Tragedia

Tragedia sai alkunsa antiikin kreikassa järjestetyissä dityrambeissa, jotka olivat Dionysoksen palvontaan liittyviä tanssi- ja lauluesityksiä. Niistä muodostui myöhemmin teatteriesityksiä, jotka kuuluivat osaksi Ateenan kevätjuhlia. Tragedia oli yksi osa Ateenan kevätjuhlilla järjestetyistä teatteriesityksistä.

Sanalla tragedia tarkoitettiin alun perin 'pukkilaulua'. Nimitys johtui siitä, että tragedia esityksen laulajat olivat pukeutuneet pukinnahkoihin. Nimitys 'tragedia' laajeni myöhemmin käsittämään teatteriesityksen, joka muodostui traagisia piirteitä korostavasta draamaesityksestä sekä väliajalla esitetyistä satyyrinäytelmistä. Draamaesityksen näyttelijät olivat pukeutuneet juhlavasti ja pitivät päässään erilaisia naamioita. Väliajoilla esitettyjen satyyrinäytelmien tarkoituksena oli keventää yleisön tunnelmaa. Satyyrinäytelmien näyttelijöiden asusteena olivat pukinnahat.

Nykyään tragedialla tarkoitetaan yhtä traagisia piirteitä korostavaa näytelmätaiteen muotoa, murhenäytelmää. Yksi tärkeimmistä tragediaa käsittelevistä kirjoista on Aristoteleen Runousoppi. Aristoteleen mukaan tragedia muodostaa juonellisen kokonaisuuden jossa on alku, keskikohta ja loppu. Tragedia keskittyy yleensä yhden vuorokauden aikana tapahtuviin asioihin. Aristoteleen mukaan tragedian tarkoituksena on kuvata ihmisiä, jotka kohtaavat murheellisen kohtalon. Tärkeässä roolissa on ns. 'traaginen erehdys' eli hamartia, jonka seurauksena traaginen sankari ajautuu onnettomuuteen. Traaginen erehdys on teko, jonka sankari suorittaa vapaaehtoisesti. Teosta tulee traaginen sen vuoksi, että vapaaehtoisuudesta huolimatta sankari on olosuhteiden tai tietämättömyytensä armoilla.

Aristoteleen mukaan tragedian henkilöt eivät saa olla kaikkivoivia jumalia tai muita hahmoja, joihin yleisö ei pysty samaistumaan. Tragedian hahmojen täytyy olla sen kaltaisia, että ihmisten on mahdollista samaistua heihin. Tragedian tarkoituksena on saada ihmiset tuntemaan säälin ja vihan tunteita oikealla tavalla. Keskeistä on katharsis, emotionaalinen puhdistuminen, jossa katsojat saattoivat puhdistua erilaisista tunteista katsoessaan näytelmän henkilöiden kärsivän. Puhdistuminen ei tarkoita tunteista luopumista tai eroon pääsemistä, vaan niiden kokemista kehittyneemmällä tavalla.

Seuratessaan tragedian hahmoja, ihmiset pystyivät kokemaan inhimillistä samanlaisuutta heidän kanssaan. Tämä kokemus on Aristoteleen mukaan tärkeä osa emotionaalista puhdistumista. Kokiessaan emotionaalisen puhdistumisen ihmiset oppivat jotakin tärkeää itsestään ja kokemusmaailmastaan. Näin tragedia lisäsi Aristoteleen mukaan ihmisten itsetuntemusta.

Tragedia ja tragedian tutkimus on Aristoteleen mukaan esim. historiaa merkittävämpää. Historia keskittyy lähinnä sotapäälliköiden saavutusten luettelemiseen, sen sijaan tragedia lisää tietoa ihmisen kokemuksen mahdollisuuksista. Keskeistä on se, että tragedia ilmaisee sitä, mitä tapahtuu välttämättä tai todennäköisesti, kun taas historiankirjoituksen kuvaamat, sinänsä todet, tapahtumat voivat olla hyvinkin epätodennäköisiä. Tragediassa siis ilmenevät säännönmukaisuudet ja universaalit totuudet paljon historiankirjoitusta paremmin.

Antiikin kuuluisia tragedioita ovat Aiskhyloksen Agamemnon, Sofokleen Kuningas Oidipus ja Euripideen Medeia.

Lähteet

• Aristoteles: Retoriikka. Runousoppi. Suomennokset Paavo Hohti, Päivi Myllykoski, selitykset Juha Sihvola. Teokset 9. Helsinki: Gaudeamus, 1997.