Suomen kuninkaat

Esihistorialliset kuninkaat taruissa ja todellisuudessa

Mitä tiede kertoo?

Suomen ja viron kielissä 'kuningas' on germaaninen lainasana (*kuningaz), joka on saattanut lainautua jo pronssikaudella tai viimeistään keskisellä rautakaudella. Samanlainen alkuperä on myös suomen sanalla 'ruhtinasv' (*druhtinaz). On todennäköistä, että nykyisen Suomen alueella rautakautinen väestö ainakin joskus kutsui valittuja päälliköitään, asemansa perineitä mahtimiehiä tai muista syistä arvostettuja henkilöitä kuninkaiksi.Widsith. Anglosaksinen muinaisruno. Suomennos ja selitykset Osmo Pekonen ja Clive Tolley. Jyväskylä 2004 Myös saamelaisäestön keskuudessa näyttää olleen johtajia, joita skandinaavit nimittivät 'finnien kuninkaiksi' Olsen, Björnar & Hansen, Lars-Ivar: Samernas historia. Liber: Stockholm 2006.. Luonnollisesti 'kuningas' tarkoittaa näissä yhteyksissä varsin toisenlaista henkilöä kuin keskiajan ja uuden ajan eurooppalaisissa monarkioissa. Mikäli Suomen alueella oli kuninkaiksi kutsuttuja johtajia, nämä olivat luultavasti paikallisia päälliköitä tai löyhästi järjestäytyneiden yhteisöjen päämiehiä. Laajoista ja tiiviisti järjestäytyneistä hallintokokonaisuuksista ei ole vakuuttavaa arkeologista eikä historiallista todistusaineistoa.Taavitsainen. J.-P: Ancient Hill-forts of Finland, with special reference to the hill-fort of Kuhmoinen. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94. Helsinki 1990. Kustaa Vilkunan mukaan kuningas-termi lainattin sota-, erä- tai työjoukkojen johtajien nimitykseksi.

Egillin saaga ja arabialainen al-Idrisi

Jonkinlainen tieto yhdestä Suomessa asuneesta 'kuninkaasta' saattaa löytyä Egillin saagastasta, joka kirjoitettiin Islannissa noin vuosina 1230–1240. Saagassa kerrotaan kveenien käyneen kuninkaansa Faravidin johdolla sotaa karjalaisia vastaan. Nämä kveenit olivat yleisimmin hyväksytyn käsityksen mukaan Tornionn-Kemi seudun ('Kvenland') eränkävijöitä tai uudisasuttajia, jotka olivat lähtöisin Lounais-Suomesta. Perämeren alueella he joutuivat kosketuksiin ja ehkä selkkauksiinkin karjalaisten vastineidensa kanssa. Faravid-nimi on muinaisnorjankielinen, mutta koska skandinaavien keskuudesta ei tunneta tällaista nimeä, se on tulkittu käännökseksi 'Kaukomielen' tai 'Kaukamoisen' kaltaisesta suomenkielisestä nimestä.

Faravid-kertomukseen ei liity sellaisia elementtejä, jotka voisi tunnistaa myyttisiksi. Ei-myyttisetkin saagat ovat pikemminkin oman aikansa kaunokirjallisuutta kuin historiallisia dokumentteja, mutta niillä voi olla jonkinlainen yhteys historiallisiin tapahtumiin. Siksi on mahdollista, että Faravid todella oli miesjoukkoa tai sotaretkeä johtanut päällikkö Suomessa. Saagakuvauksessa Faravid sijoitetaan 800-luvulle ajoittuvaan yhteyteen, mutta professori Kyösti Julkun mukaan tällainen ajankohta on saagassa mainittua karjalaisten hyökkäystä ajatellen liian varhainen. Todennäköisempi vaihtoehto Faravidin elinvuosisadaksi olisi Julkun mielestä 1100-luku. Professori Heikki Kirkinen on puolestaan pitänyt myös 800-lukua realistisena vaihtoehtona. Mikäli tämä ajoitus hyväksytään, kveenejä on yleisen käsityksen mukaan pidettävä satakuntalaisina eränkävijöinä. 1100-luvun yhteydessä kveenit voisivat ehkä jo olla Pohjois-Suomen vakinaisia uudisasukkaita.

