Tattooed Millionaire on laulaja Bruce Dickinsonin ensimmäinen sooloalbumi vuodelta 1990. Alun perin Dickinsonin oli tarkoitus säveltää yksi kappale
Renny Harlinin ohjaamalle
Nightmare On A Elmstreet -elokuvan soundtrackille. Kappale ('Bring Me Your Daughter... To The Slaughter'), joka myöhemmin päätyi uudelleennauhoitettuna ja sovitettuna Iron Maidenin levylle, sai levy-yhtiössä niin innostuneen vastaanoton, että hänelle tarjottiin kokonaista levytyssopimusta. Ehtona oli, että kappaleet ovat valmiina nauhoituksia varten, mutta todellisuudessa niin ei tapahtunut. Dickinson ryhtyi yhteistyöhön kitaristi Janick Gersin kanssa ja sävelsi kappaleet albumille kahdessa viikossa. Levy menestyi kaupallisesti hyvin ja sitä myytiin yli puoli miljoonaa kappaletta. Myös levyltä julkaistut singlet menestyivät kohtalaisesti Britannian singlelistalla, ja nimikappale nousi top-20-listalle. Kriitikoilta albumi sai laimean vastaanoton. Sitä on pidetty muihin artistin levyihin verrattuna melko heikkona sisältämiensä täyteraitojen vuoksi.
Kappaleet
- Son Of A Gun (B. Dickinson-J. Gers)
- Tattooed Millionaire (B. Dickinson-J. Gers)
- Born In 58 (B. Dickinson–J. Gers)
- Hell On Wheels (B. Dickinson–J. Gers)
- Gypsy Road (B. Dickinson–J. Gers)
- Dive! Dive! Dive! (B. Dickinson–J. Gers)
- All The Young Dudes (D.Bowie)
- Lickin' The Gun (B. Dickinson–J. Gers)
- Zulu Lulu (B. Dickinson–J. Gers)
- No Lies (B. Dickinson–J. Gers)
Yhtyeen kokoonpano