Koko ja ulkonäkö
Suomessa esiintyvän naarassuden keskipaino on 32 kg ja uroksen 40 kg (yleensä 30-50 kg). Suurimmat Suomessa kaadetut sudet ovat painaneet hieman yli 60kg.[Suomen metsästäjäliitto, katsottu 21.10.2007, Susi ]
Suden ruumiin pituus on yleensä 100–140 cm. Hännän pituus ilman kärkikarvoja on 35–50 cm ja kärkikarvojen kanssa 10–12 cm enemmän. Korvien korkeus on 10,5–12 cm. Hartiakorkeus on 65–80 cm. Kuono on pitkä. Väri vaihtelee harmaasta ruskean- ja kellanharmaaseen mutta voi olla myös valkoinen, punertava, ruskea tai musta. Valkoiset sudet ovat paljon yleisempiä alueilla, joilla maa on lumen peittämä. Susi muistuttaa suurta saksanpaimenkoiraa, mutta sillä on pidemmät jalat, pienemmät korvat ja vinot silmät.[Tunturisusi, katsottu 21.10.2007, Susi Canis lupus ]
Maailmanlaajuisesti sudet ovat hieman suurempia kuin Suomessa esiintyvät. Keskimääräinen hartijakorkeus koko maailmassa on 60-95 cm ja paino 32kg-60kg.[Yellowstone-bearman.com, katsottu 21.10.2007 ,Yellowstone Parks Wolf Reintroduction ] Suurimmat sudet elävät Kanadassa ja Alaskassa ja siellä on nähty muutamia yli 77kg painoisia yksilöitä. Suurin tavattu susi on Alaskassa 1939 tapettu 80 kg painanut harmaasusi. [California Wold Center, katsottu 21.10.2007, Wolf Facts ]
Levinneisyys
Aiemmin susia oli lähes kaikkialla maapallolla, mutta nykyään niitä on lähinnä Pohjois-Amerikassa ja Euraasiatssa. Susien elinalueisiin kuuluvat metsä, tundrat, taigat, tasangot ja vuoret. Susien, kuten muidenkin villieläinten, kannat ovat pienentyneet ihmisen vaikutuksesta elinympäristöihin. Nisäkkäistä vain ihmisellä ja rotalla on laajempi levinneisyysalue kuin sudella. Sudesta on kuvattu 32 eri alalajia, joista 24 Pohjois- ja Keski-Amerikasta.
Susi on elänyt koko manner-Euroopassa ja lisäksi Aasiassa Taimyrin niemimaalta, etelästä Intiaan ja lounaassa Arabian niemimaaonlle saakka. Keski- ja Pohjois-Amerikassa susi elää arktisilta saarilta Meksiko. Se on näin ollen sopeutunut hyvin erilaisiin ilmasto- ja maasto-oloihin.
Suden levinneisyys
Venäjällä on Euroopan suurin susikanta, jopa 30 000 yksilöä. Vuoden 1999 tilaston mukaan Romaniassa oli susia noin 2 500, Valko-Venäjällä noin 2 000, Espanjassa noin 2 000, Puolassa noin 1 000, Bulgariassa noin 1 000 sekä Baltian maissa yhteensä noin 2 000.
[http://www.wolf.org/wolves/learn/basic/populations/fall99insert.asp].
Suomessa oli vuoden 2006 lopussa susia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) tekemän arvion mukaan 250–270 yksilöä, joista suurin osa Itä-Suomessa.
[Verkkouutiset, 9.7.2007, Susi- ja ilveskannat kasvaneet ]
Elinympäristö ja elintavat
Susi on sopeutunut elämään hyvin erilaisissa ympäristöissä, kuten arolla, tundralla, metsissä ja jopa kaupunkien lähistöillä, jossa se käyttää ravinnokseen ihmisen toiminnasta syntyvää jätettä esimerkiksi kaatopaikoilla.
