Ura
Tauno Brännäsin näyttelijänura alkoi
1927 tämän liityttyä Sörnäisten Työväennäyttämölle iltanäyttelijäksi. Taunon ensimmäisiä rooleja mm. näytelmissä 'Punainen laukku', 'Reviisori' ja 'Sankareita'. Ensimmäinen pääosa näytelmässä 'Vuoriston poika'.
1930 vuorossa oli
asepalvelus, mutta Helsingin määräydyttyä sijoituspaikaksi järjestyi toisinaan mahdollisuus tehdä muutama näytöskappale Sörnäisissä.
1931 järjestyi ensimmäinen filmirooli elokuvassa 'Jääkärin morsian'. Vielä samana vuonna kuvattiin jo seuraava elokuva 'Kuisma ja Helinä', jonka Palo näytteli samaisena syksynä Työväenteatterin 30-vuotisjuhlanäytöksessä. 1932 hän siirtyi Suomen Kansallisteatteriin, samanaikaisesti suomentaen sukunimensä Paloniemeksi. Näyttelijätoveri Glory Leppäsen ihmetellessä pitkää sukunimeä päädyttiin muotoon Palo, joka oli helpompi ja iskevämpi. Alkuun Palon roolit Kansallisessa melko pieniä. Ensimmäinen roolityö 'Daniel Hjortissa'. Tätä seurasivat mm. 'Kaksiteräinen miekka', 'Neiti', 'Kustaa Vaasa', 'Nummisuutarit' ja 'Lea'. 1934 Palo avioitui näyttelijä Sylvi Sakin kanssa, ja esikoinen, Pertti Palo, syntyi vielä saman vuoden lopulla.
Vuonna 1935 Tauno Palo nähtiin valkokankaalla ensi kertaa Ansa Ikosennn kanssa Valentin Vaala ohjaamassa elokuvassa 'Kaikki rakastavat'. Elokuvan suosion myötä seuraavana vuonna pari nähtiin uudelleen valkokankaalla elokuvassa 'Vaimoke' - taas kerran Vaalan ohjauksessa. Elokuvalle tehtiin vielä samana vuonna jatko nimellä 'Mieheke', mutta tällä kertaa Palon vastanäyttelijänä oli Tuulikki Paananen. 1930-luvun loppupuolen Tauno Palo filmasi lähinnä draamoja, mm. 'Koskenlaskijan morsian', 'Niskavuoren naiset' ja 'Jääkärin morsian' (tunnetumpi uusintafilmatisointi, jossa Palolla oli eri rooli kuin aikaisemmassa versiossa).
Vaikka Tauno Palo oli jo valkokankaan suurin kotimainen tähti, hänen teatteriroolinsa olivat vielä tuolloin Kansallisessa sivuosia, kuten 'Kurittomassa sukupolvessa' ja 'Kevään hurmiossa'. Ensimmäinen päärooli 1938 näytelmässä 'Elämä on unta', jossa hänellä oli kaksoisrooli. Näytöskappale sai kriitikoilta myönteiset arvostelut.
Sota-aikaan Tauno ja Ansa tehtailivat useita musiikkipitoisia elokuvia mm. 'Serenadi sotatorvella' ja 'SF-paraati', joka oli ensimmäinen kotimainen vastine amerikkalaisille revyyelokuville. 1941 valmistui sota-ajan menestyksekkäin kotimainen elokuva 'Kulkurin valssi', jonka näki yli miljoona elokuvissa kävijää. Jatkosodassa kersantti Palo teki viihdytyskiertueita mm. Syvärillä ja Rukajärvellä. Aina kun vain lomia järjestyi, hän teki lisää filmejä ja näytteli Kansallisessa. Loppuvuodesta 1943 kuvattiin seikkailuelokuvaa 'Herra ja ylhäisyys', kun Taunon toinen poika, Martti Palo, syntyi - innostunut isä ryntäsi meksikolaiskenraalin univormussa sairaalaan katsomaan tuoretta jälkeläistään. Seuraavana vuonna valmistunut 'Vaivaisukon morsian' toi niin Taunolle, kuin Ansallekin Jussi-patsaat roolisuorituksistaan.