Arabialainen maantieteilijä al-Idrisiaa mainitsee 1100-luvun keskivaiheilla 'kuninkaan' Fymark-nimisestä maasta, mikä saattaa tarkoittaa (Varsinais-)Suomea tai Ruija (Finnmark).

Keskiaikaisten lähteiden tarukuninkaat

Saagoissa mainitaan myös muita, Faravidia tarunomaisempia hahmoja, jotka joissakin nykyisissä tulkinnoissa on määritelty 'kuninkaiksi' ja yhdistetty Suomeen.

Fornjótrin suku

Tunnetuimpia näistä kuninkaista ovat ns. Fornjótrin suvun jäsenet. Fornjótrin sukua kuvataan Orkneyinga-saagassa, joka on Orkney-saarten jaarlien tarina. Saagan alussa on kolme kappaletta, jotka tavallisesti tunnetaan nimellä Fundinn Noregr eli 'Norjan löytäminen' tai 'perustaminen'. Teoksen kirjoitti Snorri Sturluson vuoden 1220 tienoilla. Fornjótr mainitaan 'kuninkaaksi', joka hallitsi 'Gothlandia, jota nykyisin kutsutaan Finnlandiksi ja Kvenlandiksi'. Tämän jälkeen kerrotaan Fornjótrin jälkeläisistä. Luettelossa ovat nimet Hlér eli Aegi, Logi, Kári, Frosta, Snaer Vanha ja Thorri. Thorrin pojat Nórr ja Górr lähtevät etsimään kadonnutta Goi-siskoaan - Nórr maitse, Górr taas meritse. Nórr matkustaa länteen, taistelee voitokkaasti lappalaisia (lappir) vastaan, ylittää Kölivuoret ja perustaa itsensä mukaan nimetyn Norjan. Historiallinen kuningas Harald Kaunotukka olisi joidenkin genealogioiden mukaan Nórrin etäinen jälkeläinen.

Toinen Fornjótrin suvusta kertova lähde on teksti nimeltä Hversu Noregr byggdist eli 'Kuinka Norja perustettiin'. Se sisältyy islantilaiseen Flateyn käsikirjoitukseen (Flateyjarbok). Tässä tekstissä todetaan, että Fornjótrin pojista Aegi hallitsi merta, Kári tuulta ja Logi tulta. Fornjótria ei tässä lähteessä kutsuta kuninkaaksi, mutta hänen jälkeläistään Snaer Vanhaa nimitetään 'Gothlandia, Finnlandia ja Kvenlandia' hallinneeksi kuninkaaksi.

Lähes kaikki Fornjótrin sukuun liittyvät hahmot ovat mitä ilmeisimmin luonnonilmiöiden ruumiillistumia. Ynglingatal-runossa, joka on ajoitettu 800-luvun lopulle ja on siten Fundinn Noregr -tekstiä vanhempi ja alkuperäisempi lähde, Fornjótr on tulen isä ja siten ilmeisesti maan elementin henkilöitymä. Tähän sopii Fornjótrin nimi, joka tarkoittanee 'muinaista jättiläistä' (toisen tulkinnan mukaan 'muinaista juuttia'). Vastaavasti Fornjótrin pojat ovat kolmen muun elementin edustajia: Logi on tuli, Kári tuuli (=ilma) ja Aegi meri (=vesi). Frosta puolestaan tarkoittaa pakkasta ja Snaer lunta. Thorri tarkoittaa tammikuuta ja Goi helmikuuta. Nórr lienee johdettu Norjan nimestä eikä päinvastoin: Norjan nimi tarkoittaa 'pohjoista tietä'. http://encarta.msn.com/encyclopedia_761556517/article.html Näillä myyttihahmoilla tuskin on mitään yhteyttä todellisuudessa eläneisiin henkilöihin.Häme, Mikko: Saagoista ja muinaisista kuninkaistamme. Faravid 15. Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen vuosikirja. Oulu 1991.

