Suomen Pankki () toimii Suomen keskuspankkina ja on jäsenenä Euroopan keskuspankin valvomassa Euroopan keskuspankkijärjestelmässä (EKPJ). Suomen Pankin perusti vuonna 1811 keisari Aleksanteri Iun Porvoon valtiopäivien esityksestä Turku nimellä Waihetus-, Laina- ja Depositioni-Contori. Pankki siirrettiin Helsinkiin 1819. Suomen Pankki on maailman neljänneksi vanhin keskuspankki, joskin toimintansa alkuvaiheissa sillä ei juuri ollut kesuspankin toimenkuvaan kuuluvia tehtäviä. Keskuspankin piirteitä toivat vuoden 1840 raharealisaatio, Suomen markan lanseeraaminen 1860-1865 ja liikepankkien perustaminen 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Suomen Pankin ensisijaisena tavoitteena on EU:n perustamissopimuksen mukaisesti pitää yllä hintavakautta euroalueella ja Suomessa. Pyrkimyksenä on tukea myös muiden talouspolitiikan tavoitteiden saavuttamista hintavakauden tavoitetta vaarantamatta. Suomen Pankki toimii eduskunnan takuulla ja sitä valvoo eduskunnan asettama pankkivaltuusto.
Suomen Pankin pääjohtana toimii Erkki Liikanen, joka nimitettiin pääjohtajaksi edellisen pääjohtajan Matti Vanhalan jäätyä työkyvyttömyyseläkkeelle huhtikuussa 2004.