Sodan jälkeen alkoi Palo saada merkittäviä rooleja Kansallisessa mm. 1946 mainiona Ventti-Villenä näytelmässä 'Omena putoaa', sekä Stanleyna 1949ssa 'Viettelyksen vaunu', Ella Erosen toimiessa vastanäyttelijänä. 1940-luvun lopun merkittävimpiä elokuvasuorituksia mm. 'Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä' ja 'Rosvo-Roope'.
1950-luvun roolisuorituksia Kansallisen näyttämöllä mm. 'Seitsemän veljestä', 'Nummisuutarit', 'Vanja-eno' ja 'Näköala sillalta'. Syksyllä 1953 Palo vietti 35-vuotistaiteilijajuhlaa 'Pyhä koe'-näytelmällä. Vuosikymmenen puolivälissä alkoivat elokuvaroolit vaihtua ensirakastajasta iäkkäämmän miehen rooleihin, kuten Taunon ja Ansan viimeisessä yhteisessä elokuvassa 'Isän vanha ja uusi', sekä 'Kurittomassa sukupolvessa', jossa Palo on hauskassa 'homeisen ukon' roolissa. 1961n Palo nähtiin viimeisen kerran valkokankaalla Matti Kassila ohjaamassa elokuvassa 'Tulipunainen kyyhkynen', joka oli yksi miehen parhaimmista filmisuorituksista. Hänet palkittiin vuonna 1958 Pro Finlandia -mitalilla.
Elokuvauran taakse jätettyään Tauno Palo ryhtyi esiintymään radiossa, ja näyttelemään televisiossa mm. 'Kauppamatkustajan kuolemassa' ja Mikko Niskasen ohjaamassa 'Ihmisiä elämän pohjalla'. 1962 Palo avioitui näyttelijä Kirsti Ortolan kanssa. Yhteinen lapsi, Jukka-Pekka Palo, oli syntynyt jo vuonna 1954. Kaikista hänen pojistaan tuli aikanaan näyttelijöitä. 1969 ilmestyi omaelämäkerta 'Käsi sydämellä' ja 1973 Palo jäi eläkkeelle Kansallisesta. Hän kuoli kurkkusyöpään vuonna 1982.
Palo oli uransa aikana myös melko aktiivinen levylaulaja, tehden kaikkiaan noin 85 raitaa. Ensilevytys 'Tuulikki' vuodelta 1934. Suurin osa tuotannosta keskittyi 30- ja 40-luvulle, jolloin syntyivät mm. sellaiset tutut laulut kuin 'Potkut sain', 'Ah, ethän tiedä', 'Nuoruuden sävel', 'Näenhän valoisan taivaan' ja 'Laulava sydän'. 1950-luvulla hän ei levyttänyt juuri lainkaan, ainoastaan pari kappaletta vuosikymmenen alussa, mutta palasi levystudioille 60-luvun lopulla tehden mm. 'Rosvo-Roopen' ja suositun sodanvastaisen laulun 'Ruusu on punainen'. 1970-luvun alun lp-levy Kulkurin kannel nosti esille Tauno Palon laulematulkitsijana. Viimeiset levytyksensä Tauno teki vuonna 1975, laulaen Dallape-orkesterin 50-vuotisjuhlalevylle muutaman kappaleen mm. jo vuonna 1934 levyttämänsä tangon Mä ruusun tumman. Tauno Palon suosikkiravintoloihin kuului mm. Ravintola Elite, jossa vielä tänäänkin on tarjolla hänen nimensä mukaan nimetty sipulipihvi.
Tauno Palon veli Gösta Brännäs oli 1920-luvulla tunnettu keskisarjan nyrkkeilijä.
