www.all2know.com Google WWW All2know fi
  Etusivu Etusivu | Tietoja Tietoja 
  Navigaatio
» Etusivu
» Artikelkategorier
» Luettelo luetteloista
» Aakkosellinen hakemisto
» Kalenteri
» Arvottu artikkeli
» Muokkaa Aiheesta muualla
Viimeisimmät muutokset: 2007-05-24
  Tänne linkitetyt sivut 
6. joulukuuta
Heinola
Pentti Iisalo
Soutu
Lista linkeistä » Lista linkeistä » 10. Divisioona (talvisota)
Taka-asema
Luokka: Vesiväylät Maaliikenne

Taipale

Taipale eli taival tarkoittaa alun perin vesireitin katkaisevaa tai vesireittien väliin sijoittuvaa matkaosuutta maitse. Taipaleet piti kulkea maitse joko siksi, että vesiväylää ei ollut, tai siksi, että vesiväylä oli purjehduskelvoton esimerkiksi kosken takia. Nykyisin taipaleella tarkoitetaan myös mitä tahansa käveltävää matkaa tai maareittiä.

Lähinnä jokia pitkin kulkevat vesireitit olivat jo muinoin tärkein maa-alueita halkova kulkuväylä Itä-Euroopassa ja myös Suomessa. Joillakin reiteillä oli taipaleita. Taipaleet koettiin haitallisiksi hidasteiksi. Taipaleen yli piti joko kantaa tai vetää venettä, tai sitten matkaa piti jatkaa taipaleen jälkeen uudella veneellä. Veneen jättäminen ehkä muidenkin käyttämän vesireitin varrelle ei kuitenkaan ollut yleensä kannattavaa, joten veneet yleensä kannatti raahata maitse. Tästä syystä vesireittien kulkijat suosivat kevyitä veneitä. Myös isommista veneistään yleensä tunnetut viikingit käyttivät nykyisen Venäjän jokireiteillä, idäntiellä, kanootteja muistuttavia pikkuveneitä ja haapioita. Viikingit pelkäsivät idäntiellä taipaleita, sillä eräät paikalliset kansat odottivat hyökätäkseen juuri niiden kohdalla.

Suomessa taipaleiden perusteella on nimetty useita paikkoja, muun muassa Taivalkoski, jossa sijaitsevan kosken ohi täytyi kulkea maitse.

Tarjoaa Wikipedia, vapaa tietosanakirja. Aiheesta muualla. Kaikki teksti on saatavilla GNU Free Documentation License Aiheesta muualla.