Taistelu Ranskasta

Taistelu Ranskasta, Ranskan valtaus, Ranskan taistelu tai Ranskan Saksan sota 1940 oli konflikti, jossa natsi-Saksan sotavoimat tuhosivat Ranskan armeijan, ajoivat britit Manner-Euroopasta sekä alistivat Länsi-Euroopan valtansa alle touko-kesäkuussa 1940.

Taustaa

Ennen toukokuun 10. päivää länsirintamalla käytiin valesotaa. Sen aikana Saksa valloitti Puolan ja Norjan. Nyt se valmistautui iskuun Ranskaa ja Benelux-maita vastaan. Se keskitti kolme armeijaryhmäaä Ranskan vastaiselle rajalle. He aikoivat käyttää samaa menetelmää kuin Puolassa eli salamasota. Ranskalaisia ja brittejä oli rajan takana vastassa hieman alle miljoona miestä.

Wehrmacht hyökkää

Taistelut 10.-20. toukokuuta

Valesota päättyi 10. toukokuuta 1940naan, kun Wehrmacht aloitti hyökkäyksensä. Saksalaisten Armeijaryhmä A komentaja Gerd von Rundstedt hyökkäsi Alankomaihin, joka oli turvautunut puolueettomuuteensa ja tuli yllätetyksi. Armeijaryhmä B:n komentaja oli Fedor von Bock ja se hyökkäsi Belgiaan ja Armeijaryhmä C komentajanaan Ritter von Leeb teki harhautushyökkäyksiä Maginot-linjana vastaan. Maavoimien hyökkäystä edelsi raskaat pommitukset. Belgia tärkein rajalinnoitus Eben Emael joutui saksalaisten laskuvarjojääkärien käsiin jo ensimmäisenä päivänä.

Liittoutuneiden suunnitelmien mukaisesti brittien ja ranskalaisten vasen sivusta siirtyi Belgiaan. Tämä helpottaa Rundstedtin suunnitelmia hyökätä Ardennien läpi, mikä erottaisi liittoutuneiden Belgiassa olevat joukot Ranskasta olevista. Hyökkäys alkoi 11. päivä. Liittoutuneiden taistelua vaikeutti yhteistyön kangertelu belgialaisten ja hollantilaisten kanssa.

Alankomaalaisten vastarinta murtui jo parissa päivässä, vaikka he avasivat patojensa sulut ja miinoittivat Reinin suun. Saksalaiset lähestyivät liittoutuneiden Dylen linjaa, kun taas belgialaiset ajettiin Albertin kanaville. Alankomaiden kuningatar Vilhelmiina pakeni Britanniaan 13. toukokuuta ja Alankomaat antautuivat Saksalle kahta päivää myöhemmin. Samaan aikaan Wehrmacht eteni Ardennien läpi kohtaamatta juurikaan vastarintaa, sillä liittoutuneet eivät osanneet odottaa suuria sotajoukkoja Ardenneilta. Saksalaiset saavuttivat Meuse-joen jo 12. päivä, jonka ylittäminen avasi tien etenemiselle syvälle Ranskaan. Syöksypommittajat moukaroivat ranskalaisten asemia, kun saksalaiset käyttivät kumiveneiinitä luodakseen sillanpääasemat Sedan ja Dinatiin 13. päivä. Heidän panssarijoukkonsa avasivat tämän jälkeen 75 kilometriä syvän aukon liittoutuneiden linjaan. Tämä iski kiilan Ranskan 9. ja 2. Armeijan väliin, jotka yrittivät tehdä vielä vastarintaa.

15.-20. toukokuuta välillä liittoutuneet vetäytyivät Dylen linjalta Saksan 6. ja 18. Armeijan pakottamina Scheldten linjalle Brysselin länsipuolelle sekä Dendrein-joelle. He joutuvat lähtemään Alankomaista. Belgialaiset jatkavat taistelua Antwerpen ja Brysselin välillä, mutta jotuvat perääntymään Lys-joelle 20. toukokuuta mennessä.

16. toukokuuta Ranskan reserveistä muodostettiin 6. Armeija pysäyttämään Ardenneilta edenneet saksalaiset, mutta se ei kyennyt siihen. Prikaatinkenraali Charles de Gaullen 4. Panssaridivisioonanin vastahyökkäys Laon-Montcornetissa epäonnistui 17.-19. päivä. Saksalaiset saavuttivat Cambrain 18. päivä ja lopulta meren kahta päivää myöhemmin. Liittoutuneiden oli joko katkaistava saksalaispanssarien luoma 'käytävä' tai otettava se riski, että etelässä ja pohjoisessa olevat joukot joutuvat erilleen. Päätöksen teko viivästyi liittoutuneiden ylipäällikön erottamisen vuoksi.