Susi liikkuu kaikkina vuorokauden aikoina, pääasiassa kuitenkin hämärissä ja yöllä. Se elää pareittain tai perhekunnittain laumoissa, joissa Suomessa on yleisimmin muutamia yksilöitä. Suurperheessä voi joskus olla jopa 20 yksilöä. Susien saalistusreviiri on laaja, ja eläinten kulkiessa samaa jälkijotosta näyttää niiden jälkijono usein vain yhden suden jättämältä. Metsästäessään sudet käyttävät myös laumataktiikkaa, mutta yksinäinenkin susi pystyy kaatamaan varsin suuria saaliseläimiä, kuten hirviä.
Lisääntyminen
Naaras tulee sukukypsäksi yksi- ja koiras kaksivuotiaana. Susilaumassa yleensä vain johtava pari saa paritella. Kiima-aika on keväällä (helmikuun ja toukokuun välissä), ja kantoaika on 61–64 päivää. Emo synnyttää pennut maahan kaivettuun pesäluolaan, ja pennut ovat syntyessään täysin emostaan riippuvaisia. Pentueissa on keskimäärin neljä pentua. Lauma hoitaa pentuja yhdessä. Pennut ovat syntyessään sokeita ja avuttomia kuin koiranpennut. Emo imettää niitä ja pitää niistä hyvää huolta. Susilla, kuten muillakin koiraeläimillä, esiintyy valeraskautta. Valeraskaudessa naaraalle, joka ei ole tiine, tulee raskauden tunnusmerkkjä ja naaras pystyy myös imettämään toisen emän poikasia. Tämä on susilaumassa tärkeä selviytymiskeino. Mikäli varsinainen emä on estynyt hoitamasta poikasia, voivat muut naaraat hoitaa niitä.
Kommunikointi
Piirros ulvovista susista
Susien äänellinen kommunikaatio on monimuotoista. Susien tunnetuin kommunikaatiomuoto on ulvominen, mutta ne myös murisevat, vikisevät ja haukkuvat, tosin hieman eri tavalla kuin koirat.
Ne ulvovat usein kutsuakseen lauman muita jäseniä paikalle, ilmoittaakseen lauman sijainnin muille susilaumoille tai vahvistaakseen omaa reviiriään. Sudet ulvovat useammin silloin, kun niillä on jotain suojattavaa, esimerkiksi vasta pyydystetty saalis, ja harvemmin välttääkseen riitoja muiden susilaumojen kanssa. Toisin kuin usein kuvitellaan, sudet eivät ulvo mitenkään tavallista enemmän täysikuulla, joskin ne ulvovat usein juuri iltahämärän ja yön aikaan metsästyksen takia.
Sudet käyttävät hajumerkintää ilmoittaakseen oman reviirinsä rajat. Susilaumat välttelevät toisia laumoja yhteenottojen takia.
Sudet, kuten muutkin koiraeläimet, käyttävät erittäin runsaasti ruumiinkieltä. Ne ilmaisevat alistuvuuden toista laumanjäsentä kohtaan painamalla niskansa alas ja jopa selinmakuulle käyden. Häntää käytetään myös sosiaalisen aseman viestimiseen: Lauman johtajat pitävät usein häntäänsä pystyssä, alempiarvoiset sudet pitävät häntäänsa matalalla, alistumista osoittaessaan jopa jalkojensa välissä.
Sudet välttävät katsomasta ylempiarvoistaan silmiin. Silmiin tuijottaminen koetaan uhkaavaksi eleeksi.
Saalistaminen ja ravinto
Piirros saalistavista susista
Susien ruokavalio riippuu pitkälti asuinalueesta. Ne syövät lähes mitä hyvänsä kasvinsyöjiä, pieniä eläimiä, kuten
jäniksiä ja
hiiriäjaja, ja isompia eläimiä, kuten
poro,
peuroja ja
hirviä. Saaliinsa susi pitää mahdollisimman pitkään hengissä syödessään tätä. Elossapito onnistuu siten, että susi aloittaa usein aterioinnin saaliinsa takapäästä.
