Historia
Synty
SMP syntyi lohkeamana
Maalaisliitosta vuonna
1959. Puolueen alkuperäinen nimi oli
Suomen Pientalonpoikien Puolue. Nimi vaihdettiin vuonna 1966, kun 'Maalaisliitto' oli muuttunut 'Keskustapuolueeksi'. SMP sai
vuoden 1966 vaaleissa yhden kansanedustajan. Ennen vuotta 1970 ainoa kansanedustaja oli puolueen perustaja Veikko Vennamo itse.
1970 vaalivoitto
SMP oli tunnusomaisesti protestipuolue ja sen toimintatapoja pidettiin osin populistisina. SMP koki sykähdyttävän nousun presidentinvaaleissa 1968 ja eduskuntavaaleissa 1970, tuloksena se sai eduskuntaan 18 kansanedustajana. Syy oli lähinnä siinä, että Keskustapuolueen koettiin menneen mukaan Mauno Koivisto hallituksen kovaan rakennemuutospolitiikkaan ja unohtaneen maaseudun asian. Keskustapuolue 1970 keskittyi Johannes Virolaisen johdolla lähinnä korkeakoulujen hallinnonuudistukseen, jossa opiskelijoiden oikeuksia lisättiin yliopistojen ja korkeakoulujen hallinnossa. Saman verran kansanedustajia puolue sai hajotusvaaleissa 1972.
Suomen kansan yhtenäisyyden puolue
SMP:n eduskuntaryhmä hajosi 8.9.1972, kun 12 edustajaa poistuivat eduskuntaryhmän kokouksesta sen jälkeen, kun V. Vennamo oli ilmoittanut Mauno Kurpan ja Heikki Kainulaisen erotetuksi puoluehallituksen päätöksellä eduskuntaryhmästä sekä Lauri Linnan ja Artturi Niemelän pidätetyksi ryhmän työskentelystä määräajaksi. Uusi eduskuntaryhmä järjestäytyi eduskunnan istuntosalissa omaksi ryhmäkseen 24.10.1972. Syksyn aikana Vennamo erotutti nämä henkilöt puolueesta joko puoluehallituksen päätöksellä tai erottamalla sen puolueosaston, johon ko. henkilöt kuuluivat, puolueesta ja, kun tämä ei onnistunut Artturi Niemelän kohdalla, hän erotti koko Lapin piirin puolueesta. Puoluetukea koskeva muutos hyväksyttiin eduskunnassa 28.12.1972. Myöhemmin, vuoden 1973 alussa vielä yksi kansanedustaja, Arvo Sainio siirtyi SMP:stä 6.12.1972 perustettuun SKYP:een, kun pääsi irti velkavankeudestaan V. Vennamoon.
ETYK-prosessin varmistamiseksi Urho Kekkonen ei halunnut käydä vuoden 1974 presidentinvaalia, vaan edellytti, että hänet valitaan presidentiksi eduskunnan perustuslain säätämisjärjestystä edellyttävällä poikkeuslailla. Vennamo vastusti poikkeuslakia. 13 Suomen kansan yhtenäisyyden puolueen jäsentä eivät tahtoneet estää Kekkosen toisen presidenttikauden jatkamista neljällä vuodella etenkään, koska muitakaan presidenttiehdokkaita ei Vennamoa lukuun ottamatta ollut.
SKYP sai eduskuntavaaleissa 1975 vain yhden eduskuntapaikan. Myös maaseudun puolueen kannatus väheni 18:sta 2:een. Puheenjohtaja Veikko Vennamo luonnehti ryhmää vaihtaneita, entisiä puoluetovereitaan 'seteliselkärankaisiksi' väittäen heidän jättäneen puolueen sen tähden, että he saisivat puoluetuen itselleen. Puoluelakia nimittäin oli juuri muutettu siten, että toiseen ryhmään siirtyvät kansanedustajat voivat viedä mukanaan kansanedustajittain maksettavan puoluetuen, mikäli siirtyjiä on yli puolet eduskuntaryhmän kansanedustajista.
Myöhemmin ilmeni, että Vennamo oli pyrkinyt pitämään puolueen yhtenäisenä ottamalla luottamushenkilöiltä vekseleitä antamatta niitä vastaavaa lainaa, jotka olisi vaadittu maksettaviksi, mikäli nämä olisivat jättäneet puolueen tai toimineet Vennamoa vastaan. Vuoden 1973 alussa vielä yksi kansanedustaja, Arvo Sainio siirtyikin SKYP:seen, kun SKYP:n edustajat vapauttivat hänet velkakahleistaan V. Vennamoon.