Myyttitutkija Bruce Lincolnin strukturalistisen tulkinnan mukaan Fornjótrin suku on sommiteltu joukosta käsitteellisiä vastakkaispareja: maa ja ilma, meri ja tuli, lumi ja pakkanen, tammikuu ja helmikuu, viikinkielämä (Nórr) ja maalaiselämä (Górr).

Ruotsin kuninkaiden finnipuolisot Ynglinga-saagassa

Ynglinga-saagassa Snorri Sturluson kirjoittaa Ruotsin hallitsijoiden avioliitoista ja sodista Finnlandin asukkaiden kanssa. Saagassa mainitaan Ruotsin kuningas Vanlande, joka lähti talveksi Finnlandiin Snaer Vanhaann luokse. Snaer Vanha on toisen tekstin, Hversu Noregr byggdistin, mukaan 'Gothlandin, Finnlandin ja Kvenlandin kuningas'. Vanlande nai Finnlandissa Snaerin tyttären Drífan, jonka kuitenkin jättää keväällä palaten takaisin Uppsala. Tästä syystä Drifa myöhemmin tapattaa Vanlanden. Hänen poikansa Visbur nai Aude Rikkaan tyttären, mutta jättää myös hänet. Audentytär palaa takaisin isänsä luokse mukanaan liitostaan syntyneet pojat Gisla ja Ondur. Ynglinga-saagankin kertomukset lienevät pääasiassa myyttisiä tai fiktiivisiä. Varhaisissa lähteissä 'finnit' tarkoittavat useammin saamelaisia kuin suomalaisia, joten myös Finnland-nimen merkitys on epävarma.

Norjalaisen Gro Steinslandin mukaan eräiden skandinaavisten hallisijasukujen alkuperä johdettiin jumalan ja jättiläisnaisen pyhästä avioliitosta (hieros gamos). Tällaisia pareja olivat Freyr ja Gerd (Ynglinga-suvun kantavanhemmat) sekä Odin ja Skade (Ladenn jaarlisuvun kantavanhemmat). Jättiläiset rinnastuivat finneihin (=saamelaisiin), koska molemmat edustivat vierautta ja toiseutta - jättiläiset kosmisella ja finnit maanpäällisellä tasolla. Tarinat avioliitoista viikinkikuninkaiden ja salaperäisten finninaisten välillä näyttävät siis pohjautuvan kuninkaanvallan alkuperästä kertovaan myyttiin. Tällaiset alkuperämyytit ovat ehkä syynä siihenkin, että Norjan myyttinen perustaja Nórr kuvattiin 'muinaisjätti' Fornjótrin jälkeläiseksi, ja että Fornjótrin suku yhdistettiin 'Finnlandiin'.

Muita finnikuninkaita skandinaavisessa kirjallisuudessa

Eri lähteiden mukaan Norjan kuninkaan Harald Kaunotukan vaimo olisi ollut 'finnikuningas' Svåsen tytär Snöfrid. Harald Kaunotukka on historiallinen hahmo, mutta Snöfridin todenperäisyyteen suhtaudutaan epäillen. Haraldin ja Snöfridin poika Sigurd olisi ollut myöhemmän kuningas Harald Ankaran esi-isä. Snöfrid-hahmo on melko varmasti saamelainen.

Eräissä muissakin muinaisnorjankielisissä lähteissä esiintyy käsite 'finnien kuningas'. Esimerkiksi eddarunossa Völundrin laulu myyttinen Völundr-seppä mainitaan sekä finnikuninkaan pojaksi että haltijoiden kuninkaaksi. Saamelaisia on asunut Suomen ohella myös Skandinaviassa, Itä-Karjalallassa ja Kuolan niemimaa, joten saamelaisten 'kuninkaat', olivatpa nämä myyttisiä tai historiallisia hahmoja, eivät välttämättä liity Suomen historiaan.