Susilauma metsästää hyvin koordinoidusti ja sudet voivat jahdata saaliseläimiä pitkiäkin matkoja väsymättä.
Metsästäessä sudet sopeutuvat tilanteisiin ja ne pyrkivät saamaan helpoimman mahdollisen saaliin, joka voi olla esimerkiksi peuralauman heikoin yksilö tai metsästyksessä käytetty koira.
Susien haitat kotieläimille
Sudet aiheuttavat ihmisille vahinkoa lähinnä saalistamalla koti- ja
karjaeläimiä. Erityisesti lampaat, mutta myös
vasikat, voivat olla vaarassa. Lampaiden suojaksi on kehitelty susiaitoja, eräänlaisia sähköpaimenaitoja, joiden useat päällekkäiset langat pitävät sudet loitolla. Aitojen pystyttäminen on kuitenkin työlästä ja vaatii paljon työvoimaa.
Ehkä eniten haittaa susista on Suomessa porotmiehille, mutta myös koiria joutuu usein susien saaliiksi. Susi pystyy halutessaan hakemaan koiran koirahäkistä kiipeämällä aidan yli tai kaivautumalla sen alitse. Myös metsästäjien mukana metsällä tai kokeissa liikkuvat metsästyskoira voivat olla vaarassa, sillä susi tappaa itseään heikomman kilpailijan reviirillään ja toisaalta koira on suden kannalta helppo ravintokohde.
Susien vaarallisuus ihmiselle
Suden jälkiä hiekassa
Susi karttaa tavallisesti ihmistä ja käy hyvin harvoin ihmisen kimppuun. Viimeksi ihmisiä Suomessa mahdollisesti surmannut susi liikkui
Turun seuduilla 1880-luvun alussa, ja sitä on jälkikäteen epäilty villiintyneeksi koiraksi tai
koirasudeksistasta. Tohtori John Linnellin raportin (2002) mukaan susi on todistettavasti surmannut viimeisen 50 vuoden aikana Euroopassa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa yhteensä 17 ihmistä. Suurin osa tapauksista on johtunut rabieksesta eli
vesikauhu: rabieksen vähentyessä ovat susihyökkäyksetkin vähentyneet selvästi. Linnellin mukaan vertailu muiden petojen vastaaviin lukuihin osoittaa, että susi kuuluu vaarattomimpiin eläimiin kokoluokassaan.
[http://www.wolftrust.org.uk/aboutwolves.html][http://www.utahwolf.net/utwolforum/SciencePg.html] Nykyajan vakavimmat dokumentoidut susihyökkäykset tapahtuivat Intiassa, Uttar Pradeshissa vuosina 1996-1997. Niissä kuoli tai vammautui 74 ihmistä, enimmäkseen alle 10-vuotiaita lapsia. Niitä on selitetty muun muassa susien tottumisella ihmisiin.
[http://www.sinauer.com/groom/article.php?id=24]
Susipelko on Suomessa vanhaa perua. Turun hovioikeus tuomitsi vuonna 1652 Iisalmen pitäjästä kotoisin olleen Lauri Kapaisen teloitettavaksi ja poltettavaksi susien noitumisen vuoksi. Tuomion mukaan Kapainen oli tunnustanut 'noituneensa' ne sudet, jotka edellisenä talvena raatelivat ja söivät Jääsken pitäjässä 18 lasta. Samankaltaisia lasten sarjatappoja on Suomen kirkonkirjojen haudattujen luetteloihin merkitty yhteensä kuusi. Niistä ajoittuivat 1700-luvulle Ristiinan ja Ilomantsin lastensurmat. Eniten susien tappotekoja tunnetaan 1800-luvulta, jolloin kirjattiin Kaukolan, Kivennavan, Hämeen ja Varsinais-Suomen lastensurmat. Yhteensä susien tappamiksi tiedetään merkityn 110 suomalaista lasta. Viimeinen mainittu suomalainen susiuhri oli 7.11.1881 kuollut viisivuotias Kalle Oskari Grönroos Vahdosta.[Antti Lappalainen, Suden jäljet. Metsäkustannus Oy. http://www.metsalehti.fi]
Lähdekriittisesti todistettuja suden surmia ei ole yhtään. Kuolinsyyt merkitsi ylös paikallisen seurakunnan pappi – vanhempien antaman selityksen mukaan. Erityisesti sairaat tai vammaiset lapset vietiin metsään, mistä 'susi' heidät vei. Kun kuolinsyitä alettiin tutkia, suden tekemiä surmia ei havaittu yhtäkään, mikä antaa aiheen epäillä, onko niitä koskaan ollutkaan. Esimerkiksi Tampereella sanotaan tapahtuneen yhdeksän suden hyökkäystä vuonna 1877, jolloin Turkin sota nosti turkisten hintaa. [Jukka Nieminen, AL 5.11.2005]
Susien tiedetään myös hoitaneen hylättyjä ihmislapsia. Näitä ns. susilapsia tiedetään useita tapauksia.
