Tukholma-syndrooma

Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Tämänlaisesta solidaarisuudesta voi seurata monimutkaisia ongelmia, kun vangitut alkavat auttaa vangitsijoitaan toteuttamaan suunnitelmaansa tai pakenemaan poliisilta.

Syndrooma kehittyy uhrin pyrkimyksestä asettua vangitsijan asemaan tai ansaita kidnappaajien sympatia puolelleen.

Syndrooma on nimetty 23–28. lokakuuta 1973 Norrmalmstorgnilla, Tukholma keskustassa sijaitsevaan Kreditbankenin toimipisteeseen tehdyn pankkiryöstön mukaan. Kuusi päivää kestänyt piiritystilanne sai panttivangit puolustamaan vangitsijoitaan vielä tapahtuman päätyttyäkin. Vangitut antoivat oikeuskäsittelyssäkin harvasanaisia vastauksia eivätkä siten halunneet asettua vangitsijoitaan vastaan.

Termin lanseerasi kriminologi ja psykologi Nils Bejerot, joka avusti poliisia ryöstön aikana. Bejerot käytti Tukholma-syndrooma-termiä uutislähetyksessä, josta se otettiin psykologien käyttöön maailmanlaajuisesti.

Tukholma-syndroomaa on ilmennyt lentokonekaappauksien ja useiden henkilökaappauksien yhteydessä. Kuuluisimpia tapauksia on Patty Hearst, joka joutui Symbioottinen vapautusarmeija (Symbionese Liberation Army) -järjestön kaappaamaksi. Useita kuukausia vapautumisensa jälkeen Patty Hearst liittyi ryhmän jäseneksi.

Silloin tällöin ilmiöstä näkyy käytettävän virheellistä nimitystä Helsinki-syndrooma.

Aiheesta muualla

• Nils Bejerotin artikkeleita Norrmalmstorgin tapahtumista