Widsithin Caelic

Yksi lakoninen maininta Suomeen yhdistetystä kuninkaasta löytyy myös skandinaavisen kirjallisuuden ulkopuolelta. Muinaisenglantilaisessa Widsith-runoelmassa todetaan, että 'Caesar hallitsi kreikkalaisia ja Caelic finnejä'. Koska runossa puhutaan erikseen saamelaisista ('skridifinnit'), finnit-nimen on tässä yhteydessä yleensä katsottu viittaavan suomalaisten esivanhempiin nykyisen Lounais-Suomen aluella. Caelicin hahmosta tai todenperäisyydestä ei kuitenkaan tiedetä mitään varmaa. Nimien samankaltaisuuden perusteella Caelic on usein samaistettu suomalais-virolaisen mytologian Kalevaanan, mutta tämä on spekulaatiota.

Vaihtoehtoinen historiantulkinta

1980-luvulta lähtien eräät harrastajatutkijat (erityisesti Martti Linna) ovat kehitelleet ja popularisoineet saagoihin pohjautuvia pseudotieteellisiä teorioita, joiden mukaan Suomessa olisi jo rautakaudella ollut voimakas ja laaja kuningaskunta.Messenius, Johannes: Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita sekä tuntemattoman tekijän Suomen kronikka. Toimittanut Martti Linna. (Helsinki: SKS, 1988). Fornjotrin suvun on tässä yhteydessä ajateltu muodostaneen todelliset muinaisen Suomen ja Kainuunmaan 'kuningashuoneet'. (Samansuuntaisia näkemyksiä esiteltiin jo vuonna 1927 R. Dillströmin teoksessa Kalevala ja meri sekä eräissä muissakin 1920-luvun lopun ja 1930-luvun amatööritutkijoiden julkaisuissa.)

Vaihtoehtoisten tulkintojen ydinaineistoa ovat saagojen ohella eräät muut vanhat kirjalliset lähteet, kuten Ruotsin goottilaista historiankirjoitusta edustavat Johannes Messeniuksenanan kirjoitukset 1600-luvulta sekä 1700-luvun alussa kirjoitettuun Suomen kronikka sisältyvä kuningasluettelo. Myös Daniel Jusleniuksen Aboa vetus et Nova (1700) luettelee jotain kuninkaita.

Nykyisin vaihtoehtoista tulkintaa levittävät eräät Internet-sivustot.

Vaihtoehtoiset tulkinnat ja tiedeyhteisö

Akateemisten arkeologien ja historiantutkijoiden keskuudessa vaihtoehtoiset teoriat eivät ole saaneet kannatusta juuri lainkaan, vaan niitä pidetään näennäistieteenä ja fantasiana. Tutkijoiden arvioita voi perustella normaalilla tieteellisellä lähdekritiikillä.

Tulkinnan kannattajien kritiikki historiantutkimusta kohtaan

Jotkut vaihtoehtoisen historiantulkinnan kannattajat syyttävät tiedeyhteisöä 'ruotsinmielisyydestä'. Heidän mielestään tieteellisessä tutkimuksessa ja koulukirjoissa esiintyvä käsitys Suomen rautakautisesta yhteiskunnasta on omaksuttu, jotta voitaisiin väittää ruotsalaisten tuoneen Suomeen sivistyksen. Suomen esi- ja varhaishistoriaan kohdistunutta tutkimusta on kuitenkin oppihistoriallisen tutkimuksen mukaan leimannut usein voimakas fennomaaninen ja suomalaiskansallinen pohjavire.Fewster, Derek: Visions of Past Glory: Nationalism and the Construction of Early Finnish History. Studia Fennica Historica 11 (Helsinki: SKS, 2006)

