Ihmiset 'vaipuvat transsiin' joka päivä, usein tiedostamatta sitä itse. Esimerkiksi kävellessä on mahdollista vaipua ajatuksiinsa, josta herätessään voi huomata kävelleensä pitkänkin matkan.
Hypnotisoijat käyttävät suggestiota saadakseen asiakkaansa vaipumaan transsiin.
Ekstaasimaiseen transsiin voi päästä meditaatiotn avulla. Transsiin vaipuessaan shamaani voivat kokea matkaavansa esimerkiksi yliseen tai aliseen maailmaan ja näin tuoda tietoa kansalleen. Myös huumeita voidaan käyttää apuna transsiin pääsemisessä.
Sodankäynnissä transsitila on tunnettu jo 1400-luvulta lähtien. Marssimusiikilla ja sydämenlyöntien tahtiin tahdistetulla rumpuostinatolla sekä tahtimarssilla saadaan sulkeisjärjestyksessa marssivat jalkaväensotilaat menemään transsitilaan, jossa he marssivat eteenpäin, tottelevat konemaisesti upseerien komentoja eivätkä piittaa käsiaseiden eivätkä tykistön tulesta tai omille joukoille tulevista tappioista. Pikkolohuilunn, skalmeija tai säkkipillin läpitunkeva ääni tehostaa transsitilan vaikutusta
Viitteet
Aiheesta muualla
- Transsi ja muut muuntuneet tajunnantilat
Uskontojen uhrien tuki ry