Maakellari

Maakellari
Perinteinen talouskellarityyppi on maakellari. Maakellari voi olla rakennuksien alla tai siihen yhteydessä, tai se voi olla erillinen, osittain maan alle rakennettu pieni tila.
Parhaiten maakellari toimii kun se rakennettu osittain tai kokonaan maan alle, varjoisalle pohjoiseen suuntautuvalle rinteelle, oviaukon avautuessa pohjoiseen. Maakellarissa tulee olla kosteuseristämätön maalattia (esimerkiksi tiiltä) ja hyvä ilmanvaihto. Maakellarin ilmanvaihto on yleensä painovoimainen.
Ruokatarvikkeiden lisäksi maakellari on sopiva paikka myös sellaisten monivuotisten kasvien talvisäilytykseen, jotka eivät kestäisi talven yli ulkona.
Säilytysolosuhteet
Maakellarin lämpötilan tulisi olla nollan ja +5 asteen välillä. Paras suhteellinen ilmankosteus kellarissa on 75 ja 95 prosentin välillä.
Kellarin oikea lämpötila ja ilmankosteus ovat tärkeitä asioita säilyvyyden kannalta. Riippuen siitä, mitä kellarissa säilytetään, lämpötila ja kosteus pitää ottaa huomioon eri tavalla. Jos olosuhteet eivät olo oikeat, niillä on mm. seuraavanlaisia vaikutuksia:
- Liian alhaisessa lämpötilassa perunat imeltyvät ja nestemäiset tuotteet vesittyvät.
- Liian korkeassa lämpötilassa elintarvikkeet eivät säily.
- Liian kuivassa ilmassa juurekset nahistuvat ja viinipullojen korkit kuivuvat ja kutistuvat, pulloihin pääsee ilmaa ja viini etikoituu.
- Liian kosteassa ilmassa kellariin alkaa muodostua homesientä.
Viinikellari

Viinikellari
Viinikellari on paikka, jossa viiniä säilytetään joko tynnyreissä tai pulloissa. Viinintuottajat kypsyttävät viinejä viinikellareissa. Viinipullojen pitkäaikainen säilyttäminen vaatii sekin hyvät olosuhteet kellarissa.
Erilaiset viinit vaativat kuitenkin hieman erilaisia olosuhteita, ja tämä kannattaa ottaa huomioon. Valkoviinejä säilytetään yleensä muutamaa astetta viileämmässä lämpötilassa kuin punaviinejä. Punaviinejä olisi hyvä säilyttää 10-15 asteen lämpötilassa. Valkoviinit puolestaan viihtyvät 5-10 asteen lämpötilassa. Jos pyritään säilyttämään kumpiakin viinilaatuja, pitää valita lämpötila noin puolestavälistä eli 10 asteen tienoilta. Viinikellarissa myös kosteus on otettava huomioon. Suhteellisen ilmankosteuden tulisi olla 50-80%. Kosteus on tärkeää säilyyvyden takia, sillä liian kosteassa ympäristössä korkit saattavat homehtua, ja liian kuivassa ne taas kutistuvat ja pulloon pääsee ilmaa.[1] 
Katso myös
Aiheesta muualla