1800-luvulla susista maksettiin ns. tapporahaa. Parhaan hinnan sai aikuisten yksilöiden nahoista.
Susi kansanperinteessä
Punahilkkan ja susi Gustave Doré
satukuvituksessa
Suden pelko ja viha sitä kohtaan kuvastuu myös kansanperinteestä. Susi kuvataan saduissa usein pahaksi eläimeksi. Tunnettuja susisatuja ovat muun muassa Aisopoksen muistiin kirjaama tarina sudesta lampaantaljaan pukeutuneena ja monina eri versioina, viimeisimpänä Grimmin veljesten tarina pienestä Punahilkasta.
Ihmissusi on tarujen hirviö, joka on päivisin tavallinen ihminen, mutta muuttuu yöllä sudeksi. Alun perin ihmissusi kuului germaaniseen kansanperinteeseen, jossa ihmissusi oli metsiin paennut soturi, joka tuli hädän hetkellä suojelemaan heimoa vainoojilta. Myöhempi ja yleinen käsitys ihmissuden verenhimosta on Hollywoodin elokuvateollisuuden tarpeisiinsa luoma käsitys.
Susi suomalaisessa perinteessä
Sutta ei ole Suomessa perinteisesti, ainakaan kristillisenä aikana, arvostettu juuri lainkaan, vaan siihen on suhtauduttu lähes aina vihamielisesti. Tämä voi johtua osittain
Raamatusta ja muista kristillisistä taruista, joissa susi on yksinomaan paha, ja ainoita Suomessa esiintyviä petoeläimiä, jotka mainitaan. Susi on myös voitu samaistaa kristillisten tarujen
lohikäärmeeseen, jota ei sillä nimellä suomalaisessa kansantarustossa ilmeisesti alun perin tunnettu (katso
Suden ja koiran synty). Kuitenkin esihistoriallisena, pakanallisena aikana on laajalti, aivan lähistölläkin arvostettu sutta, ja niin lienee ollut suomalaistenkin keskuudessa.
Siinä missä sutta vain vihattiin ja pelättiin, muihin petoihin ja inhottuihin eläimiin suhtauduttiin yleensä kahtalaisesti – niitä myös arvostettiin. Karhua suorastaan palvottiin, ja kaadetun karhun kunniaksi pidettiin peijaiset.
Kielteinen suhtautuminen susiin on jättänyt merkkejä suomen kieleen. Kadonneen tai tuhlatun asian sanotaan menneen hukkaan (hukka on suden toinen nimitys). Kelvoton tai huono tavara on susi. Luvatonta, yleensä avioitumatonta pariskuntaa kutsuttiin susipariksi. Pahaa ihmistä, joka teeskentelee hyvää, sanotaan sudeksi lampaiden vaatteissa. Suden on arveltu saalistavan suden hetkellä.
