| entiset jäsenet =
| levy-yhtiö =}}
Pussycat Dolls on suosittu yhdysvaltalainen popyhtye, joka aloitti toimintansa tanssiryhmänä. Yhtye aloitti toimintansa vuonna 1995. Yhtyeessä on yhteensä kuusi laulajaa. Sen keulakuvana toimii Nicole Scherzinger, muita jäseniä ovat Jessica Sutta, Carmit Bachar, Ashley Roberts, Kimberly Wyatt ja Melody Thornton.
Pussycat Dolls tuli kansainvälisesti tunnetuksi yhtyeeksi 'Don't Cha' (feat. Busta Rhymes) -singlellään. Yhtyeen muita menestyskappaleita ovat muun muassa 'Stickwitu', 'Beep' (feat. will.i.am), 'Buttons' (feat. Snoop Dogg), 'I Don't Need a Man','Wait a Minute' (feat. Timbaland).
Pussycat Dolls etsi uuden jäsenen tosi-tv-ohjelma in avulla CW-kanavalla. Scherzingerin uskottiin lähtevän yhtyeestä sooloalbuminsa julkaisun myötä, mutta elokuussa 2007 hän ilmoitti ettei näin välttämättä käy. }}
Pussycat dolls on myös vieraillut Suomessa Helsingin Hartwall Areenalla 8.Lokakuuta 2007. Keikka oli huhujen mukaan ensimmäinen ja viimmeinen esiintyminen niin, että tyttöryhmän jäsen Nicole on vielä mukana.Yhtyeen mukana ovat laulaneet mm.Paris Hilton, Carmen Electra, Gwen Stefani, Christina Aguilera...Robin Antin on keksinyt Pussycat Dollsin.
Search for the Next Dollista PCD:n uudeksi jäseneksi valittu Asia jäi pois heti ensi esiintymisensä jälkeen, entinen cheerleader päätti, ettei tarvitse Pussycat Dollsia tukemaan julkiisuutta vaan aikoo jatkaa soolouralla.