
Uuno Kailaan ja Arvi Kivimaan kunniaksi pystytetty tulenkantajapatsas Heinolassa
Tulenkantajat oli 1920-luvulla vaikuttanut kirjailijaryhmittymä.
Ryhmä pyrki eroon 'korpikulttuurista' ja määritteli suomalaisuuden ensisijaisesti teollisuuden, kaupungistumisen ja modernimusiikkiinn taiteen kautta. He korostivat nykyhetken merkitystä ja liittymistä kansainvälisiin trendeihin, kuten jazz tai ekspressionistiseen maalaustaiteeseen. Tulenkantajien tunnuslause oli 'Ikkunat auki Eurooppaan' ja ryhmä pyrki myös matkustamaan Euroopan suurkaupunkeihin, joista tärkeimpänä oli Pariisi. Kirjailijoiden lisäksi ryhmään kuului mm. muusikkoja ja kuvataiteilijoita. Ryhmä julkaisi myös omaa lehteä.
Tulenkantajat ei ollut poliittisesti latautunut liike, sillä heidän joukkoonsa kuului taiteilijoita aina tiukoista vasemmistolaisista AKS:n kannattajiin. Ryhmä tosin hajosi ristiriitoihin 1920-luvun lopulla.
Se on nimetty heidän julkaisemansa lehden mukaan.
Tulenkantajiin katsotaan kuuluneen ainakin Olavi Paavolainen, Mika Waltari, Erkki Vala, Katri Vala, Sulho Ranta, Elina Vaara, Aaro Hellaakoski, Yrjö Jylhä, P. Mustapää, Uuno Kailas, Ilmari Pimiä, Elmer Diktonius ja Arvi Kivimaa.
Kirjallisuutta
- Kerttu Saarenheimo: Tulenkantajat: Ryhmän vaiheita ja kirjallisia teemoja 1920-luvulla, Wsoy 1966.