Taivaankansi

Tähtitieteessä ja navigoinnissa taivaankansi on valtaisa kuvitteellinen pyörivä pallonkehä jonka keskipiste ja akseli ovat samat kuin maapallon. Kaikki taivaankappaleet voidaan käsittää pallon pintaan kiinnitetyiksi. Maan päiväntasaaja ja navat taivaankannelle projisoituinann määrittelevät taivaanekvaattori ja taivaannavat.

Antiikin kreikkalaisten käsitykset maata ympäröivistä sfääreistä perustuivat taivaankannen illuusioon. Kreikkalaisten kiinteät, pallonmuotoiset sfäärit ympäröivät maata joka puolelta. Niitä oli useampia sisäkkäin, keskellä maa. Eri sfääreihin oli kiinnittyneenä eri taivaankappaleita, ja sfäärien pyörintä itsensä ympäri aiheutti taivaankappaleiden liikkeet taivaalla. Uloimpana sfäärinä oli nykyistä taivaankannen käsitystä lähimmin vastaava, joskin nykyisin kuvitteelliseksi tiedetty 'kiintotähtien' taivaankansi.

Mytologinen taivaankansi

Muinaisena selityksenä taivaan olemuksesta taivaankansi oli useimmiten kiinteä, kupumainen kansi, joka peittää maan. Taivaankannen alainen maa on useinkin litteä maanpinta. Taivaan sininen väri johtuu taivaankannen värityksestä. Taivaankannessa saattaa olla aukkoja, joista ulkopuolinen kirkkaus pääsee sisään; ne ovat tähtiä. Maailmanpylväät, Maailmanpuu, vuoret tai jättiläiset tukevat taivaankantta.

Raamatussa (1 Moos 1: 6-9) kerrotaan, että Jumala erotti vedet toisistaan taivaanvahvuudella. Tässä saattaa tulla ilmi kyseisen tekstin kirjoittajan babylonialainen maailmankuva. Tämän näkemyksen mukaan taivaankannen yläpuolella on vettä, mistä taivas saa värinsä. Vesi sataa toisinaan maahan taivaankannen raoista.

Myös suomalaisilla ja skandinaaveilla tiedetään olleen monikerroksiset taivaankannet. Suomalaisilla oli erilaisia käsityksiä taivaiden määristä. Skandinaavien taivaankantta kannatteli maailmanpuu, joka tunnetaan myös joiltakin Lähi-idän kansoilta, myös heprealaisilta, kuten myös suomalaisten sukulaisilta. Muinaissuomalaisten taivaankantta piti pystyssä yksi maailmanpylväs taivaankannen keskikohdalta, pohjantähden alta, samaan tapaan kuin kodan keskipylväs. Suomalaiset kutsuivat taivaankantta myös kirjokanneksi. Suomensukuisten uskomus maailman syntymisestä munasta viittaa käsitykseen pyöreästä taivaankannesta.