Yhtyeen vaiheet
Yhtye nousi vuonna 1977 suosioon ensimmäisellä albumillaan The Clash, jolta varsinkin kappale ”White Riot” nousi punk-klassikoksi. Vaikka The Clash olikin punkyhtye, sen musiikki erosi selvästi Ramonesinin yksinkertaisuudesta ja Sex Pistols nihilismistä. The Clash yhdisteli ennakkoluulottomasti monia musiikkityylejä poliittisesti kantaaottaviin sanoituksiinsa.
The Clashin pääteoksena pidetään vuonna 1979 ilmestynyttä tupla-albumia London Calling, joka on usein äänestetty yhdeksi historian parhaista rocklevyistä. London Callingin hallitsevia piirteitä on musiikillinen eklektismita, joka yhdistelee punk rockin soundeihin ja hyökkäävään asenteeseen muun muassa reggae, skata, funkia ja kitarapopia. Seuraavan vuoden Sandinista-tripla-albumia on arvosteltu liiallisuuksiin menemisestä. Vuoden 1982 Combat Rock oli kohtalainen menestys, joka sisälsi esimerkiksi kappaleet ”Rock the Casbah” ja ”Should I Stay or Should I Go”.
The Clash lopetti toimintansa vuonna 1985, jolloin julkaistiin myös yhtyeen viimeinen albumi Cut the Crap. Monet pitävät sitä enemmän laulaja Joe Strummerin ja manageri Bernie Rhodesin projektina kun todellisena The Clash -albumina. Joe Strummer kuoli vuonna 2002 sydänkohtaukseen, mikä lopetti pitkään liikkuneet huhut The Clashin paluusta.
Kokoonpano
- Joe Strummer (syntyjään John Mellor, laulu, kitara)
- Mick Jones (laulu, kitara)
- Paul Simonon (basso)
- Terry Chimes (rummut ensimmäisellä levyllä (jonka tekijätietoihin hänet kirjattiin nimellä Tory Crimes) ja vuonna 1982 keikkarumpalina)
- Nicky ”Topper” Headon (rummut)
Diskografia
Studioalbumit
- The Clash , 1977 (USA 1978)
- Give 'Em Enough Rope, 1978
- London Calling, 1979 (USA 1980)
- Sandinista, 1980
- Combat Rock, 1982
- Cut the Crap, 1985
EP:t
Livealbumit
- From Here to Eternity: Live, 1999 (liveäänityksiä 1978–1982)
Kokoelmat
- Black Market Clash, 1980 (singlejen b-puolikokoelma)
- The Story of the Clash, 1988
- Clash on Broadway, 1991
- The Singles, 1991
- The Essential Clash, 2003
- London Calling: 25th Anniversary Legacy Edition, 2004
Aiheesta muualla