Äärimmillään vaihtoehtohistorian kannattajat esittävät, että koko Suomen historiaa on tietoisesti vääristelty ruotsalaisten toimesta Ruotsin vallan alusta saakka. Toisaalta heidän lähteinään käyttämänsä Suomen muinaisesta kuningashuoneesta kirjoittaneet historiankirjoittajat, kuten Johannes Messenius, olivat yleensä ruotsalaisia. 1600-luvun suurvaltaa rakentava ruotsalainen historiankirjoitus halusi suurennella ja liioitella valtakunnan itäosien muinaishistoriaa, ei vähätellä sitä.http://www.kaltio.fi/index.php?58

Lähteet tieteellisen tutkimuksen kannalta

Muinaisnorjankielisen kirjallisuuden käyttö lähteenä on vaikeaa, koska mytologiat, fiktiot ja historialliset faktat sekoittuvat siinä toisiinsa. Yleisesti ottaen näyttää kuitenkin siltä, että niukat Suomea koskeviksi tulkitut tiedot saagoissa pohjautuvat useimmiten myytteihin tai kaunokirjallisiin konventioihin. Täten ne kertovat vain joissakin harvoissa tapauksissa jotain konkreettista Suomen alueen todellisista olosuhteista. Kyseessä oleva kirjallinen materiaali on peräisin Norjasta ja Islannista, joissa Suomen aluetta koskeva tieto on ollut vähäisempää kuin Ruotsissa. 'Finneihin' sekä Kvenlandinin ja Bjarmaland kaltaisiin itäisiin alueisiin yhdistetyt mystiset tai taikavoimaiset hahmot saattavat olla heijastusta skandinaavisen kulttuurin tavasta assosioida etnisen toiseuden edustajiin mahtavia maagisia voimia. Saagojen kirjoittamisen aikoihin tätä ajattelua ruokki se, että kristinusko erotti skandinaavit shamaanikulttuuria ylläpitävistä saamelaisista.

Lähdekriittisiä ongelmia liittyy myös muihin varhaisiin kirjallisiin lähteisiin, joiden on tulkittu kertovan Suomen kuninkaista. On esimerkiksi vaikea sanoa, mitä arabialaisen al-Idrisin antaman tiedon takaa tarkalleen ottaen löytyy, mutta pitkälle meneviin johtopäätöksiin tämäkään epävarma tiedonsirpale ei tieteellisen historiankirjoituksen kannalta anna perustetta. Yleisesti ottaen al-Idrisin kuvaus Pohjois-Euroopasta on sekavahko ja sisältää ilmeisiä väärinkäsityksiä.

1600- ja 1700-luvun kuvaukset kristinuskoa edeltävästä menneisyydestä puolestaan olivat aivan mielikuvituksellisia, eikä niille voine antaa juurikaan todistusarvoa sen enempää Suomen kuin muidenkaan pohjoismaiden osalta.

Arkeologiset lähteet

Luotettavien kirjallisten lähteiden puuttuessa kuva rautakautisen Suomen alueen sosiaalisista ja poliittisista oloista pitää muodostaa arkeologisten lähteiden perusteella. Arkeologit ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että yhteiskunnallinen järjestäytyminen ja hierarkisoituminen eivät rautakaudella kehittyneet nykyisen Suomen alueella yhtä pitkälle kuin Skandinavian keskusalueilla, joilta käsin Tanskann, Norja ja Ruotsin valtioiden alkumuodot syntyivät viimeistään viikinkiajalla. Eron uskotaan johtuneen muun muassa Suomen alueen harvasta asutuksesta, niukasta väestöpohjasta, syrjäisestä sijainnista ja maanviljelyn vaatimattomista edellytyksistä. Samaan tapaan Skandinavian niemimaallakin syrjäiset alueet jäivät periferioiksi valtakuntien muodostumisprosessien keskittyessä tiheimmin asutuille, yleensä eteläisille alueille.

