Palvelut

Liikekeskustaa illalla
Suomen ensimmäinen kauppakeskus,
Heikintori, avattiin Tapiolassa
1968.
Tapiolan keskustassa on monipuolinen palveluvalikoima: tavarataloja (
Stockmann ja
Sokos), kirjakauppoja (
Akateeminen ja
Suomalainen kirjakauppa), ruokakauppoja (
S-Market,
K-Supermarket,
Stockmann Herkku),
Alko,
posti, pankkien konttoreita (
Nordea,
Sampo,
Aktia,
Osuuspankki,
Ålandsbanken,
Handelsbanken,
Nooa Säästöpankki ja Suupohjan osuuspankki), urheiluliikkeitä (Intersport, Sportia), valokuvausliikkeitä, parturi-kampaamoja sekä muita pienehköjä kauppaliikkeitä.
Julkisista palveluista mainittakoon Tapiolan terveyskeskus,
kirjasto, työvoimatoimisto,
Kela, Espoon maistraatti ja Espoon verotoimisto.
Liikuntapalvelut
Tapiolan keskustassa sijaitsee uimahalli sekä Tapiolan keilahalli. Keskustan tuntumassa on lisäksi Tapiolan tennispuisto. Tuulimäen väestönsuojassa voi harrastaa painia, judoaa,
ammunta (ilma-aseet ja jousi), pöytätennistä ja
miekkailua. Tuulimäen kuntosalin yhteydessä on nyrkkeilykehä. Läntisessä Tapiolassa sijaitsee
Tapiolan Urheilupuisto, jossa on muun muassa jäähalli
LänsiAuto Areena ja
tenniskeskus Esport Center.
Rakennukset

Tapiolan keskustaa kesällä 2001
Tapiolan keskustassa keskusaltaan vieressä sijaitsee arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema Tapiola Garden -hotelli.
Etelä-Tapiolaan Länsiväylän varrelle valmistui syksyllä 2005 Euroopan korkein puurakenteinen toimistorakennus, Modular-officeksi nimetyn rakennuksen käyttäjänä toimii Finnforest.
Tapiolassa sijaitsevat muun muassa Finnforestin, M-realin, Huhtamäen, Tapiola-ryhmän sekä TNS Gallup -markkinatutkimuslaitoksen (entinen Suomen Gallup Oy) pääkonttorit.
Tapiolan Otsolahdessa on pienvenesatama moottoriveneille.
Itäkartanon alue Tapiolan keskuksesta itään on kuuluisa 1950-luvulla rakennetuista kerrostaloistaan, joihin arkkitehdit ympäri maailman käyvät tutustumassa. Itäkartanossa sijaitsi Tapiolan alkuperäinen keskus ennen nykyisen keskuksen rakentamista. Tästä muistona alueen pääkadun Mäntyviidan varrella on edelleenkin mm. elokuvateatteri Kino Tapiola ja liikehuoneistoja. Alue on otettu mukaan Museoviraston laatimaan valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen luetteloon. Alueen korkein, vanhin ja merkittävin talo on 11-kerroksinen, valkoinen Mäntytorni. Kadun toisella puolella sijaitsevat Suomen ensimmäiset elementtirakenteiset kerrostalot.
Tapiolan keskuksesta pohjoiseen sijaitsee Silkkiniitty, laaja ruohokenttä, joka ulottuu Pohjois-Tapiolaan asti. Se on urheilijoiden ja auringonottajien suosiossa.
Tulevaisuus
Tapiolan liikekeskukseen rakennetaan 3000 auton kalliopysäköintilaitos, samalla rakennetaan varauksia tulevalle metro-asemalle. Liikekeskuksen vanhat pysäköintitilat muutetaan liiketilakäyttöön, jolloin alueella liiketilojen määrä kasvaa kymmenillä tuhansilla neliöillä.
Bussiterminaalin kunnostus alkaa syksyllä 2007 maksaen lähes kolme miljoonaa euroa. Kunnostuksella parannetaan terminaalin viihtyisyyttä muun muassa valaistusta lisäämällä. Toinen suuri uudistus on lasitettujen odotustilojen rakentaminen. Uudella informaatiojärjestelmällä, jollainen on asennettu ainakin Kampin keskukseen, korvataan nykyinen epävarmasti toimiva järjestelmä. Lisäksi kameravalvonta tullaan liittämään läheisten liikkeiden valvontajärjestelmään. Rakennustöiden on määrä valmistua alkuvuodesta 2008.
Uudisrakentaminen
Tapiola-ryhmä purki
Museoviraston arvokkaaksi kokeman, huonokuntoisen kansakoulun Tapiolasta 2007. Museoviraston mukaan Tapiola on ainutlaatuinen ilmiö koko maailmassa. Sen mukaan Tapiola-ryhmän ja
MTK:n asemakaavamuutosehdotukset uhkaavat kansallismaiseman olemassaoloa.
['Kansallismaisema uhattuna'. Vartti, 9.5.2007.][Lukkarinen, Päivi: 'Tapiolan puutarhakaupunki'. Suomen rakennustaiteen museo. ]
(luettu 29.6.2007) Museoviraston mukaan aiottu rakentaminen on maankäyttö- ja rakennuslain ja ympäristön ja kulttuurihistoriallisten arvojen vaatimusten vastainen ja ylimitoitettu. Ympäristökeskuksen mukaan rakentaminen on ylimitoitettu eikä Tapiolaa ilmentävä maamerkki. Kaupunginmuseon mukaan Revontulen koululla on rakennushistoriallista ja arkkitehtonista arvoa. Museovirasto esitti, että kohtuullinen uudisrakentaminen on alueella mahdollista, mutta että Revontulen koulurakennus tulee säilyttää.
[Asemakaavan muutoksen selostus ]
Tapiola, Etelätuulentie 31.12.2006 31 s. (.pdf -tiedosto, luettu 29.6.2007) Museovirasto ja asukkaat ovat arvostelleet myös MTK:n rakennushakemuksia.
Kuuluisia tapiolalaisia

Tapiolan ortodoksinen kirkko
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla