Suomenruotsalaisten lippu on suomenruotsalaisten epävirallinen ja hyvin harvoin käytetty lippu, josta kaikki suomenruotsalaiset eivät ole edes tietoisia. Lippu on hyvin samankaltainen kuin Skånen lippu, mutta sillä on hieman eri mittasuhteet. Lippu perustuu Suomen senaatin lippuvaliokunnan kauppalippuehdotukseen 1917. Ehdotuksessa oli yhdeksän valkoista ruusua vasemmassa yläkulmassa. Lippu saattoi myös olla yksi valtiolippuehdokkaista kun Suomi itsenäistyi. Sen värit on lainattu Suomen vaakunasta.
Suomenruotsalaisten perheiden lipputangoissa, etenkin maaseudulla ja mökeillä, saatetaan käyttää punakeltaista isännänviiriä Pohjanmaalla ja valkosinikeltaista isännänviiriä Uudellamaalla tämän lipun sijaan.