Suomessakin on muun muassa linnavuorten ja linnavuoriketjujen perusteella esitetty tulkintoja maakunnallisten puolustusorganisaatioiden olemassaolosta ainakin Hämeessä ja Satakunnassa. Näitä teorioita on nykytutkimuksessa kritisoitu voimakkaasti.Taavitsainen. J.-P: Ancient Hill-forts of Finland, with special reference to the hill-fort of Kuhmoinen. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94. Helsinki 1990. Taavitsainen, J.-P: Kun nuoruus on ongelma - Rapolan muinaislinnan keskuslinna-ajatuksen purkuyritys. Masunni. Kirjoituksia Tampereelta ja Pirkanmaalta 3. Tampere 1999, s. 131 - 166. Taavitsainen, J.-P: Häme ja Satakunta pakanuuden ajan lopulla. Ristin ja Olavin kansaa. Keskiajan usko ja kirkko Hämeessä ja Satakunnassa (toim. M.-L. Linder, M.-R. Saloniemi & C. Krötzl). Tampereen museoiden julkaisuja 55. Tampere 2000, s. 19-29. Osa tutkijoista kuitenkin katsoo, että ainakin Hämeen linnaketjua koskevan teorian hylkääminen on vallitsevassa tutkimustilanteessa ennenaikaista.Seppälä, Sirkka-Liisa: Muinaislinna ja maisema - visuaalinen maisema-analyysi arkeologiassa, esimerkkinä Rapolan muinaislinna. Sirkka-Liisa Seppälä, Aino Nissinaho, Tuovi Kankainen & Irmeli Vuorela: Sääksmäen Rapola. Rautakautinen maisema ja kulttuuri Valkeakoskella. Rapola-tutkimuksia 3 (Helsinki; Museovirasto 2005, s. 9 - 75)

Kuten edellä on todettu, jonkinlaisia päälliköitä tai paikallisia mahtimiehiä oli joka tapauksessa Suomessakin. Tämän todistavat runsaasti arvokkaita metalliesineitä sisältävät haudat, jotka ilmaantuvat löytöaineistoon jo roomalaisella rautakaudella (0 - 400 jaa.). Esimerkkeinä mahdollisista paikallisten 'ruhtinaiden' tai 'kuninkaiden' haudoista on mainittu muun muassa Laitilan Soukaisten röykkiöhauta 200-luvulta ja Euran Pappilanmäen hauta 600-luvulta.Salo, Unto: Pronssikausi ja rautakauden alku. E. Laaksonen, E. Pärssinen & K. J. Sillanpää. (toim.): Suomen historia 1. (Espoo; Weilin + Göös 1984, s. 98 - 249), s. 223 - 247 Cleve, Nils: Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo. Del I. Den yngre folkvandringstiden. Finska fornminneföreningens tidskrift XLIV (1943), s. 224 Salmo, Helmer: Satakunnan rautakausi. Satakunnan historia 3. Pori 1952, s. 459 - 460.

'Kuningas'-sanan käyttö historiallisella ajalla

Vuonna 1340 julistettiin 25 Sääksmäenaa talonpoika kirkonkiroukseen, koska he eivät olleet maksaneet veroa. Näistä talonpojista on säilynyt luettelo, jossa mainitaan henkilö nimeltä 'Cuningas de Rapalumvuori' eli Kuningas Rapolasta tai Rapolan Kuningas. Rapolan linna, Suomen suurin rautakautinen tai keskiaikainen mäkilinna, sijaitsi Rapolan kylän lähistöllä. Jotkut ovat spekuloineet, että linnavuori ehkä oli kapinoivien talonpoikien käytössä ja että sille oli määrätty päällikkö eli 'kuningas'. Todellisuudessa ei kuitenkaan tiedetä, oliko Rapolan Kuninkaalla yhteyksiä linnavuoreen vai ei. Kuningas tunnetaan useissa keskiaikaisissa yhteyksissä henkilönimenä, joten se saattoi olla tässäkin tapauksessa sellainen eikä arvonimi. Jos kyseessä oli henkilönimi, se todennäköisesti viittasi Rapolan kylään. Aivan mahdotonta ei liene sekään, että 'Kuningas' oli mahtailevan tai arvonsa tuntevan henkilön lempi- tai pilkkanimi, joka väärinkäsityksen vuoksi kirjattiin pannaanjulistusbullaan.

