Historia

Árpád
- Pääartikkeli: Unkarin historia
Unkari julistautui valtioksi vuonna
1000. Sitä pidetään edelleen Unkarin perustamisvuotena, vaikka maa ei ole ollut koko historiaansa itsenäinen. Myös vuotta
896, paimentolaiskansojen tuloa Unkariin, pidetään Unkarin alkuna. Alkuperäinen kuningaskunta oli huomattavasti nykyistä laajempi; ensimmäisen maailmansodan jälkeisistä rajamuutoksista jäljelle jäi vain sisin alue. Noin 3 miljoonaa unkarilaisia asuu edelleen ympäröivissä valtioissa.
Varsovan liitossa ollut Unkari liittyi Natooninin 1999 ja on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioni 1. toukokuuta 2004.
Politiikka

Unkarin parlamenttitalo

Unkari satelliittikuvassa joulukuussa
Unkarin presidentin rooli on etupäässä seremoniallinen. Hänellä on kuitenkin oikeus nimittää pääministeri. Presidentin valitsee parlamentti viisivuotiskausille. Pääministeri valitsee hallituksensa ministerit, ja hänellä on oikeus erottaa heidät. Jokainen valittu ministeri esiintyy parlamentin komiteoiden edessä, ja presidentti hyväksyy heidät virallisesti.
Unkarin parlamentti (Országgyűlés) on yksikamarinen ja 386-jäseninen. Puolueiden on saavutettava 5 % äänikynnys saadakseen edustajia parlamenttiin. Parlamenttivaalit järjestetään neljän vuoden välein, viimeiset pidettiin huhtikuussa 2006. Viisitoistajäseninen perustuslaillinen oikeus valvoo lainsäädännön perustuslainmukaisuutta.
Parlamentin suurimmat puolueet ovat sosialistipuolue (Magyar Szocialista Párt) ja kansanpuolue (Fidesz - Magyar Polgári Szövetség). Pienpuolueita ovat kristillisdemokraattinen/konservatiivinen MDF (Magyar Demokrata Fórum) ja liberaalinen vapaademokraattinen puolue (Szabad Demokraták Szövetsége tai SZDSZ). SZDSZ on sosialistien hallituskumppani.
Maakunnat
Unkari jakaantuu maantieteellisesti kolmeen osaan:
- Alföld ('Suuri alanko'), joka käsittää alueen Tiszan varrella aina Tonavasta itärajaan asti. Tällä alueella on pusta (unk. puszta). Suurimmat kaupungit ovat Nyíregyháza, Debrecen, Kecskemét ja Szeged.
- Pohjoinen vuoriseutu (Karpaatit), joka käsittää vulkaanisperäiset alueet Börzsöny, Cserhát, Mátra ja Zemplén sekä lohkovuoristoiset Bükk ja Aggtelek. Suurimmat kaupungit ovat Miskolc ja Eger. Alueen eteläreunalla sijaitsee kuuluisa Tokajin viinialue.
- Dunántúl ('Tonavantaka') käsittää koko läntisen Unkarin Tonavasta alkaen. Alueen suurimmat kaupungit ovat Sopron, Szombathely, Győr; ja Pécs.
- Näiden kolmen maakunnan leikkauspisteessä sijaitsee Budapest.
Unkarissa on 19 lääniä ():
Kuntia on yhteensä n. 3 500. Kansalaiset valitsevat itselleen kunnallisvaaleissa kunnanjohtajan (pormestarin) neljäksi vuodeksi. Pormestari toimii myös valtuuston puheenjohtajana. Hän on siis samalla luottamusmies ja päätoiminen virkamies.
Maantiede

Unkarin kartta
Maan rajat
Unkarin rajojen pituus on yhteensä 2 009 km. Tämä jakautuu eri naapurimaiden kesken seuraavasti:
Alangot
Tonava jakaa Unkarin kahteen toisistaan poikkeavaan osaan. Tonavan länsipuolella, Unkarin luoteiskulmassa sijaitsee Unkarin Pieni alanko, ja Tonavan itäpuolella levittäytyy Unkarin Suuri alanko. Pienen alangon maasto on vaihtelevaa. Sille on ominaista kevyt kumpuilevuus ja pienet kukkulat. Hedelmällisen
lössimaan ja leudon ilmaston ansiosta alueella voidaan mainiosti harjoittaa
maanviljelyä. Suuri alanko kattaa lähes puolet Unkarin pinta-alasta. Se on laaja, hyvin tasainen alue, jonka maa-aines koostuu veden kuljettamista kivistä ja hiekasta.
