Historia
Tampere United perustettiin vuonna 1998 heinäkuun viimeisenä päivänä, kun seurat FC Ilves ja Tampereen Pallo-Veikot yhdistyivät. Tampere United peri tällöin FC Ilveksen paikan Ykkösessä. Seuraavana vuonna TPV kuitenkin irtautui uudesta seurasta. Seuran nimi Tampere United valittiin kaupunkilaisten äänestyksellä ja sininen väri saatiin erään klubin itsenäisyyspäiväkoristeista. Äänestyksessä nimi Tampere United sai selkeän äänienemmistön. Alun perin United pelasi kotiottelunsa Tammelan stadionilla.
Ensimmäisellä kaudellaan 1999 Tampere United nousi Veikkausliigaan värikkäiden vaiheiden jälkeen. Seuran valmentajana oli Harri Kampman. United voitti tuolla kaudella Ykkösen alkulohkonsa. Loppusarjassakin se oli maalierolla ensimmäinen, mutta tasapisteissä täytyi pelata uusintaottelu Atlantis FC:tä vastaan. Sen Tampere United voitti 2–0 ja nousujuhlat alkoivat. Samalla kaudella Ykkösen maalipörssin voitti Unitedin pelaaja Dionísio, joka teki kaikkiaan 17 maalia. Suomen cupissa United eteni heti ensimmäisellä kaudellaan puolivälieriin eli kahdeksan parhaan joukkoon. Suomen cupissa se voitti tuolloin muun muassa liigajoukkue FC Hakan.
Ensimmäisellä liigakaudellaan 2000 Tampere United sijoittui liigassa kuudenneksi. Unitedin paras maalintekijä oli Jari Niemi, joka laittoi pallon maaliin kaikkiaan 14 kertaa. Tuolla kaudella United eteni Suomen cupissa 16 parhaan joukkoon. Tuona vuonna perustettiin Unitedille myös kannattajaryhmä, jonka nimi oli Tampuriini. Nykyään Tampere Unitedin kannattajaryhmän nimi on Sinikaarti.
Kaudella 2001 seuran päävalmentajaksi nousi kakkosvalmentajana toiminut Ari Hjelm. United voitti heti Hjelmin ensimmäisellä päävalmentajakaudella Suomen-mestaruuden päättäen FC Hakan kolmen mestaruuden putken. Mestaruus varmistui kuitenkin vasta viimeisellä kierroksella. Liigan kärkipaikkaa pitänyt HJK pelasi viimeisessä ottelussaan tasan ja näin United pääsi nousemaan takaa ohi hurjalla loppukirillään. TamU voitti kauden 7 viimeistä Veikkausliigaottelua päästämättä maaliakaan. United pelasi myös Suomen cupin loppuottelussa häviten kuitenkin Atlantikselle.
Kaudella 2002 seura saavutti viidennen sijan. Mestarien liigalaisellen karsinnoissa se putosi jo ensimmäisellä kierroksella murskalukemin 0-6 armenia Pjunik Jerevanille. Kaudesta 2003 alkoi Unitedin kolmen vuoden pronssiputki. Se pelasi vuosina 2003-05 myös Intertoto-Cupia, jossa se eteni jokaisena vuotena kolmannelle kierrokselle. 2005 Unitedin jatkosta pudotti maineikas italialaisseura SS Lazio.
Kaudella 2006 seura pelasi jälleen Intertoto-cupia pudoten toisella kierroksella ruotsalaiselle Kalmarille. Kotimaan kentillä se otti kuitenkin toisen mestaruutensa. Suomen-mestaruus ratkesi jälleen vasta viimeisellä kierroksella, Unitedin 0–3-voittoon päättyneessä vierasottelussa mestaruudesta kilpaillutta HJK:ta vastaan. Suomen cupissa Tampere United eteni välieriin, jossa joukkue putosi niukasti jatkosta. Joukkueen sisäisen maalipörssin kaudella 2006 voitti Ville Lehtinen 11 osumalla. Keskikenttäpelaaja Jarkko Wiss valittiin Vuoden liigapelaajaksi.
Uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin joulukuussa 2006 Sami Salonen, joka on työskennellyt aiemmin mm. mainostoimisto Imageneeringin yhteysjohtajana ja Tampereen Tapparan SM-liigatoiminnasta vastaavan Tamhockey Oy:n markkinointijohtajana. Salonen aloitti tehtävässään 8. tammikuuta 2007.[Kaleva. 11.12.2006.] Ykkösessä pelannut PP-70 toimi Tampere Unitedin farmiseurana kaudella 2007, ja muutamat pelaajat saivat siellä lisää peliaikaa.
Kesällä 2007 Tampere United osallistui toista kertaa Mestarien liigan karsintoihin. Ensimmäisellä karsintakierroksella se pudotti jatkosta sanmarinolaisennn SS Murata yhteismaalein 4–1 ja toisella karsintakierroksella bulgarialaisen PFK Levski Sofialainenn yhteismaalein 2–0. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun suomalaisseura selviytyi pelaamalla Mestarien liigan kolmannelle karsintakierrokselle. Kolmannella ja viimeisellä karsintakierroksella Unitedin vastustaja oli norja Rosenborg BK, jolle United hävisi yhteismaalein 0–5. Se pääsi kuitenkin pelaamaan vielä UEFA Cupin 1. kierrokselle, jossa TamU kohtasi ranskalaisen Bordeauxinin. Bordeaux oli näissä kohtaamisissa parempi yhteismaalein 4-3.
