Thomas Jefferson

Thomas Jefferson (s. 13. huhtikuuta 1743 – k. 4. heinäkuuta 1826) oli Yhdysvaltojen 3. presidentti (1801–1809).

Thomas Jefferson näki jo 1700- ja 1800-lukullejen vaihteessa, että suurin vaara demokratia tulee yksilöiden omahyväisyydestä. Hän vaati koko elämänsä ajan, että ihmiset tulee sitouttaa omien yhteisöjensä aktiivisiksi kansalaisiksi. Näin voitiin hänen mukaansa turvata kansanvallan toteutuminen paikallisella ja valtakunnallisella tasolla. Nykykäsityksen mukaan ihmisiä on vaikea sitouttaa. Paremmat tulokset syntyvät, kun ihmisille luodaan henkiset, toiminnalliset ja aineelliset mahdollisuudet sitoutua.

Jefferson toimi ennen presidenttiyttään Yhdysvaltain edustajana Ranskassa.

Jeffersonin kotitila Monticello on nykyisin turistinähtävyys.

Jefferson ja orjuus

Jeffersonin henkilökohtaiset arkistot osoittavat, että hän omisti yli 650 orjaa elinaikanaan. Jotkut orjista hän peri vanhemmiltaan ja jotkut vaimonsa vanhemmilta. Jeffersonin arvostelijoista oli tekopyhää, että hän omisti orjia mutta kuitenkin julisti orjuuden olevan epämoraalista ja matkalla kohti loppuaan. Vuonna 1801ilainen presidentiksi valintansa jälkeen, boston sanomalehti The New England Palladium sanoi hänen 'ratsastaneen Vapauden temppeliin orjien olkapäillä'.

Vuonna 1769 alahuoneen jäsenenä Jefferson aikoi vapauttaa orjat Virginiassa, mutta epäonnistui siinä. Itsenäisyysjulistuksen ensimmäisessä luonnoksessa (1776) Jefferson tuomitsi Britannian kruunun tuen orjien tuomiselle siirtokuntiin argumentoiden että kruunu 'oli aloittanut julman sodan itseään ihmiskuntaa vastaan, loukaten elämän pyhimpiä oikeuksia ja sellaisten kaukaisten ihmisten vapautta, jotka eivät ole koskaan häntä vastaan rikkoneet, kaappaamalla ja kuljettamalla heidät orjuuteen toiselle pallonpuoliskolle'. Nämä sanat kuitenkin pudotettiin itsenäisyysjulistuksesta Etelä-Carolinan ja Georgian edustajien vaatimuksesta.

Vuonna 1778 hänen lakiesityksensä orjien tuomisen lopettamisesta Virginiaan hyväksyttiin. Huolimatta siitä, ettei se ollut täydellinen vapautus, se 'pysäytti pahan kasvamisen maahantuonnilla, jättäen tulevaisuuden ponnisteluille sen lopullisen kaatamisen'. Vuonna 1784 Jeffersonin luonnos laiksi Yhdysvaltojen Ohiojoen luoteispuolisen alueen hallinnosta määräsi että luoteisterritorion alueella 'ei voi olla orjuutta tai pakollista rasitetta'. Jefferson hyökkäsi teoksessaan Notes of the States of Virginia (1784) orjuusinstituutiota vastaan:

Samassa teoksessa Jefferson epäilee mustien olevan heikompia kuin valkoinen väestö 'niin mielen- kuin ruumiinlahjoiltaan'. Historioitsija Stephen Ambrosen mukaan 'Jefferson, niin kuin kaikki muutkin orjaisännät ja monet muut valkoiset Amerikan yhteiskunnan jäsenet, ajatteli neekereiden olevan alempiarvoisia, lapsenkaltaisia, epäluotettavia ja tietysti Jeffersonin omaisuutta. Jefferson, poliittinen nero, ei voinut nähdä tummien ihmisten elävän yhteiskunnan vapaina jäseninä. Hän edusti rasismin pahinta muotoa hyväksymällä orjuuden.'

Anette Gordon-Readia mukaillen:

Useimmat Jeffersonin orjista myytiin hänen kuolemansa jälkeen kuolinpesän velkojen maksuun. Elämänsä aikana ja omasta tahdostaan Jefferson vapautti vain kahdeksan orjaa (kaikki kuuluivat Hemingsin perheeseen). Edmund Bacon, Monticellon työnjohtaja 20 vuoden ajalta, kertoi elämäkerrassaan, että Jeffersonin 'määräys minulle oli pysyvä, että jos täällä on yksikin palvelija joka ei tee hommiaan ilman tavanmukaista pieksemistä, luovuta hänet. Jefferson ei voisi sietää palvelijoidensa ruoskimista, riippumatta siitä kuinka paljon he ansaitsisivat sitä.'

Bacon myös sanoi uskovansa, että Jefferson olisi voinut vapauttaa kaikki orjansa omasta tahdostaan, mutta oli liian syvällä veloissa.

Ambrosen mukaan 'Jefferson tiesi orjuuden olevan väärin ja että hän oli väärässä hyötyessään instituutiosta, mutta ei ilmeisesti voinut välttää sitä elinaikaan'.

Sally Hemings

Huomattava kiistakysymys on, onko Jefferson yhdenkään orjansa Sally Hemingsin lapsen isä. Tämä väite nousi yleiseen tietoisuuteen ensi kertaa vuonna 1802, kun journalisti James T. Callender kirjoitti richmondilaiseen sanomalehteen että Hemings on ollut Jeffersonin 'jalkavaimo' useita vuosia, ja heillä olevan 'useita lapsia'. Jefferson ei koskaan kommentoinut julkisuudessa näitä väitteitä. Hän vapautti omasta tahdostaan Hemingsin pojat Madisonin ja Estonin, jotka myöhemmin vahvistivat Jeffersonin olevan heidän isänsä.

Vuonna 1998 DNA-tutkimukset osoittavat, että on olemassa DNA-linkki joidenkin Hemingsin jälkeläisten ja Jeffersonin perheen välillä. Tämä ei kuitenkaan täydellisesti todista Jeffersonin itsensä olevan heidän esi-isänsä. Kolme varhain 2000-luvulla julkaistua tutkimusta seuraavat DNA-todisteita. Monticellossa toimiva Thomas Jefferson -säätiö vahvistaa, että 'on todella epätodennäköistä, että yksikään muista Jeffersoneista kuin Thomas olisi isä Hemingsin lapsille'. Thomas Jeffersonin perintösäätiön toimittama ja 13-jäsenisen riippumattoman tutkijakomission johtama tutkimus päättelee, että väite Jeffersonin isyydestä ei ole vakuuttava. Kansallinen sukututkijoiden yhdistys julkaisi myöhemmin yleiskatsauksen sukututkijoiden päättelystä, että suhde Thomas Jeffersonin ja Sally Hemingsin välillä oli todellinen.

Kirjallisuutta

• Chabe-Riboud, Barbara (1992) Orjatar, alkuteos Sally Hemings. Romaani Thomas Jeffersonin kielletystä rakkaudesta. Suom. Eva Siikarla. Porvoo: WSOY.

Aiheesta muualla

• Väitöstiivistelmä Thomas Jefferson's Republicanism and the Problem of Slavery (Thomas Jeffersonin republikanismi ja orjuusongelma), Ari Helo,Tampereen yliopisto 28.8.1999