Tisza-joen varrelle ovat tyypillisiä tulvatasanteet ja yksittäiset metsäsaarekkeet. Tulvatasanteiden kuivattaminen ja metsien raivaus ovat johtaneet maaperän lisääntyvään suolaantumiseen. Tällä lailla on syntynyt myös Unkarin
pusta, jolle ovat tyypillisiä erillään sijaitsevat maatilat ja laidunkarjaan pohjautuva maatalous. Laajamittaisten kastelutoimenpiteiden ansiosta Suurelle alangolle on luotu uusia, hedelmällisempiä alueita, joilla voi viljellä mm.
tupakkaaaa,
maissi ja
auringonkukkia. Alkuperäistä pustaa halutaan toisaalta myös suojella: Hortobágyin kansallispuisto on perustettu tätä tarkoitusta varten.
Vuoristo

Kékes (1014 m)
Unkarin vuoristo koostuu keskivuoristoista, joiden ketju ulottuu Koillis-Unkarin Bükk-vuoristosta Länsi-Unkarin Bakony'iin. Keskivuoristojen maasto on korkeimmilla kohdilla lähes poikkeuksetta tiheää lehtimetsää. Rinteet ja laaksot ovat hedelmällisiä, mikä mahdollistaa viljan, hedelmien ja viinin viljelyn. Keskivuoristojen laidoilla sijaitsevat
kuumat lähteet sekä Bakony'in ja Mátran vulkaaniset kivilajit ovat merkkinä menneiden aikojen vulkaanisesta toiminnasta. Muutoin keskivuoristojen maaperä koostuu
dolomiitista ja
kalkkikivestä. Lounais-Unkarissa kohoaa metsäinen Mecsek-vuoristo ympäristöstään erottuen 682 m:n korkeuteen. Unkarin korkein kohta, Kékes sijaitsee Mátra-vuoristossa.
Korkeuseroja:
- Korkein kohta: Kékes Mátra-vuoristossa, 1014 m merenpinnan yläpuolella
- Matalin kohta: Tiszan varrella, 78 m merenpinnan yläpuolella
- Noin puolet maan pinta-alasta on Suuren alangon myötä alle 120 m merenpinnan yläpuolella
Kaupungit

Budapest
Unkarin ylivoimaisesti suurin kaupunki on pääkaupunki
Budapest, jossa asuu n. 1,9 milj. ihmistä eli n. 17% Unkarin asukkaista. Viisi seuraavaksi suurinta kaupunkia ovat
Debrecen ja
Miskolc (n. 200 000 asukasta),
Szeged ja
Pécs (n. 165 000 asukasta) sekä
Győr (130 000 asukasta).
Joet
Pisin joki Unkarin valtion alueella on
Tonava (unk.
Duna), jonka varrella sijaitsee lukuisia kaupunkeja, mm. Komárom,
Esztergom,
Budapest, ja Dunaújvárosn. Tonava virtaa aluksi lännestä itään Unkarin ja
Slovakia rajajokena, tekee Visegrádin kohdalla n. 90°:n mutkan ja virtaa sitten etelään kohti
Serbiaa. Toinen pitkä joki Unkarin alueella on
Tisza. Sen varrella sijaitsevia suuria kaupunkeja ovat Tokaj,
Szolnok ja
Szeged. Muita tärkeitä jokia ovat Dráva, Hernád, Kőrös,
Mur, Rába, Sajó ja Zala.
Kaikki suuremmat joet saavat alkunsa Unkarin ulkopuolelta: Tonava alkaa Etelä-Saksasta, Tisza Ukrainasta, Mur ja Rába Itävallasta, Dráva Italiasta, Zala Sloveniastasta, Hernád Slovakiasta ja Kőrös Transylvania (Länsi-Romaniasta).
