Uloslämpiävä uuni

Historia Suomessa

1400-1500-luku

Suomen ensimmäiset takat muurattiin linnoihin 1400-luvun lopussa tai 1500-luvun alussa. Sture- ja Tott -sukujen aikana rakennettiin takkoja Olavinlinnaan. Linnoista takat levisivät muualle Suomeen. Takka soveltui kuitenkin lähinä vain huoneen lämmitykseen, muttei leipomiseen.

1600-luku

Leivonta tapahtui aluksi ulkona savupiiputtomissa tai savupiipullisissa ulkouuneissa tai mäkiuuneissa, joista on tietoja ainakin 1600-luvulta alkaen.

1700-luku

1700-luvulla aletiin Suomessa rakentaa uloslämpiäviä uuneja asuinrakennuksiin. Huonetiloihin alettiin rakentaa erillisiä leivinuuneja, jotka monien kehitysvaiheiden myötä yhdistyivät takkaan ja syntyivät yhdistelmäuunit, takka-leivinuunit eli takkauunit. 1700-luvulla tiilen käytön yleistyminen myös helpotti savukanavien rakentamista. Aluksi vain Länsi-Suomessa rakennettu uunityyppi levisi pikkuhiljaa myös Keski- ja Pohjois-Suomeen.

Uunin sijainti on ollut yleensä oven vieressä niin että uunin suu on avautunut vastakkaiseen seinään päin.

1800-luku

Aluksi uloslämpiävissä uuneissa oli suora savupiippu, mutta huono veto. Vedon parantamiseksi alettiin 1800-luvulla rakentaa suoran savupiipun alaosaan 'nielu' tai 'kynnys'.

1800-luvun uloslämpiäviä uuneja on vielä säilynyt mm. Kuusamossa, Hyrynsalmella, Valtimolla, Juuassa, Savitaipaleella, Lemillä, Ristiinassa ja muualla Itä-Suomessa.

1900-luku

1800-1900-lukujen vaihteessa alettiin rakentaa nielulla ja pellillä varustettuja uuneja, jonka savukanava eli hormi kiertää uunin perustuksessa lämmittäen sitä.

Lähde

Kolehmainen, Alfred ja Laine, Veijo A. Suomalaiset uunit. Otava. (1981, S. 20-23. ISBN 951-1-06417-7)

Katso myös

Murtovaaran talomuseo Valtimolla, jonka eri ajoilta peräisin olevissa rakennuksissa näkyy uunin kehitys sisäänlämpiävästä uloslämpiäväksi.