Taistelut 21.toukokuuta – 12. kesäkuuta

Brittitankit taistelivat saksalaisen 7. Panssaridivisioonan kanssa Arrasissa 23. toukokuutaesta asti. Liittoutuneiden uusi ylipäällikkö päätti vetää joukot pois Belgiasta, kun saksalaisia ei saatu karkotettua 'käytävästä'. Joukot evakuoitiin Boulogne ja Calaisista 28. toukokuuta mennessä. Hitler pysäytti von Rundstedtin hyökkäyksen Gravelinesiin säästääkseen panssarinsa Pariisissain suunnattavaan hyökkäykseen. Samalla liittoutuneet valmistelevat evakuointia Dunkerque, minne oli motitettu miltei 400 000 liittoutuneiden sotilasta.

Belgian kuningas Leopold antaa armeijalleen luvan antautua 28. toukokuuta, kun liittoutuneiden joukot oli evakuoitu Belgiasta ja näin ollen taistelukin oli menetetty. Pariisissa maanpaossa oleva Belgian hallitus tuomitsee Leopoldin antautumisen ja riistää tältä kuninkuuden. Kahta päivää ennen tätä liittoutuneet olivat aloittaneet evakuoinnin Dunkerquen alueelta (Operaatio Dynamo).

Operaatio Dynamo päättyi 4. kesäkuuta. Sen aikana oli pelastettu 338 226 miestä, joista kaksi kolmasosaa oli brittejä, Dunkerquen rannoilta Englannin kanaalin yli. Saksalaiset vangitsivat jäljelle jääneet 40 000 ranskalaista. 5. kesäkuuta Saksa aloitti 'ratkaisevan hyökkäyksensä' Ranskaa vastaan 119 divisioonan voimin nimellä Operaatio Punainen. Armeijaryhmä B hyökkäsi pitkin Sommen-jokea saavuttaen Seine Pariisin länsipuolella 9. päivä. Armeijaryhmä A liikkui kohti Mosel-jokea Maginot-linjassan takaa ja aloitti hyökkäyksensä Pariisin itäpuolella. Rundstedin panssarit nujertavat ranskalaisen 4. Armeijan ja murtautuvat läpi Chalons-sur-Marne 12. kesäkuuta. Ranskan vastaus, Weygand-linja, joka ulotti pitkin Somme- ja Aisnejokea, pyrkii suojaamaan Pariisia ja sen ympäristöä. Jotkut Ranskan 65 divisioonista taistelivat kiivaasti, mutta monet pakenivat.

10. kesäkuuta noin 11 000 liittoutuneiden sotilasta evakuoitiin St. Haverystastä ja Le Havre Englantiin.

Italia päätti hyötyä Ranskan luhistumisesta ja julisti sodan 10. päivä. Tämä liitti Italian akselivaltoihin lopullisesti.

Lopputaistelut 13.-24. kesäkuuta

julistettiin avoimeksi kaupungiksi 13. päivä, jotta se säästyisi hävitykseltä. Ranskalaiset vetäytyivät pääkaupungin eteläpuolelle ja jättivät Maginot-linjan. Saksalaiset marssivat Pariisiin 14. päivä. Saksan Armeijaryhmä C aloitti hyökkäyksensä Maginot-linjan läpi. Saksalaiset etenivät joka suunnassa ja ylittivät Reinnin ja Loire.

Viimeinen liittoutuneiden sotilaiden evakuointi Luoteis-Ranskasta alkoa 16.-25. kesäkuuta (Operaatio Ariel). Evakuointi pelasti noin 214 000 sotilasta. Samaan aikaan Ranskan pääministeri Paul Reynaud ei saanut hallitustaan jatkamaan taistelua ja vapautti Ranskan sen sitoutumisesta Britannian kanssa, ettei se tee erillisrauhaa Saksan kanssa. Ranska hylkäsi brittien ehdotuksen valtioliitosta maiden välille. Menetettyään kannatuksensa Reynaud eroaa. Uusi pääministeri Henri-Philippe Pétainehtoja pyysi Saksan aselepo 17. kesäkuuta.

20.-21. kesäkuuta italialaiset tekivät hyökkäyksiä pitkin etelärannikkoa sekä pitkin Italian ja Ranskan välistä rajaa. Italia pommitti myös strategisesti tärkeää Maltan saarta.

Aselepo Ranskan ja Saksan välille allekirjoitettiin 22. kesäkuuta samassa junavaunussa, missä oli solmittu aselepo myös ensimmäisen maailmansodan lopussa (Myöhemmin Hitler antoi tuhota vaunun, jottei siellä tehtäisi enää samanlaisia symbolisia sopimuksia). Ehtojen mukaan Saksa otti haltuunsa kaksi kolmasosaa Ranskasta, mm. koko Atlantin rannikon. Etelässä sai toimia ns. Vichyn Ranska, joka sai myös pitää siirtomaansa. Aselepo Italian kanssa solmittiin 24. kesäkuuta, jolloin alkoi tulitauko kaikilla rintamilla. Taistelu Ranskasta oli päättynyt.

Tappiot

10. toukokuuta alkaen tappiot olivat seuraavat:

• Ranska: yli 85 000 kaatunutta.
• Britit: noin 3500 kaatunutta.
• Saksa: noin 27 000 kaatunutta.

Lähteet