimeksi KKO muuttui vuonna 1980.
Tehtävät
Korkeimman oikeuden tärkein tehtävä on
ennakkoratkaisujen antaminen. Ennakkoratkaisuilla ohjataan muuta lainkäyttöä. Ennakkoratkaisut eivät muodollisesti sido alempia tuomioistuimia, mutta käytännössä niitä yleensä noudatetaan oikeuskäytännössä.
Korkeimpaan oikeuteen voi hakea muutosta vain niissä tapauksissa joissa se myöntää valitusluvan alemman tuomioistuimen päätökseen. Valituslupaa voi hakea hovioikeuksien ratkaisuista, eräistä vakuutusoikeuden ratkaisuista sekä niistä käräjäoikeuksien ratkaisuista, jotka käräjäoikeus on tehnyt maaoikeutena toimiessaan.
Valitusluvan myöntämisperusteita on kolme:
- Ennakkopäätösperuste – lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi;
- Purkuperuste – asiassa on tapahtunut sellainen oikeudenkäynti- tai muu virhe, jonka perusteella ratkaisu olisi lain mukaan purettava tai poistettava;
- Painava syy -peruste – valitusluvan myöntämiselle on muu painava syy.
Muita korkeimman oikeuden tehtäviä ovat
Organisaatio
Korkeimman oikeuden virastopäällikkönä toimii korkeimman oikeuden presidentti, jolla on apunaan kansliapäällikkö. Korkeimman oikeuden jäseniä kutsutaan oikeusneuvoksiksi, joita on oltava kerrallaan virassa vähintään 15. Muiden tuomareiden tapaan korkeimman oikeuden presidentin ja oikeusneuvokset nimittää tasavallan presidentti. Jutut ratkaistaan oikeussihteereiksi tai esittelijäneuvoksiksi kutsuttujen esittelijöiden suorittaman valmistelun pohjalta.
1. tammikuuta 2006 alkaen korkeimman oikeuden presidentti on Pauliine Koskelo. Tämän edeltäjiä ovat muun muassa Leif Sevón, Olavi Heinonen, Curt Olsson, Antti Hannikainen ja Matti Piipponen.
Korkein oikeus on toimivaltainen valitusluvan myöntämistä koskevassa asiassa kahden jäsenen kokoonpanossa. Jos valituslupa myönnetään, ratkaistaan varsinainen pääasia tavallisesti viiden jäsenen muodostamassa jaostossa. Periaatteellisesti tärkeässä asiassa kokoonpanoa voidaan vahventaa joko 11-jäseniseen jaostokäsittelyyn tai täysistuntoon, johon osallistuvat kaikki korkeimman oikeuden jäsenet.
Korkeimman oikeuden jäsenet
Aiheesta muualla
- Korkein oikeus
- Korkein oikeus 75 vuotta. Lakimiesliiton kustannus 1993. ISBN 951-640-687-4
Lähteet
Korkein oikeus
Högsta domstolen (Finland)
|
Tietoja 
)