Järvet
Unkarin suurin järvi on Länsi-Unkarin
Balaton, joka on samalla myös Keski-Euroopan suurin järvi. Balaton on pääkaupunki Budapestin ohella Unkarin tärkein turistialue ennen kaikkea hiekkarantojensa ja kuumien lähteidensä ansiosta. Toinen tärkeä järvi on Budapestin ja Balatonin välissä sijaitseva Velence, jonka rannat muistuttavat Balatonin rantoja, mutta se ei ole samassa määrin turistien kansoittama. Järven koillisosassa on lintujensuojelualue, joka tarjoaa monelle uhanalaiselle lajille turvallisen elinympäristön.
Neusiedler See (unk.
Fertő-tó) kuuluu Unkariin ainoastaan osittain: 75% järven pinta-alasta sijaitsee Itävallan valtion alueella. Fertő-Hanságin kansallispuisto kattaa järven Unkarin puoleisen osan sekä sen eteläpuolella sijaitsevat suot ja Hanságn-kosteikon. Yhdessä Itävallan puolella sijaitsevan Neusiedler See - Seewinkelin kansallispuisto kanssa se lisättiin vuonna
2001 UNESCOonn
maailmanperintöluettelo.
Ilmasto
Unkarissa on verrattain kuiva
mannerilmasto, jolle ovat tyypillisiä lämpimät kesät ja suhteellisen kylmät talvet. Talvella Unkarin sää voi ajoittain olla yhtä kylmä kuin Suomessa, mutta kevät ja syksy ovat Suomea lämpimämpiä, ja kesällä hellepäivät ovat Suomea yleisempiä. Tammikuun keskilämpötila on −1 °C:n ja −3 °C:n asteen välillä; heinäkuun keskilämpötila puolestaan 21 °C ja 23 °C asteen välillä. Runsaimmat sateet satavat alkukesästä. Sademäärät vähenevät yleensä itään päin mentäessä: Länsi-Unkarissa vuoden keskimääräinen sademäärä on sadetta tuovien länsituulien takia n. 800 millimetriä, kun taas Itä-Unkarissa voi keskimääräinen sademäärä olla kuivina vuosina jopa alle 500 millimetriä.
Kasvisto ja eläimistö
Unkarissa elää n. 45 000 eläinlajia ja 2 200 kasvilajia. Suurin osa näistä on keskieurooppalaisia lajeja, mutta joukossa on myös yksittäisiä pohjois-, itä- ja eteläeurooppalaisia lajeja. 855 eläinlajia ja 535 kasvilajia on virallisesti suojeltu. Harvinaisia, suojeltuja kukkia ovat esim. jouluruusu, tarhapioni ja unkarilainen kylmänkukka (Pulsatilla Pratensis ssp. hungarica).
Unkarin metsät tarjoavat kodin monille villisioille, saksanhirville, ja ketuille. Viljellyillä alueilla sekä alangolla elää paljon rusakoita, fasaaneja, peltopyitä ja viiriäisiä. Syksyllä Unkarin poikki lentää valtavia lintuparvia matkalla pohjoisesta etelään. Näihin kuuluu mm. pääskyjä ja kattohaikaroita. Suojeltuja lintulajeja ovat esim. pitkäjalka, isotrappi ja avosetti.
Unkarin joissa ja järvissä on rikas kalakanta. Tyypillisiä kaloja ovat mm. lahna, karppi ja hauki. Vieraista joista ja järvistä on tuotu ankeriaita ja itäaasialaisia monneja (Silurus asotus), jotka nyt elävät runsaslukuisina Unkarin vesistöissä.
Unkariin on kasviston ja eläimistön suojelemiseksi perustettu yhdeksän kansallispuistoa, 38 maisemansuojelualuetta ja 142 luonnonsuojelualuetta, joiden kokonaispinta-ala on 816 008 ha.
Talous
Unkari on yhtenä Euroopan unionin nuorimmista jäsenmaista voimakkaassa talouskasvussa. Yksityinen sektori käsittää yli 80 % BKT:stä. Ulkomainen omistus ja sijoitukset ovat laajalle levinneitä. Vuoden 1989 jälkeen maahan on investoitu yli 23 miljardia dollaria ulkomaista pääomaa. Inflaatio ja työttömyys, jotka olivat päähuolenaiheita ennen vuotta 2001 ovat laskeneet huomattavasti.
