Alkuvaiheet
Ilmari Kiannon isä Suomussalmen kirkkoherra August Benjamin Calamnius omisti Turjanlinnan edustalla Niskaselän Niettussaaressa pienen vuonna 1881 pystytetyn Niettula nimisen kalamajan jota hän käytti kala- ja huviretkillä. Myös Ilmari Kianto poikkesi usein tässä majassa ja hänen huomionsa kiintyi tällöin saaren pohjoispuolella salmen takana jyrkkänä kohoavaan hietikkorantaiseen metsäiseen rinteeseen. Kianto halusi hankkia tämän paikan itselleen ja anoi alueen omistaneelta Metsähallitukselta sen erottamista vuokrapalstaksi.
Kianto saikin erotettua itselleen Leppikannan niemestä seitsemän hehtaarin suuruisen palstan jolle hän alkoi rakennuttaa itse suunnittelmaansa taloa vuonna 1910. Rakennustöiden aikana Kianto asui kesäisin Niettussaareen pystyttämässään yksinkertaisessa yksihuoneisessa mökissä josta käsin hän saattoi valvoa töiden edistymistä. Mökkiä kutsuttiin Saaren Pyhätöksi tai Punaisen viivan majaksi; jälkimmäisen nimen se oli saanut siksi että Kianto viimeisteli samannimisen romaaninsa tässä mökissä vuosina 1908–1909. Turjanlinnan rakennustyöt joita johti Kajaanin maaseurakunnasta kotoisin ollut kirvesmies Juho Väisänen valmistuivat 1912 ja Kianto saattoi muuttaa uuteen kotiinsa perheineen. Taloa kutsuttiin aluksi Korpilinnaksi tai Leppikannaksi mutta myöhemmin sille vakiintui nimeksi Turjanlinna.
Vanha Turjanlinna
Turjanlinnan päärakennus oli keskiosaltaan kaksikerroksinen kelohongista rakennettu pärekattoinen hirsirakennus joka oli kooltaan 20x9 metriä. Rakennuksen alakerrassa oli iso pirtti koristemaalattuine uuneineen, sali, peräsalonki erkkereineen ja värillisine ikkunaruutuineen sekä Kiannon poikien käytössä tavallisesti ollut nurkkakamari. Pirtin keskellä oli puinen tukipilari johon Kianto oli kaivertanut erilaisia suomen- ja latinankielisiä mietelauseita. Peräsalongista pääsi myös verannalle joka kesäisin oli humalaköynnösten peittämä. Turjanlinnan yläkerrassa oli Ilmari Kiannon oma työ- ja makuuhuone 'Paratiisi' jonne noustiin alakerran eteishallista portaiden kautta. Työhuoneesta oli taas pääsy yläkerran ulkoparvekkeelle josta avautui näköala Niskaselälle. Eteishalli, portaikko ja Kiannon työhuone olivat täynnä erilaisia Kiannon elämään liittyneitä muistoesineitä, valokuvia, tauluja yms. Kiannon työhuoneessa oli myös hänen suuri useamman tuhannen niteen kirjastonsa.
Turjanlinnan rakeenusryhmään kuului päärakennuksen lisäksi sen pohjoispuolella sijainnut navetta- ja makasiinirakennus ja itäpuolella ollut liiterirakennus jonka eteläpäädyssä oli pyöreät ikkunat Niskaselälle päin. Lisäksi rakennuksiin kuului rannassa ollut 1913 valmistunut savusauna ja hieman kauempana pieni jäkäläriihi. Turjanlinnaan ei ollut tieyhteyttä mutta sinne johti läheisestä Hulkonniemen kylästä metsän halki kulkeva pari kilomeriä pitkä polku jonka varrella oli Kiannon itse kirjoittamia opastetekstejä ja varoituksia. Turjanlinnan pihapiiristä löytyi myös metsästä löydetystä konkelosta kaiverrettu 'Turjanlinnan piru'.
