Tekoäly

Tekoäly-sanaa käytetään tietokoneen toiminnoista, jotka jäljittelevät ihmiselle tyypillisiä älykkyyttä vaativia toimintoja.

Tekoälystä puhutaan keinotekoisen olennon osoittamana älynä. Yleensä sen oletetaan olevan tietokoneohjelma, joka pyrkii suorittamaan ihmismäistä ajattelua (laskennallinen lähestymistapa). Tällä hetkellä tekoälyn sovelluksia ovat esimerkiksi luonnollisen kielen tuottamiseen ja tunnistamiseen erikoistuneet järjestelmät, asiantuntijajärjestelmät, robottitekniikka ja viihdesovellukset.

Tekoälyn määritelmä on varsin kiistelty, koska älykkyyttä itsessään on vaikea määritellä.

Vahva ja heikko tekoäly

Vahva tekoäly viittaa koneeseen, 1) joka lähestyy inhimillisen älykkyyden tasoa tai ylittää sen, 2) joka voi tehdä tyypillisesti ihmisille kuuluvia asioita, 3) joka voi soveltaa laajoja taustatietoja ja 4) jolla on jonkintasoinen tietoisuus.

Heikko tekoäly puolestaan viittaa koneeseen, joka käyttää ohjelmistoa joidenkin sellaisten tiettyjen ongelmien tutkimiseen tai ratkaisemiseen, jotka eivät käsitä ihmisen kognitiivisia kykyjä kaikessa laajuudessaan. Päinvastoin kuin vahva tekoäly, heikko tekoäly ei saavuta tietoisuutta, vaan se on lähinnä tietyn sovellusalueen ongelmanratkaisija. Esimerkkinä heikosta tekoälystä ovat shakkitietokoneet, kuten Deep Blue.

Tekoälytiede

Tekoälyn taustalla on jo René Descartesin esittämä idea ajatusten matemaattisesta mallinnettavuudesta. Varsinaiseksi tieteenalaksi tekoäly eriytyi tietokoneiden kehittymisen myötä 1950-luvulla. Monitieteellinen tekoälytiede yhdistelee keskenään esimerkiksi tekniikkaaa, psykologia, kognitiotiedettä, filosofiatta ja lääketiedeä.

Koulukunnat

Tekoälytiede voidaan karkeasti jakaa perinteiseen symbolipainotteiseen tekoälytieteeseen sekä uudempaan, hahmopohjaiseen, laskennallisen älykkyyden suuntaukseen. Perinteisen tekoälytieteen työkaluja ovat mm. asiantuntijajärjestelmät, ontologiat ja sääntöpohjainen päättely. Uudemman konnektionistisen suuntauksen tunnetuimpia menetelmiä ovat neuroverkot, sumeat järjestelmät ja evolutionäärinen laskenta.

Turingin testi

Tekoälytieteen pioneeri Alan Turing määritteli käytännönläheisen kokeen, jolla voi mitata tietokoneen ihmismäisyyttä. Testin ajatus on, että tietokone on älykäs, jos sen vastauksia ei pysty erottamaan ihmisen vastauksista. Yksikään tietokoneohjelma ei ole läpäissyt tätä testiä valvotuissa olosuhteissa, vaikka vuodesta 1990 lähtien on järjestetty erityinen Loebner Prize -kilpailu, jossa Turingin testin läpäisseen laitteen kehittäjälle luvataan suuri summa rahaa.

Turingin testiä pidetään ongelmallisena sen takia, että siinä pärjäävät hyvin sellaiset ohjelmat, jotka pyrkivät huijaamaan ihmistuomareita. Paremmaksi tekoälytestiksi on ehdotettu Lovelacen testiä (), jossa ajattelun kriteeri on se, ettei ulkopuolinen tarkkailija pysty tulostusten perusteella sanomaan, miten olento on päätynyt tuottamaan juuri ne.

Lähteet

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

• Suomen Tekoälyseura
• Jaakko Suominen: Tietokonepelko teknologisen katselutavan ilmentymänä (pro gradu -tutkielma)