Väestö
Väestön ikärakenne
Muiden lännen teollistuneiden valtioiden tavoin Unkarin väestökin ikääntyy vähitellen. Alle 15-vuotiaita on väestöstä 15,9 %, 15-65-vuotiaita on 68,6 % ja yli 65-vuotiaita 15,5 %. Kokonaishedelmällisyysluku (lapsiluvun odote) on hyvin matala, 1,3 lasta jokaista naista kohden. Elinajan odote oli vuonna 2005 miespuolisilla unkarilaisilla 68,3 vuotta ja naispuolisilla 76,5 vuotta.
Kansallisuudet
Unkarin väestön suurimman osan muodostavat unkarilaiset (89 %). Muita kansallisuuksia ovat romanit (5 %), saksalaiset (2,6 %), romanialaiset (2 %), serbit (1 %), slovakit (1 %), ruteenit (0,9 %) ja jenishit (0,5 %).
Katso myös Unkarin väestöjakauma (vuoteen 1980)
Uskonnot
Enemmistö Unkarin väestöstä (54,5 %) kuuluu katoliseen kirkkoon; osa heistä on roomalaiskatolisia, osa idän katolisia. 15,9 % väestöstä on kalvinisteja ja 3 % luterilaisia. Juutalaisiaaa elää Unkarissa nykyään 80 000, mutta ennen holokausti heidän lukumääränsä oli 800 000. Ateisteja on väestöstä 14,5 %, mikä on seurausta ennen vuotta 1989 toimineen kommunistisen hallinnon kielteisestä suhtautumisesta uskontoihin.
Kieli
- Pääartikkeli: Unkarin kieli
Unkarin kieli kuuluu
suomalais-ugrilaisten kielten ugrilaiseen haaraan, ja se on ainoa ei-
indoeurooppalainen kieli, jota puhutaan laajemmalti Keski-Euroopassa. Unkari on saanut lainasanoina vaikutteita erityisesti
turkkilaisista kielistä,
slaavilaisista kielistä ja
saksasta. Unkarissa puhuttavat unkarin murteet poikkeavat toisistaan hyvin vähän.
Kulttuuri
Musiikki
Unkarin tunnetuimpiä säveltäjiä ovat muun muassa lapsi-nero ja pienovirtuoosi
Franz Liszt, historiallisia oopperoita säveltänyt
Ferenc Erkel sekä erityisesti
György Ligeti, jonka sävellykset pääsivät Stanley Kubrickin elokuvien (
2001:Avaruusseikkailu 1968,
Hohto 1980,
Eyes Wide Shut (1997) suuren yleisön tietoisuuteen.
Muita tunnettuja säveltäjiä ovat etnomusikologit Zoltán Kodály ja Béla Bartók sekä yhä elossa oleva György Kurtág.
Kirjallisuus
Unkarin nykykirjailijoista tunnetuimpia ovat Péter Esterházy, Sándor Márai, Péter Nádas sekä vuonna 2002 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut Imre Kertész. Heidän teoksensa ovat menestyneet myös Unkarin rajojen ulkopuolella, etenkin Keski-Euroopassa, jossa Máraita ja Kertésziä arvostetaan jopa varauksettomammin kuin Unkarissa.
Unkarin kirjallisuuden klassikoita tunnetaan Unkarin ulkopuolella varsin vähän. Tunnettuja ovat mm. paronitar Emma Orczyn Punainen neilikkain sekä Ferenc Herczeg romaanit, esim. Gyurkovicsin tytöt. Unkarilaiset ovat perinteisesti arvostaneet runoutta enemmän kuin proosaa, ja useimmat klassikkokirjailijoista olivatkin ennen kaikkea runoilijoita. Kuuluisimpia runoilijoita ovat Sándor Petőfi, János Arany, Endre Ady, Mihály Babits, Dezső Kosztolányi, Attila József ja János Pilinszky. Muita merkittäviä kirjailijoita ovat Zsigmond Móricz ja Gyula Illyés.