Satakuntalainen suurtalonpoika David julistautui kapinan yhteydessä kuninkaaksi vuonna 1438. Myös Keski-Euroopan myöhäiskeskiaikaisten kapinoiden johtajia kutsuttiin joskus kuninkaiksi, ilman että kyseessä olisi ollut varsinaisesti vaatimus kuninkuudesta. Eräs saksalainen prinssi, sittemmin Venäjän keisari Pietari III valittiin 'Suomen kuninkaaksi' pikkuvihan aikana vuonna 1742, mutta häntä ei koskaan kruunattu.

Sellaisten vielä 1800- ja 1900-luvuillakin käytettyjen yhdyssanojen kuin 'nuottakuningas' tai 'huuhtakuningas' osana kuningas-termi on viitannut talonpoikaisten työyhteisöjen valittuihin työnjohtajiin.

Suomalaisten kansantarinoiden kuninkaita

Suomalaisissa myyttisissä kertomuksissa esiintyy melko usein kuninkaita ja muita ryhmien ja alueiden päälliköitä. Näistä joillain voi olla yhteys todellisiin historiallisiin päälliköihin, mutta yhteys voi olla hyvin heikko. Suomalaisen mytologian henkilöiden ja todellisten henkilöiden välinen yhteys voi olla erittäin ohut, esimerkiksi vain todellisen henkilön nimi tai jokin yksittäinen piirre tai teko on voinut säilyä taruhenkilöön yhdistettynä, ja kaikki muu on voitu sepittää tai tuoda jostain muusta kertomuksesta. On kansainvälisesti yleistä, että taruhenkilön piirteiksi ja teoiksi yhdistellään monien todellisten ihmisten tekoja. Suomalaisenkin tarukuninkaan hahmossa voi olla täysin myyttisten piirteiden ohella myös piirteitä niin suomalaisista kuin ulkomaisistakin henkilöistä.

Useita historialliseen aikaan sijoittuvien tarujen sankareita, vihollisia ja päällikköjä pidetään ainakin osin historiallisina. Tällaisia ovat esimerkiksi Vorna, Musta-Nykyrissa ja jopa Kalevala esiintyvä Antero Vipunen, maassa makaava jättiläinen, jossa Martti Haavion mukaan on ainakin joitain piirteitä saamelaisesta päälliköstä Ikämielestä. Esihistoriallista tai varhaishistoriallista alkuperää olevien taruhahmojen totuudenmukaisuus on paljon epävarmempaa.

Jotkut tutkijat ovat tehneet varovaisia rinnastuksia suomalaisten tarujen myyttisten päälliköiden ja esimerkiksi saagojen kuninkaiden välillä. Tällainen on esimerkiksi oletus, että Faravid voisi olla käännös Kaukomieltä muistuttavasta nimestä. Tarujen kuninkaita tai muita päälliköitä on myös rinnastettu arkeologisiin löytöihin. Usein kertomukset liittävät itseensä todellisia paikkoja. Esimerkiksi Kirmukarmu-nimisen soturipäällikön elämänvaiheisiin on yhdistetty monia paikkoja, muun muassa Kirmukarmu-niminen mäki. Taruhenkilö Hunnun Herran, varhaisen lähetyssaarnaajan, väitetty hautapaikka osataan kertoa tarkasti.

Kuninkaiksi kutsutaan usein myös haltijoiden väkien ja ympäristöjen hallitsijoita, kuten Tapioata, Ahti ja Ukko ylijumalaa. Tässä yhteydessä kuningas on luonnollisesti merkinnyt aivan muuta kuin ihmisryhmän johtajaa.

