Suuri Magellanin pilvi

Perustietoa

Suuri Magellanin pilvi sijaitsee 179 000 valovuoden päässä meistä. Se on pieni epäsäännöllinen galaksi, jota joskus pidetään myös kääpiögalaksina. Sen suurin läpimitta on noin 20 000–30 000 valovuotta ja tähtien lukumäärä noin 30 miljardia. Massaltaan se on noin kymmenen kertaa Linnunrataa pienempi. Se on saattanut olla alun perin pieni sauvaspiraaligalaksi, jonka rakenne on tuhoutunut sen jouduttua Linnunradan painovoiman vaikutuksen alaiseksi. Siitä on jäänyt jäljelle vain tiivis pitkulainen ydin.

Suuressa Magellanin pilvessä on Paikallisryhmän suurin tunnettu tähtien syntymisalue, Tarantellasumu. Lisäksi siellä on muita galakseille tyypillisiä kohteita, kuten planetaarisia sumuja sekä avoimia ja pallomaisia tähtijoukkoja.

Historia

Suuri Magellanin pilvi on varmasti ollut tunnettu eteläisen pallonpuoliskon asukkaille jo esihistoriallisina aikoina, mutta siitä on jäänyt vain vähän merkintöjä. Ensimmäinen kirjallinen maininta kohteesta on vuodelta 964, jolloin persialainen tähtitieteilijä Abd Al-Rahman Al Sufi kirjoitti siitä kiintotähdistä kertovassa kirjassaan. Hän havaitsi myös, että kohde on nähtävissä ainoastaan Arabian eteläosissa, kuten Babd al Mandabin salmesta (12° 15' N), ei kuitenkaan niemimaan pohjoisosassa tai Bagdadissa.

Amerigo Vespucci havaitsi ilmeisesti galaksin kolmannella merimatkallaan 1503–1504. Vasta vuonna 1519 kohde tuli länsimaiden tietoisuuteen, kun Fernão de Magalhães löysi uudelleen sekä suuren että pienen 'pilven', jotka nimettiin hänen mukaansa.

24. helmikuuta 1987 Suuressa Magellanin pilvessä havaittiin supernova 1987A, joka oli lähin supernova sitten Keplerin supernovan vuonna 1604. Pitkään luultiin Suuri Magellanin pilven olevan läheisin naapurigalaksimme, kunnes vuonna 1994 löydettiin himmeä Jousimiehen elliptinen kääpiögalaksi, joka sijaitsee yli kaksi kertaa lähempänä (vuonna 2003 löydettiin vielä lähempänä oleva Ison koiran kääpiögalaksi).

Havaitseminen

Tarantellasumu

Suuri Magellanin pilvi sijaitsee vain noin 20 asteen päässä eteläisestä taivaannavasta, eikä se siten ole koskaan havaittavissa Euroopastastasta tai muilta pohjoisilta alueilta käsin. Parhaiten se näkyy eteläiseltä pallonpuoliskolta, kuten Australia ja Etelä-Amerikasta. Sen näennäinen suuruusluokka on +0,1 magnitudia, mikä tekee siitä selvästi kirkkaimman galaksin tähtitaivaalla ja Plejadien ohella kirkkaimman syvän taivaan kohteen. Kohteen pintakirkkaus ei ole kovin suuri, sillä se levittyy lähes 11 asteen kokoiselle alueelle ja näyttää paljain silmin utuiselta pilveltä, ikään kuin Linnunradan jatkeelta. Hyvissä olosuhteissa Tarantellasumu (NGC 2070, 30 Doradus) näkyy paljain silminkin. Kiikarilla se näkyy jo hyvin, ja lisäksi sillä voi havaita muutamia avoimia tähtijoukkoja, kuten NGC 1910.