Hallituspuolueeksi
Vuonna 1979 SMP:ssa otti ohjat
Pekka Vennamo, edeltäjän poika, joka johti puoluetta koko 1980-luvun. Hänen johdollaan SMP sai
eduskuntavaaleissa 1983 jälleen suuren vaalivoiton paikkamäärän noustessa 7:stä 17:ään. Pitkä oppositiokausi päättyi, sillä puolue hyväksyttiin seuranneissa hallitusneuvotteluissa
Sorsan IV hallitukseen. SMP:ta edustivat työministeri
Urpo Leppänen ja II valtionvarainministeri
Pekka Vennamo. Leppänen loi kattavan työllisyyslain, jossa kunnat velvoitettiin työllistämään itse työnhaussa epäonnistuneet. Suunnitelman ideoinnissa oli toki mukana muitakin, kuten sosiaalidemokraatti
Heikki Rinne. SMP:n vaalilupausta työttömyyden poistamisesta jo kuukausien kuluessa ei silti pystytty toteuttamaan. Puolue pysyi hallituksessa elokuuhun 1990, jolloin sen liikenneministeri
Raimo Vistbacka erosi tehtävistään. Leppäsen työllisyyslaki purettiin 1990-luvun laman aikana, kun työllistettävien määrä alkoi nopeasti kasvaa ja kustannukset kohota liian suuriksi.
Hajoaminen
1990-luvun puolivälissä SMP ajautui ylivoimaisiin taloudellisiin ongelmiin, käytännössä vararikkoon. Puolueen aktiivit perustivat tästä syystä uuden
Perussuomalaiset-nimisen puolueen, joka
rekisteröitiin lokakuussa 1995. Vanha SMP säilyi puoluerekisterissä vuoteen 2003, vaikka sillä ei ollut ollut minkäänlaista toimintaa enää vuosikausiin.
SMP:n eduskuntaryhmä hajosi lukuisiin kilpaileviin ryhmittymiin vuosina 1993-1994. Heikki Riihijärvi perusti Suomalaisen Rintaman (SR) eduskuntaryhmän 10. syyskuuta 1993, Hannu Suhonen omaa nimeään kantaneen ryhmän (HS) 6. syyskuuta 1994 ja Tina Mäkelä Sitoutumattomat kansanedustajat (SitK) -nimisen ryhmän 1. marraskuuta 1994. Lisäksi puolueen ääniharava vaaleissa 1991, Sulo Aittoniemi, vaihtoi keskustan eduskuntaryhmään 25.3.1994.[Valtiopäivät 1993. Hakemisto, täysistuntojen ilmoitukset (Edita 1996), sivu 363;Valtiopäivät 1994. Hakemisto, täysistuntojen ilmoitukset (Edita 1997), sivu 441.] SMP:n kutistuneeseen eduskuntaryhmään jäivät vain Marita Jurva, Lea Mäkipää ja Raimo Vistbacka. Ainoastaan Vistbacka onnistui säilyttämään eduskuntapaikkansa vuoden 1995 vaaleissa. Riihijärvi asettui ehdokkaaksi keskustan listalle, mutta putosi eduskunnasta. Suhonen ja Mäkelä jättivät eduskunnan.
Puheenjohtajat
Puolueen menestys vaaleissa
Eduskuntavaalit
| Vuosi
| Edustajia
| Äänet
| Osuus
|
| 1962
| 0
| 49 773
| 0,17%
|
| 1966
| 1
| 24 351
| 1,03%
|
| 1970
| 18
| 265 939
| 10,49%
|
| 1972
| 18
| 236 206
| 9,16%
|
| 1975
| 2
| 98 815
| 3,59%
|
| 1979
| 7
| 132 457
| 4,58%
|
| 1983
| 17
| 288 711
| 9,69%
|
| 1987
| 9
| 181 938
| 6,32%
|
| 1991
| 7
| 132 133
| 4,85%
|
| 1995
| 1
| 36 185
| 1,30%
|
Kunnallisvaalit
| Vuosi
| Valtuutettuja
| Äänet
| Osuus
|
| 1960
|
| 52 524
| 2,7%
|
| 1964
|
| 30 683
| 1,4%
|
| 1968
| 910
| 165 139
| 7,29%
|
| 1972
| 646
| 125 061
| 5,00%
|
| 1976
| 245
| 56 091
| 2,1%
|
| 1980
| 348
| 83 265
| 3,0%
|
| 1984
| 639
| 142 474
| 5,3%
|
| 1988
| 453
| 95 258
| 3,62%
|
| 1992
| 354
| 64 880
| 2,4%
|
Presidenttiehdokkaat
Aiheesta muualla
Lähteviitteet
- Lauri Linna: Vennamon panttivangit. 1998. Ylivieska. KL-Paino.
- Eduskunnan pöytäkirjat: IV/73 sivu 4767, 29.5.1973 ja IV/73 sivu 4771.
Viitteet
|
Tietoja 
. Kaikki teksti on saatavilla GNU Free Documentation License 