Historiaa
Alkujaan Suosikki oli
Fazerin levy-yhtiön vastaveto Skandian musiikkijulkaisulle. Se perustettiin Fazerin Musiikkiviesti-lehden jatkoksi. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi painosta elokuussa 1961. Aluksi kyseessä oli iskelmämusiikkijulkaisu. Tämä linja ei kuitenkaan johtanut menestykseen, ja pian Suosikkia alettiin suunnata nimenomaan nuorten musiikkilehdeksi.
Uutta linjaa alkoi vetää useiden päätoimittajavaihdosten jälkeen tehtävään ryhtynyt Isto Lysmä. Hän ideoi lehdelle muun muassa sittemmin tunnusomaiseksi tulleet jättikoon keskiaukeamajulisteet. Aikana ennen popkulttuurin tarjonnan tulvaa Suosikin painoarvo kasvoi Suomen
nuorisokulttuurissa omaan luokkaansa. Lehden kanteen ja sisäaukeaman julisteisiin pääsy oli haviteltava saavutus kotimaisille populaarimusiikin tähdille.
Suosikin kilpailijoita 1960- ja 1970-luvulla olivat nuorisolle suunnatut lehdet Stump, päätoimittajanaan Ilkka Sysimetsä eli Frederik sekä Intro, jonka päätoimittajana oli Markku Veijalainen. Suosikki on kuitenkin tähän mennessä Suomen pitkäikäisin nuortenlehti.
Jyrki Hämäläisestä tuli Suosikin päätoimittaja vuodesta 1968 eteenpäin vuosikymmeniksi aina 2003 saakka, jolloin hän vaihtui nykyiseen päätoimittajaan Katja Ståhliin. Ståhlin ura Suosikin päätoimittajana päättyy 31.12.2007.
Vuosikymmenien varrella lehdelle ominaisiksi tulleita oheiskäsitteitä ja ilmiöitä ovat olleet muun muassa
Miss Farkku Suomi -kilpailu ja elokuisin ilmestyvä erityislaaja
kultaturbo-numero.
Suosikki järjestää myös äänestykset joka lehdessä parhaasta muusikosta, näyttelijästä ja urheilijasta. Suosikissa on myös sarjakuva.
Lähteet
Aiheesta muualla