Suomessa työkyvytön henkilö on oikeutettu Kelann sairauspäivärahaan sen jälkeen, kun hänen työkyvyttömyytensä on kestänyt yhtäjaksoisesti omavastuuajan, joka on sairastumispäivä ja yhdeksän seuraavaa arkipäivää. Yleensä työantaja kuitenkin maksaa korvausta työntekijälle jo ennen tätä. Päivärahaa maksetaan enintään sen kuukauden loppuun, jota seuraavan kuukauden aikana sitä tulisi maksetuksi 300 päivältä.
Vuoden alusta 2007 voimaantullut osasairauspäiväraha antaa pitkään sairastaneelle mahdollisuuden palata töihin osa-aikaisesti, jolloin palkan lisäksi voi saada Kelan osasairauspäivärahaa. Sairauden on täytynyt jatkua vähintään 60 päivärahapäivää. Osasairauspäiväraha on luonteeltaan vapaaehtoinen sopeuttava toimenpide työntekijän ja työnantajan välillä. Kelan tuki edellyttää aina lääketieteellistä arviota osasairauspäivärahaa hakevan terveydentilasta.http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=1086950&s=r
Heikkilä, Mari: 'Uusi vuosi toi osasairauspäivärahan'. Mediuutiset, 2. tammikuuta 2007. (luettu 2. tammikuuta 2007)
Suomessa henkilö voi saada työkyvyttömyyseläkettä, jos hänen työkykynsä on vähintään vuoden ajaksi alentunut vähintään 3/5. Jos työkyky on alentunut vähintään 2/5, mutta vähemmän kuin 3/5, on henkilö oikeutettu osatyökyvyttömyyseläkkeeseen.
Mikäli arvioidaan, että henkilön työkyky saattaa palautua, myönnetään määräaikaista kuntoutustukea, joka tunnettiin aiemmin nimellä määräaikainen työkyvyttömyyseläke.
Lähteitä