Tšornobyl on mainittu ensimmäisen kerran vuonna 1193. Se liitettiin myöhemmin Liettuan suuriruhtinaskuntaan ja sinne rakennettiin linnoitus tataareja vastaan. Vuonna 1566 Ukrainan maakunnat siirtyivät Puolallelle ja Venäjä ne jäivät toisessa Puolan jaossa 1793.
=Historian pahin ydinvoimalaonnettomuus=
Vuonna 1970 kaupungista 18 kilometriä koilliseen alettiin rakentaa ydinvoimalaina, joka sai nimensä Tšornobylin mukaan. Voimalan viereen rakennettiin sen rakentajille ja työntekijöille Prypjat kaupunki. Historian pahin ydinturma Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui 26. huhtikuuta 1986.
Nykyään Tsernobylin ydinvoimalan sarkofagia korjataan jatkuvasti, ja alueelle järjestetään myös turistimatkoja. Vuosittain paikalla käy yli 3000 turistia. Turistimatkoja järjestää ainakin kaksi Kiovassa toimivaa matkailualan yritystä. Yhden päivän matka maksaa - osallstujamäärästä riippuen joko yli tai alle sata USD.
Tsernobylin asukkaista osa on palannut takaisin, ja kaupungissa on mm. toimiva kauppa, bensa-asema, baari ja turismi-infokeskus, mutta voimala-alueen pohjoispuolella sijaitseva Pripjatin kaupunki on suurten säteilymäärien takia täysin autio. Pripjatin rakennukset ovat jo sortumisvaarassa, siksi turistit eivät saa enää mennä rakennusten sisälle.
Lisätietoja ja paikallakäyneen matkakertomus mm. linkissä:
http://plaza.fi/matkalaukku/ulkomaat/eurooppa/ukraina/tsernobyl-elossa-mutta-pysyvasti-erilainen
Ylläolevassa linkissä myös jatkolinkit turistimatkoja järjestävien matkatoimistojen sivuille.