Turjanlinnasta muodostettiin itsenäinen 12 hehtaarin tila vuonna 1936. Kianto ei rahavaikeuksiensa vuoksi kyennyt maksamaan tilasta määrättyä lunastushintaa mutta sai kuitenkin lopulta tilan hallintaansa maatalousministeriön päätöksellä. 1930-luvun lopulla Turjanlinna oli myös vaarassa joutua pakkohuutokauppaan Kiannon velkojen takia mutta Kianto onnistui keräämään tarvittavat rahat kansalaiskeräyksen avulla ja huutokauppa peruuntui.
Turjanlinnan 12 hehtaarin palstaan kuului Leppikannan niemen lisäksi läheiset kalavedet ja Niettussaari. Alue oli suureksi osaksi mäntymetsää; ainoa viljelysmaa oli pieni perunapelto ja vähäinen niittyala. Kalavedet olivat sen sijaan hyvät ja kala muodostikin tärkeän osan Kiannon perheen ruokapöydässä. Turjanlinnaan kuului myös kolmen kilometrin päässä pohjoisessa sijaitseva Ahvensaari jonne oli rakennettu Hölmölä-niminen kalamaja ja erillinen saunarakennus. Tätä majaa Kianto käytti kalaretkillään ja myös hillan- ja mustikanpoimintaretkien tukikohtana.
Turjanlinnan tuho ja sikarilaatikkojupakka
Talvisodan alettua venäläiset joukot pääsivät nopeasti etenemään lähelle Suomussalmen kirkonkylää pohjoisesta Juntusrannasta käsin. Kianto perheineen joutui tämän vuoksi pakenemaan 7. joulukuuta 1939 Turjanlinnasta. Ensimmäisen yön he viettivät vastarannalla Ämmänsaaren puolella Suomussalmen Kurimon kunnalliskodissa ja Kianto joutui tällöin myös todistamaan saman päivän iltana tapahtunutta Suomussalmen kirkonkylän paloa. Seuraavana päivänä Kiannon perhe jatkoi pakomatkaansa ensin Ämmän ruukille ja sitten sieltä Hyrynsalmelle ja lopulta Muhokseen ja Raaheen saakka.
Venäläisten joukkojen hallitessa Hulkonniemen aluetta ja Suomussalmen kirkonkylää Turjanlinna toimi aluksi suomalaisten joukkojen huoltokeskuksena 12. joulukuuta alkaen. Tässä yhteydessä eräs suomalainen sotamies löysi 17. joulukuuta Turjanlinnan eteisen pöydältä sikarilaatikon jonka kanteen oli kirjoitettu venäjänkielistä tekstiä. Löytäjä lähetti laatikon eteenpäin ylemmille tahoille olettaen sen sisältävän tärkeitä sotilaallisia tietoja. Tosiasiassa tämän sikarilaatikon oli jättänyt Ilmari Kianto itse ja siihen oli kirjoitettu seuraavat lauseet: 'Huomio: saari tuolla tyhjä samoin huvila itäänpäin ja muut rakennukset. Tunnen Moskovan olin siellä 1901-03.' laatikon kannessa ja sikarien suojuspaperissa 'Venäläiset toverit. Kunnioittakaa ohimenollanne tätä taloa. Täällä asuu köyhä kirjailija.'. Tämän tekstin perusteella Kianto tuomittiin myöhemmin sotapetoksesta.
Suomalaiset joukot joutuivat vetäytymään Turjanlinnan alueelta 18. joulukuuta Niskaselän eteläpuolelle ja 18.–27. joulukuuta alue oli venäläisten hallussa. Jotta venäläiset eivät olisi voineet käyttää Turjanlinnaa majapaikkana lähetettiin 20. joulukuuta kolmihenkinen partio polttamaan Turjanlinnan rakennukset. Ainoastaan sauna ja jäkäläriihi säästyivät tuholta; sauna siksi että siellä oli kaatuneen suomalaisen sotilaan ruumis ja jäkäläriihi sen vuoksi että se oli syrjässä muista rakennuksista. Niettussaaren rakennuksista vanha kalamaja Niettula hajosi kranaattitulessa ja Kiannon rakennuttama Saaren Pyhättö paloi.
