Tevaniemi on Ikaalisissa sijaitseva kylä.
Sana 'Teva' on vanhaa suomea ja tarkoittaa uroshirveä. Tevaniemi on siis varsin sopiva muinaisten erämiesten paikkakunnalle antama nimi.
Tevaniemen kyläseuraan kuuluu Miettinen, Kallionkieli ja Tevaniemi.
Tevaniemen kylä
Tevaniemen kyläseura ryeseen:n alue kuuluvat Tevaniemen, Miettisen ja Kallionkielen kylät.Tevaniemen Kyläseura on perustettu 13 heinäkuuta 1998 ja on merkitty yhdistysrekisteriin 6 lokakuuta 1998. Tevaniemen Kyläseura ry jatkaa 12 vuottatoimikunnantoimikunnan toimineen Tevaniemen Kylä toimintaa.
Tevaniemen Kyläseura ry toimii Ikaalisten kaupungin Kallionkielen, Miettisten ja Tevaniemen kylien sekä Höytölän kylään kuuluvan Heinistön alueilla. Seura on puoluepoliittisesti sitoutumaton.
Tevaniemen puheenjohtajana toimii Eeva Lumia ja sihteerinä Timo Niemelä.
Miettisten kylä
Sijaitsee kyrösjärven rannalla ja on erittäin vanhattaa asutusalue. Kylä lienee saanut nimensä muinaisen uudisasukkaan nimestä.Kallionkielen kylä
Sijaitsee Kyrösjärven rannalla ja on erittäin vanhaa asutusaluetta. Kylän nimin voi olla peräisin jonkinlaisesta huomiota herättäneestä kallio tai kielekkeestä.Sijainti
Tevaniemi sijaitsee Ikaalisista katsottuna pohjoisessa järven takana.
Järven takia ihmiset joutuvat kiertämään useita kilometrejä päästäkseen Ikaalisiin noin 30 km päähän talvella matka on vain 14 km, surullisen kuuluisan jäätien avulla. Parkanoonaa Tevaniemestä on matka noin 25 km,
Tampereelle matkaa on noin 70 km.
Nähtävää
Kylässä on 1930-luvulla rakennettu Maamiesseurantalo jota on viime vuosina kunnostettu. Miettisten uimarannassa on nähtävillä kaunis kivinen laivalaituri sekä vanha kirkkovene- ja vaja Tietenkin myös koko kylä on itse nähtävyys, sen luonnon kauniit maisemaKyrt ja sijainti ösjärven rannalla kruunavat niin että Tevaniemi on kuin 'timantti'.
Palvelut
Teva-Tori on kylän oma kauppaa jonka valikoimaan kuuluvat elintarvikkeet, polttoaineen jakelu Teva-Tori hoitaa myös asiamiesposti. Tevatori sijaitsee erittäin maisemallisella paikalla Kyrösjärven rannalla, jonne voi tulla ostoksille järven takaa kesäisin veneellä. Pankki asioitaan voi Tevaniemessä hoitaa Osuuspankissa.Maamiesseurantalo jossa voi järjestää monenlaista rientoa esim. Juhlia, sinne sopii 200 henkeä.
Koulutus
Kylässä on oma Tevaniemen koulu jossa opetetaan esikoululaisia ja luokkia 1-6. Tevaniemen kouluun tulevat opiskelemaan Röyhiö-, Luhalahti, Leppäskoski- ja Tevaniemeläiset oppilaat, joita kyyditään takseilla ja Ikaalisten Auton linja-autolla.
Yläaste ikäuniset siirtyvät opiskelemaan Ikaalisten Yhteiskoulu Ikaalisiin.
Kuljetuksista vastaa Ikaalisten Auto
.