Kansanperinteen kuninkaita ja päälliköitä:

Ahti on paitsi veden haltija, myös ihmissankari, joka usein yhdistetään Lemminkäisen nimeen. Ahdin kerrotaan olleen saaren vanhin ja kuuluisa kuningas, ja lähteneen jo pienenä sotaan ja laivan perän pitoon.
Kaukomieltä kutsutaan Kainuunn tai Karjala kuninkaaksi ja rahavuoren valtiaaksi.

jättiläisten

ja paikallisten päälliköiden voittajana]]

Sääksmäkeläisen kertomuksen mukaan Rapolan linnavuorella asui tai puolustautui kuningas Rapo. Tarun mukaan Birger-jaarli voitti Ravon ja tappoi hänet, ja hänen poikansa ja pojanpoikansa. Jälkeläisten surmaaminen voi kertoa siitä, että päällikköys periytyi. Timo Heikkilän kirjasta Aurinkolaiva. Alkuperäinen lähde on SKS:n arkisto Nykyisin käytössä oleva sukunimi Rapo on Heljä Pullin mukaan peräisin germaanisesta Ragvald-nimestä. Rapo- ja Rapola sukunimet lienevät peräisin Rapolasta. Sääksmäen alueella on vielä 1500-luvulla ollut käytössä muualla Suomessa tuntematon rahvaan (talonpojan yms.) miehen etunimi, joka ruotsinkielisiin asiakirjoihin kirjoitettiin muotoon Ragvald. Toisaalta museoviraston mukaan Rapolan harju on saanut nimensä maaperän kivikkoisuudesta (johdettu kantasanasta rapa vrt. rapautuminen), eikä henkilönnimestä.Sinikka Guménius: Totta vai tarua Rapo-nimestä? Jaakkiman Sanomat 7/2005
Matti Kurjen isoisän on kerrottu olleen koko Satakunnan kuningas.Matti Kurki - sankari Vesilahden Sakoisista Matti Kurki itse kuvataan yleisesti pirkkalaisten päälliköksi. Matti Kurjesta kerrottiin tarinoita lähes koko Suomessa Lappia myöten.
Kirmukarmun kerrotaan olleen suuri soturipäällikkö, joka vainosi kristittyjä ja hyökkäsi Novgorodiin.
Kuninkaanhauta-niminen pronssikauden muinaisjäännöksen Satakunnan Kiukaisissa on nimensä mukaisesti uskottu olleen kuninkaan hauta.

Kuninkaita on runsaasti myös suomalaisissa kansansaduissa, mutta satujen perusteella ei voida päätellä juuri mitään muinaisista ajoista.Sadulla tarkoitetaan tässä nykyisin lastensaduiksi kutsuttuja kertomuksia. Satuihin ei ole uskottu oikeasti, päinvastoin kuin myyttisiin kertomuksiin. Kun satujen totuudenmukaisuuteen ei ole uskottu, eikä niiden ole katsottu kantaneen ikiaikaista tärkeää tietoa, niitä on muokattu, unohdettu ja omaksuttu paljon vapaammin kuin myyttisiä kertomuksia. Saduilla ei myöskään ole ollut yliluonnollista merkitystä kuten joillakin myyttisillä kertomuksilla, jotka ovat kuuluneet loitsuihin tai joita on esitetty rituaalisesti. Tämänkään vuoksi niiden alkuperäistä asua tuskin on varjeltu. Sadut ovatkin usein myyttisiä kertomuksia huomattavasti uudempia, ja usein niiden tai niiden aiheiden tiedetään olevan laajalti Euroopassa tai laajemmaltikin tunnettuja kulkutarinoita.

Kuningas-sanan muita merkityksiä

Kuningas on edelleen käytössä sukunimenä.
Karhua on Suomessa kutsuttu metsien kuninkaaksi.

Katso myös

Suomen kuningaskunta vuonna 1918

Lähteet

Martti Haavio: Väinämöinen (1950)

Kirjallisuutta

Muinaiskuninkaat saagoissa ja epiikassa

Widsith. Anglosaksinen muinaisruno. Suomennos ja selitykset Osmo Pekonen ja Clive Tolley. Jyväskylä 2004.

Itsenäisyyden alun kuningashanke

Vares, Vesa: Kuninkaantekijät. Suomalainen monarkismi 1917 - 1919. Myytti ja todellisuus. Helsinki 1998.