Filmografia
Dokumentteja
- Näyttelijän huippuhetkiä – Tauno Palo; (1963)
- Tauno Palon elämä (1973)
- Elän tätä päivää – lähikuva näyttelijä Tauno Palosta; (1973)
- Tauno Palo (1981)
- Tunteiden Palo – Tauno Suuren elämä valkokankaalla; (1983)
Diskografia
Singlet:
- Tuulikki / Miksi poistuit luotani (Odeon A 228258 • 1934)
- Ei koskaan (Odeon 228269 • 1934)
- Tuhlaajapoika / Aron tyttö (Odeon A 228272 • 1934)
- Tuohinen sormus (Odeon A 228282 • 1934)
- Kevätvirroille (Odeon A 228285 • 1934)
- Unelmatyttö / Suo anteeksi armas (Odeon A 228296 • 1934)
- Hulivilipoika (Odeon A 228311 • 1935)
- Kadun lapsi / Saaren erakko (Odeon A 228324 • 1935)
- Sinä vainen / Syksyn tullessa (Odeon A 228327 • 1935)
- Merituulen kutsu / Tuulien tyttö (Odeon A 228339 • 1935)
- Ah ethän tiedä / Mieheke (Odeon A 228359 • 1936)
- Marjatta / Kun kuulen tuon (Odeon A 228360 • 1936)
- Elomme päivät (Odeon A 228368 • 1936)
- Sinä semmoinen, minä tämmöinen (Odeon A 228370 • 1936)
- Viulutyttö (Odeon A 228390 • 1936)
- Kai yhden suukkosen saa (Odeon A 228395 • 1936)
- Kun heili minut petti (Odeon A 228341 • 1937)
- Kello se niksuttaa (Odeon A 228489 • 1938)
- Nuoruuden kevät / Ylpeä heili (Odeon A 228499 • 1938)
- Muistatko Anni (Odeon A 228507 • 1938)
- Et sinä saa / Tilda ja minä (Odeon A 228528 • 1939)
- Enteitä / Lemmenkukka (Odeon A 228555 • 1939)
- Hetkinen onnea / Mitä mulle sanoisit (Odeon A 228557 • 1939)
- Talontytön jenkka (Odeon A 228583 • 1939)
- Potkut sain / Nuoruuden sävel (Odeon A 228590 • 1940) Ansa Ikosen kanssa
- Shampanjakuhertelua (Odeon A 228611 • 1942) Birgit Kronströmin kanssa
- Näenhän valoisan taivaan (Odeon A 228615 • 1940)
- Pikku Annikki (Odeon A 228645 • 1942)
- Hetkinen rakkautta (Odeon A 228660 • 1942) Birgit Kronströmin kanssa
- Soittoniekka (Columbia DY 386 • 1942)
- Laulava sydän / Milloin viestin saan (Decca SD 5027 • 1948)
- Toukokuu / Onnellinen ilta (Decca SD 5028 • 1948)
- Tivolin lamppujen alla / Älä itke sydän (Sointu 1010 • 1948)
- Pohjolan valkea kesäyö / Tukkilaisjenkka (Tähti RW 452 • 1951)
- Ruusu on punainen / Rakkauden tuli (RCA FAS 985 • 1967)
EPt:
- Tauno Palo (RCA EPS 222 • 1968)
Albumit:
- Kulkurin kannel (Love LRLP 072 • 1972)
- Ansa ja Tauno (Polarvox RPLP 5007 • 1974)
Aiheesta muualla
Lähdeteokset
- Tauno Palo: Käsi sydämellä, Tammi, 1969
- Timo Martin, Pertti Niemi & Ilona Tainio: Suomen teatterit ja teatterintekijät, Tammi, 1974
- Tony Latva & Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, WSOY, 2004
- Suomen kansallisfilmografia 2-6, VAPK, 1991
|
Tietoja 
. Kaikki teksti on saatavilla GNU Free Documentation License 