Myönteisempää perinnettä
Sudet esiintyvät usein myös myönteisemmässä yhteydessä. Monissa kielissä on sutta tarkoittavia etu- ja sukunimiä, esimerkiksi germaanisten kielten Ulf. Heraldiikassann susiaiheita on käytetty usein. Hyvä esimerkki tästä on esimerkiksi Sipoo kunnan 1950-luvulla käyttöön ottama kunnanvaakuna. Sipoolaisen urheiluseuran nimikin on Sibbo Vargarna – Sipoon sudet. Käsite Sipoon sudet tunnetaan jo 1700-luvulta, jolloin alkuna on saattanut olla lampaiden katoaminen naapurikunnasta.[Sipoon kunta, pdf-tiedosto ]
Antiikin Roomassa susi nautti kunnioitusta kaupungin perustaja Romuluksen kasvattiemona. Roomassa oli muun muassa useita susipatsaita ja kaupungissa vietettiin vuosittain susimaiselle Faunus-jumalalle omistettua Lupercalia-juhlaa. Susi toimi myös Rooman valtiollisena symbolina ja on edelleen Rooman kaupungin tunnuseläin.
Joissain intiaanikulttuureissa sutta pidetään tiennäyttäjänä ja opettajana.
Nykyasenteita
Radiopannalla varustettu susi Yellowstonen kansallispuistossa
Susiin suhtautuminen on hyvin ristiriitaista, toisaalta jyrkkää vastustusta, toisaalta kiihkeää puolustamista. Tutkimusten mukaan suteen suhtaudutaan Suomessa suurpedoista kielteisemmin. Suomalaiset suhtautuivat susiin vuoden 1997 tutkimuksen mukaan selvästi kielteisemmin haja-asutusalueilla kuin kaupungeissa. Tutkimuksen mukaan yksi keskeinen piirre ihmisten petoasenteissa oli, että maassamme tulee olla elinvoimaiset petokannat, mutta ei omalla lähiseudulla.
[http://ruralia.sjoki.uta.fi/hymakes/Julkaisut/Julkaisuja3.pdf, sivut 23-25]
Viime vuosina havaitusta susikannan kasvusta huolimatta populaatio on edelleen Suomessa hyvin pieni, ja susi onkin luokiteltu maassamme erittäin uhanalaiseksi.[WWF.fi ]
Vaikka susi erämaaoloissa tavallisesti karttaa ihmistä, voi ihmisiin tottuneen suden käytös muuttua. Paras lääke susien aiheuttamien tuhojen kurissa pitämiseksi on hillitä raivotaudin leviämistä ja estää susien kesyyntyminen sopivalla metsästyksellä eli ihmispelon olisi säilyttävä susipopulaatiossa. Esimerkiksi Vancouverissa Kanadassa retkeilijät saivat susilauman kesyyntymään ruokkimalla, ja sudet alkoivat hyökkäillä ihmisten kimppuun, jos herkkupaloja ei tipahtanutkaan.
Ymmärrettäväkin näkemysero susien vastustajien ja puolustajien välillä on vaikeimpia esteitä susikannan kasvattamisen ja tulevaisuuden suunnittelussa, koska samalla väistämättä vaikutetaan myös ihmisen asemaan omassa tutussa elinympäristössään. Välittömänä seurauksena on todennäköinen salametsästyksen kasvu sekä toisaalta susien aiheuttamat vahingot. Ongelmiin on yritetty esittää useita ratkaisuja, kuten susiaitojen rakentaminen vahinkojen vähentämiseksi ja susikannan levittäminen Länsi-Suomeen, jotta tilanne helpottaisi itärajan tuntumassa. Tavalla tai toisella tuntuu että asiassa ollaan astumassa alati eri osapuolten varpaille.
Joillakin paikkakunnilla vanhemmat pelkäävät lastensa puolesta: jos susia liikkuu alueella, lapset pyritään viemään kouluun autolla. Susi on paholaisen vertauskuva , mikä ilmenee esimerkiksi ihmissusimyytissä.
Elokuvia
Lähteet
Aiheesta muualla
Ulv
Wolf
Loup
Gråulv
Varg
)
.jpg'))
.jpg'))
)
)
)
)