Elokuva
Unkari on myös tunnettu elokuvamaa. Tästä ansio kuuluu erityisesti Miklós Jancsólle, joka nosti maansa elokuvan kansainväliseen tietoisuuteen 1960-luvulla. Miehet ilman toivoa (1966), Punaiset ja valkoiset (1967), Hiljaisuus ja huuto (1968) sekä Punainen psalmi (1971n) ovat elokuvia, joissa Jancsó käsitteli maansa väkivaltaista historiaa. Elokuvien taustoina olivat niin Itävalta-Unkari sisäiset ristidiidat kuin myös ensimmäinen ja toinen maailmansota.
Jancsón elokuvat on tyypillisesti kuvattu cinemascope-versioina ja leikkauksia niissä on harvinaisen vähän (muun muassa elokuva Eletra (1974) koostuu vain 12 otoksesta). Laajakuvakamera seuraa ihmisiä, zoomaa pieniin yksityiskohtiin ja vetäytyy lopulta laajaan panoraamakuvaan taustana Unkarin pusta. Näin ollen elokuvanhistorijoitsien piirissä aavaa puutonta pustaa kutsutaankin 'jancsolaiseksi maisemaksi'. Jancsó oli vieraana Sodankylän elokuvajuhlilla 2002.
Jancsón lisäksi toinen merkittävä unkarilainen elokuvaohjaaja on István Szabó, joka tuli erityisesti tunnetuksi Klaus Mann-filmatisoinnista Mephisto (1981). Se on yhä ainoa Oscar-palkinnon saanut unkarilainen elokuva. Pääosaa, traagista natsien nurjertamaa teatterinäyttelijää elokuvassa esitti Klaus Maria Brandauer, jolle Mephisto merkitsi kansainvälistä tähteyttä. Brandauerin kanssa Szabó teki vielä elokuvat Eversti Redl (1985) ja Hanussen (1989), joiden jälkeen hän päätyi tekemään kansainvälisiä menestyselokuvia yhdessä Ralp Fiennesin (Sunshine 1999), Harvey Keitelin (Tapaus Furthwängler 2001in) ja Jeremy Irons (Being Julia 2004) kanssa.
Unkarissa kävi myös syntymässä ja uransa aloittamassa elokuvaohjaaja Manó Kertész Kaminer, josta myöhemmin tuli amerikkalainen menestysohjaaja Michael Curtiz. Hänen lisäksi Unkarista on noussut useita näyttelijöitä Hollywoodin tähtitaivaalle, kuten Bela Lugosi ja Zsa Zsa Gabor (Sári Gábor).
Unkarilainen keittiö
Unkarilainen ruoka on suomalaiseen makuun mausteista muttei kovinkaan tulista. Unkarilainen keittiö on tunnettu erityisesti liharuoistaan. Yksi tavallisimmista ja tunnetuimmista ruoista on kansallisruoaksikin kutsuttu pörkölt, joka voidaan valmistaa joko sian- tai naudanlihasta. Ruoan nimi on peräisin verbistä pörkölni, joka tarkoittaa lihan paistamista rasvassa sipulin ja paprikajauheen kera. Pörköltin ohessa tarjottavat lisukkeet vaihtelevat alueittain. Suomessa sekä myös muualla Unkarin ulkopuolella tämäntapaista ruokaa kutsutaan usein gulassiksi, mutta tämä nimitys on peräisin hieman eri ruoasta. Unkarissa tarjottava gulyás tai gulyásleves on pörköltiä muistuttava keitto. Liha paistetaan aluksi samaan tapaan kuin pörköltissä, mutta paistamisen jälkeen kattilaan kaadetaan vettä. Lisäksi keittoon kuuluu myös perunaa ja kuminaa. Tähän ruokaan käytetään perinteisesti ainoastaan naudanlihaa, mikä selittyy ruoan nimellä: gulya tarkoittaa unkarin kielessä lehmikarjaa ja gulyás karjapaimenta.