Venäläiset vetäytyivät Turjanlinnan alueelta pohjoiseen 27. joulukuuta suomalaisten hyökkäyksen tieltä. Turjanlinnan lähiympäristön taisteluissa kaatui kaikkiaan 77 ja haavoittui 250 suomalaista. Venäläisiä kaatui noin 200. Haavoittuneisen suomalaisten joukossa oli myös Ilmari Kiannon poika Jormo Gabriel Sotavalta Kianto joka haavoittui noin 2 kilometrin päässä kotoaan.
Sodan jälkeen
Palattuaan 1940 Suomussalmelle Kianto joutui asumaan aluksi Hölmölän kalamajassa ja sisarensa Aina Calamniuksen, 'vanhan postineidin', omistamassa Teräväniemi-nimisessä huvilassa joka sijaitsi muutamia kilometrejä itään Turjanlinnasta.
Turjanlinnan rakennuksista oli jäänyt jäljelle savusauna ja jäkäläriihi. Jäkäläriihi muutettiin nyt Kohtalon korsuksi kutsutuksi keittiötilaksi ja Niettussaaren tykistötulessa hajonneen kalamajan hirsistä rakennettiin sen jatkoksi 1940–1941 Ikin Tupa asuintilaksi. Kianto sai valtiolta korvausta kärsimistään aineellisista menetyksistä mutta korvausrahat kuluivat suureksi osaksi muihin menoihin ja varsinaisen Turjanlinnan jälleenrakennus pysähtyi muutaman hirsikerran pystyttämiseen. Kiannon perhe asui Turjanlinnan alueella alun perin väliaikaisiksi tarkoitetuissa tiloissa vuosina 1940–1948.
Navetta-makasiinirakennuksen raunoille pystytettiin 1945 Tietäväisen temppeliksi kutsuttu ulkorakennus jonka yhteydessä oli myös heinälato. Ulkorakennuksen pystyttäneen Tietäväinen-nimisen urakoitsijan oli määrä rakentaa myös uusi päärakennus mutta tämän rakennustyön osalta Kianto havaitsi palattuaan seuraavana keväänä Helsingistä Suomussalmelle joutuneensa urakoitsijan huijaamaksi kun työ ei ollut edistynyt luvatulla tavalla.
Vanhan Turjanlinnan paikalle rakennettiin monien vaikeuksien jälkeen Kiannon kustantajan Otavann taloudellisella tuella uusi kaksikerroksinen rakennus jonka harjannostajaiset olivat syksyllä 1947. Tämä rakennus ei kuitenkaan ehtinyt olla kauan käytössä ennen kuin se paloi lämmitettäessä muurausvirheen takia 1. heinäkuuta 1949. Koska Turjanlinnaan ei ollut tieyhteyttä palokunta pääsi paikalle vain veneellä ja siihen mennessä rakennus oli jo palanut maan tasalle. Myös Kiannon oma irtaimisto tuhoutui suureksi osaksi tässä tulipalossa. Rakennusta ja irtaimistoa ei ollut vakuutettu eikä Kiannolla ollut tämän jälkeen varaa rakentaa uutta taloa palaneen tilalle.
Uuden Turjanlinnan palon jälkeen Kianto asui Turjanlinnan Ikin Tuvassa enää kesäisin vuoteen 1968 saakka ja vietti talvet Helsingissä Otavan järjestämässä asunnossa. Hölmölän kalamaja oli säästynyt sodan tuhoilta mutta vuonna 1959 Ahvensaari jäi veden alle kun järven vedenpintaa nostettiin voimalaitossäännöstelyn alkaessa.
Kianto haudattiin oman toivomuksensa mukaan Niettussaareen 1970. Tätä nykyä Turjanlinnan jäljellä olevat rakennukset ovat museona jonka omistaa Ilmari Kiannon Turjanlinna Oy. Museon rakennuksiin pääsee tutustumaan kesäisin järjestättävien laivaristeiliyjen yhteydessä.
Lähteet
- Ilmari Kianto: Iki-Kianto muistelee. Otava 1954
- Veikko Karhunen: Raatteen tieltä Turjanlinnaan. WSOY 1974
- http://www.kolumbus.fi/kansi.kianto/turjanlinna.html
- Suomussalmen kunnan sivu Turjanlinnasta
