Toinen Tšetšenian sota

Toinen Tšetšenian sota alkoi Venäjän ja tšetšeenikapinallisten (ks. Itškerian tšetšeenitasavalta) välillä 1999.

Sotaa edeltävä aika

Ensimmäisen Tšetšenian sodan päätteeksi solmittiin 12. toukokuuta 1997 rauhansopimus Jeltsinin ja Aslan Mashadovin välillä. Tšetšenian asemaa ei määritelty dokumentissa, mutta Mashadov allekirjoitti sen 'Itškerian tšetšeenitasavallan' presidenttinä.

Sekasortoiset olosuhteet kuitenkin jatkuivat tasavallan sisällä. Erilaiset aseistetut ryhmittymät ottivat mm. suuressa määrin panttivankia, mukaan luettuna useita ulkomaalaisia toimittajia. Venäjä omalta osaltaan lietsoi sekasortoa, mm. taloudellisella saarrolla. Mashadov ei kyennyt hallitsemaan 'komentajiaan', joka johtivat rikollisjärjestöjä.

Virallinen syy sotilasoperaatiolle oli kerrostalojen räjäyttäminen 4.–16. syyskuuta 1999 Venäjällä, joista syytettiin tšetšeeneitä, sekä entisen Itškerian tšetšeenitasavallan pääministerin Šamil Basajevin ja Khattabiiniinin johtama sotaretki naapuritasavalta Dagenstan 7. elokuuta 1999 ja yritys perustaa 'Pohjois-Kaukasian islamilainen tasavalta' sieltä käsin.

Venäjän pääministerinä oli hyökkäyksien alkaessa Sergei Stepašin, joka teki nopeasti tilaa 8. elokuuta tuoreelle pääministerille, Vladimir Putinille. Sodan myötä tuntemattomasta miehestä tuli hetkessä galluppien suosikki uudeksi presidentiksi.

Sodan alku

24. heinäkuuta 1998 Tšetšenian sotilasjohto lopetti Venäjän ORT- ja RTR-televisiokanavien välityksen Tšetšenian alueella. Syynä oli niiden ”ennakkoasenteinen” raportointi lähiajan tapahtumista.

Venäjän operaatio alkoi 1. elokuuta 1999 turvallisuusvyöhykkeen luomisella ja Dagestanin alueen vapauttamisella. Tšetšenian toinen kriisi alkoi tšetšeenien tunkeutumisella Dagestaniin 7. elokuuta 1999.

Valmisteluvaiheen jälkeen varsinainen operaatio Tšetšeniassa alkoi sodanjulistuksella ja ilmaoperaatiolla 1. lokakuuta 1999. Maavoimien eteneminen Tšetšeniaan alkoi 23. lokakuuta 1999. Kaikki reitit Tšetšeniaan ja sieltä pois suljettiin sotilaallisesti. Tietosulkuun pyrittiin tuhoamalla Tšetšenian puhelin- ja sähköjärjestelmät sekä radioasemia. Venäjän viestintäministeriö katkaisi matkapuhelinverkot puolustusministeriön määräyksestä. Televisiokeskus Tšetšeniassa lakkasi olemasta. Toimittajien osalta menosta tšetšeenien asemiin tehtiin laitonta.

Taisteluiden viimeinen vaihe, joka on edelleen käynnissä alkoi helmikuussa 2000 hyökkäyksenä vuoristoalueen vapauttamiseksi tšetšeeneistä. Alkuvuodesta 2000 venäläiset olivat perustaneet oman TV-aseman Tšetšeniaan. Taistelu Internetissä oli myös osa operaatioita. Venäjän tärkeimmät englanninkieliset sivut olivat osoitteessa http://www.infocentre.ru ja tšetšeenien vastaavat sivut osoitteessa Kavkaz Center .

Tiedot sodan uhrien määrästä ovat hyvin epävarmoja. Venäjä on myöntänyt 4572 sotilaan menehtyneen vuoden 2002 loppuun mennessä, mutta esim. venäläisten sotilaiden äitien järjestön tietojen mukaan kaatuneita sotilaita olisi noin kolminkertainen määrä. Kuolleiden tšetšeenien lukumäärä on paljon korkeampi ja myös vielä epävarmempi: Venäläisten sotilaslähteiden mukaan yli 10 000 kapinallista on kuollut, mutta tšetšeenilähteiden mukaan luku on yli puolet pienempi. Tšetšeenien mukaan sodan siviiliuhrien määrä on huomattavasti yli 10 000, joidenkin arvioiden mukaan peräti 250.000. Tšetšeenian sisäisten pakolaisten määrän arvioidaan olevan yli 230 000 [1] .

Sotarikokset

Venäläiset ja tšetšeenit ovat toistuvasti syytelleet toisiaan sotarikoksista ja myös kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet kumpaakin osapuolta ihmisoikeuksien laiminlyönnistä ja teoista ihmisyyttä vastaan. Human Rights Watchin raporttien mukaan venäläiset ovat mm. ryöstelleet kyliä ja tappaneet ja raiskanneet siviiliväestöä ja tehneet mielivaltaisia pidätyksiä, tšetšeenit mm. tehneet laajamittaisia kidnappauksia ja surmanneet vangiksi jääneitä venäläissotilaita. Molemmat osapuolet ovat osoittaneet piittaamattomuutta taistelujen keskelle jääneestä siviiliväestöstä. [1]

Monet ihmisoikeusjärjestöt ([1] ) sekä esimerkiksi Euroopan neuvosto ([1] ) ovat tuominneet sodan molempien osapuolien sotarikokset ja terroriteot.

Sotarikostuomiot

Eräs ensimmäisistä sotarikosoikeusjutuista käytiin Salman Radujevia, tšetšeenikapinallisten komentajaa vastaan. Hänet tuomittiin joulukuussa 2001 terrorismista ja murhista. Vuonna 2002 venäläiseversti Juri Budanov tuomittiin tšetšeenitytön murhasta ja raiskauksesta. Heinäkuussa 2006 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi Venäjän vuonna 2000 tapahtuneesta tšetšeenitaistelijan laittomasta teloituksesta.

Sanomalehdet ja kirjallisuus