Unkarin tunnetuin mauste on paprika, jota käytetään jauhettuna runsaasti unkarilaisissa ruoissa. Tunnetuimpia unkarilaisia juomia ovat viinit sekä hedelmäviina pálinka. Viineistä tunnetuimpia ovat Tokajin viinit, erityisesti jälkiruokaviini Tokaji Aszú 'Viinien kuningas, kuninkaiden viini'. Tokajin viinejä tuotetaan Koillis-Unkarista Kaakkois-Slovakiaan ulottuvalla Tokajin viinialueella, ja ne ovat EU:n suojelemia alkuperäistuotteita. Suomalaisille lienee tuttu myös Egerin viinialueelta peräisin oleva Egri Bikavér ('Egerin häränveri'). Tätä ennen varsin arvostettua viiniä tuotiin 1970-luvulla halpaerinä Suomeen pullotettavaksi, ja se sai kansan suussa lisänimen 'Erkin pikakivääri'. Punaviinialueista Villány ja Szekszárd ovat jo ohittaneet Egerin kuuluisan ja tunnetuimman luettelossa. Matkailijan kannattaa maistaa myös maan erikoisuutta Zwack Unicum –yrttilikööriä.
Tiedotusvälineet
Lehdet
Unkarin tunnetuimmat päivälehdet ovat liberaali Magyar Hírlap, porvarillinen Magyar Nemzet sekä sosialistiset Népszabadság ja Népszava. Kuuluisimpiin aikakauslehtiin kuuluvat mm. kirjallisuutta ja politiikkaa käsittelevä liberaali
Élet és Irodalom, talouslehti
Heti Világgazdaság (HVG), porvarilliset poliittiset aikakauslehdet
Heti Válasz ja
Demokrata, liberaalit poliittiset aikakauslehdet
168 óra ja
Beszélő, naistenlehti
Nők Lapja ja katolinen aikakauslehti
Igen.
Televisio ja radio
Kansallisen televisioyhtiön Magyar Televízión (
MTV) kanavien lisäksi Unkarissa on lukuisia yksityisiä televisiokanavia, kuten
ATV,
RTL Klub,
Minimax ja
Duna TV. Duna TV on ollut näistä kanavista tunnetuin Euroopan ulkopuolella, sillä tämä satelliittikanava lähettää paljon myös ulkounkarilaisille suunnattua ohjelmaa. Huhtikuussa
2006 aloitti Duna TV:n toinen kanava,
Duna TV II Autonómia, joka on erikoistunut Euroopan maiden vähemmistöjen asioihin. Tähän tarkoitukseen sitä rahoitetaan EU-tuilla. Yleisradioyhtiön radiokanavat ovat
Kossuth Rádió (politiikkaa, kulttuuria, kirjallisuutta),
Bartók Rádió (klassista musiikkia) ja
Petőfi Rádió (viihdettä, reportaaseja, suoria lähetyksiä). Näiden lisäksi on monia eri kohderyhmille suunnattuja yksityisiä radiokanavia, kuten
Danubius,
Sláger Rádió,
Tilos Rádió,
Info-Rádió ja englanninkielinen
Radio Bridge. TV- ja radiolupamaksut poistettiin Unkarissa vuonna
2003.
Unkarin tieteen saavutuksia
Unkarilaiset ovat ylpeitä keksinnöistään, joita ovat mm. Rubikin kuutio, äänetön tulitikku sekä epäeuklidinen geometria. Unkarista ennen toista maailmansotaa lähteneiden unkarilaisten keksijöiden aikaansaannoksiin kuuluvat lisäksi mm. hologrammi, kuulakärkikynä, vetypommin teoria sekä BASIC-ohjelmointikieli. Unkarista lähti kasvavan antisemitismin vuoksi monia juutalaisia tiedemiehiä, mm. kolme Yhdysvalloissa merkittävän uran tehnyttä matemaatikkoa: Erdősin luvusta tunnettu Paul Erdős, Eugene Wigner sekä John von Neumann, eräs tietotekniikan edelläkävijöistä.
Merkittävimmät luonnonvarat
Merkittävimmät vientituotteet
Tunnettuja unkarilaisia
Aiheesta muualla
Juhlapäivät
Pvm
| Suomalainen nimi | Paikallinen nimi | Huomautuksia |
| 15. maaliskuuta | vuoden 1848 vallankumouksen vuosipäivä |
1848-as Forradalom és Szabadságharc | |
| 20. elokuuta | Tapani Pyhän, Unkarin valtion perustajan ja ensimmäisen kuninkaan muistopäivä | Szent István napja | |
| 23. lokakuuta | vuoden 1956 kansannousun muistopäivä, uuden valtiomuodon julistamispäivä | Az 1956-os népfelkelés emléknapja | |
Elokuva-Lähteet