Hyvin sujuneiden europelien siivittämänä Tampere United saavutti loppukaudella liigassa 9 ottelun mittaisen tappiottoman putken ja varmisti toisen peräkkäisen mestaruutensa jo ennen kahta viimeistä kierrosta. Lisäksi joukkue voitti Suomen Cupin finaalin FC Honkaa vastaan rangaistuspotkukilpailun jälkeen saavuttaen täten harvinaisen tuplamestaruuden. Pelaajista Jarkko Wiss lopetti pitkän uransa kauden viimeisessä liigaottelussa. Kaudella 2007 Unitedin sisäisen maalipörssin voitti Jari Niemi ja syöttötilaston Antti Pohja. Vuoden liigapelaajaksi valittiin keskikentän Juska Savolainen.
Saavutukset
Pelaajat kaudella 2007
Päävalmentajat
Taustahenkilöt
- Mikko Kujala, valmentaja
- Pekka Seppä, joukkueenjohtaja
- Timo Hakala, huoltaja
- Timo-Pekka Lehtipuu, lääkäri
- Jonne Väisänen, lääkäri
- Kimmo Lähteenmäki, hieroja
- Petri Misukka, fysioterapeutti
|
|
- Sami Salonen, toimitusjohtaja
- Petri Olin, markkinointipäällikkö
- Kalevi Salonen, manageri
|
Hallitus
- Puheenjohtaja: Jari Viita
- Varapuheenjohtaja: Tim Rowe
- Hallituksen jäsenet:
- Kunniapuheenjohtaja: Jyrki Laiho
TamU Euroopassa
| Kausi
| Kilpailu
| Kierros
| Vastustaja
| Tulos
|
| 2002–2003
| Mestarien liiga
| 1. karsintakierros
| Pjunik Jerevan
| 0–4, 0–2
|
| 2003
| Intertoto-cup
| 1. kierros
| Ceahlaul Piatra Neamt
| 1–0, 1–2
|
| 2. kierros
| FK Sutjeska Nikšić
| 0–0, 1–0
|
| 3. kierros
| Cibalia Vinkovci
| 0–2, 1–0
|
| 2004
| Intertoto-cup
| 1. kierros
| CS Grevenmacher
| 1–1, 0–0
|
| 2. kierros
| FK Inter Baku
| 3–0, 0–1
|
| 3. kierros
| OFK Belgrad
| 0–0, 0–1
|
| 2005
| Intertoto-cup
| 1. kierros
| Skala ÍF
| 2–0, 1–0
|
| 2. kierros
| R. Charleroi SC
| 1–0, 0–0
|
| 3. kierros
| SS Lazio
| 0–3, 1–1
|
| 2006
| Intertoto-cup
| 1. kierros
| Carmarthen Town
| 5–0, 3–1
|
| 2. kierros
| Kalmar FF
| 1–2, 2–3
|
| 2007–2008
| Mestarien liiga
| 1. karsintakierros
| SS Murata
| 2–1, 2–0
|
| 2. karsintakierros
| PFK Levski Sofia
| 1–0, 1–0
|
| 3. karsintakierros
| Rosenborg BK
| 0–3, 0–2
|
| 2007–2008
| UEFA Cup
| 1. kierros
| Girondins de Bordeaux
| 2-3, 1-1
|
| 2008-2009
| Mestarien liiga
| 1. karsintakierros
|
|
Uefa-ranking
Seurat
Tampere United ei ole saanut seurakohtaisia pisteitä viimeisen viiden kauden aikana. Tämän takia Tampere Unitedin pisteinä käytetään Suomen maakohtaista pistemäärää.
Liigat
Entisiä pelaajia
Suomi
|
|
Albania
Argentiina
Brasilia
Espanja
Romania
- Alexandru Marca
- Vasile Marchiş
Serbia
Unkari
Uusi-Seelanti
Yhdysvallat
|
Unitedin ennätyksiä
Seuraennätykset
- Yleisöennätys:
- Yleisöennätys (Veikkausliiga):
- 12 782 vs. HJK, 30.5.2002
- Suurin voitto:
- Suurin voitto (Veikkausliiga):
- Perättäisiä voittoja:
- Perättäisiä ilman tappiota:
- Ilman päästettyä maalia:
- Eniten voittoja/kausi:
- 21 (2001, 33 ottelua) *Suomen ennätys
- Eniten tasapelejä/kausi:
- 15 (2002, 29 ottelua) *Suomen ennätys
- Eniten tehtyjä maaleja/kausi:
- Vähiten päästettyjä maaleja/kausi:
|
|
Pelaajaennätykset
- Eniten otteluita:
- Eniten Veikkausliigaotteluita:
- Eniten peräkkäisiä Veikkausliigaotteluita:
- Eniten eurocup-otteluita:
- Eniten maaleja:
- Eniten Veikkausliigamaaleja:
- Eniten maaleja/kausi:
- Eniten Veikkausliigamaaleja/kausi:
- Eniten maaleja yhdessä ottelussa:
- Nopein hattutemppu:
|
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla