Usko

Usko tarkoittaa ensiksi tietoon perustumatonta käsitystä jostakin, luuloa, toiseksi luottamusta jonkin olemassaoloon, toteutumiseen, arvoon tai muuhun, kolmanneksi uskonnollista vakaumusta, uskontona: ihmisen vakaumusta jumala tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaolosta ja tähän turvautumista.

Englannin kielessä sanaa ”usko” vastaa kaksi sanaa: belief (uskomus, vakaumus, käsitys, uskonnollinen usko) ja faith (luottamus, uskonnollinen usko). ”Baggini erottaa käsitteet usko (=faith) ja käsitys (=belief = käsitys, vakaumus). Englantilaissuomalaiset sanakirjat eivät valitettavasti erota näitä sanoja riittävästi toisistaan. Ateisteja ei voida sanoa uskovaisiksi. Muutoinkin käsite 'usko' (=faith) on Bagginin mielestä tarpeeton. Tällä alalla olisi kielipoliisille töitä! Valtion kielenkääntäjät kääntävät nykyään mielivaltaisesti kansainvälisten sopimusten sanan 'belief' sanaksi 'usko'. Aikaisemmin se käännettiin jokseenkin oikein sanaksi 'vakaumus'.” ”Religious faith is a non-rational belief in some proposition.” (”Uskonnollinen usko on ei-järkiperäinen käsitys jonkin väitteen todellisuudesta.”) }}.

Uskonnollinen usko

Giotto di Bondone, Usko

Filosofi James Swindalin mukaan usko on järjenllisenllisen ohella vakaumusten lähtökohta. Järki käsitetään tavallisesti äly, esteettisen, moraalisensen tai uskonnollisen tutkimuksen periaatteeksi, joka sisältää jonkinlaisen algoritmi todistuksen ajatuksen. Usko puolestaan ilmenee vakaumuksena, joka ei ainakaan sillä hetkellä ole todistettavissa järjellä ja on siten eräänlainen luottamuksen ja hyväksymisen asenne. Uskon katsotaan tavanomaisesti olevan tahdonalaista. Uskonnolliseen uskoon liittyy joko julkilausuttu tai lausumaton näkemys ilmoituksesta ja sen tuonpuoleisesta, ylimaallisesta eli transendenssista lähteestä. }}

Swindalin mukaan uskonnollinen usko ottaa huomioon todisteita tai jättää ne huomiotta. Näistä jälkimmäinen pitää uskoa vain henkilön tahdon alaisena asiana kun taas ensimmäinen pyrkii sovittamaan uskon yhteen todisteiden, kuten muiden uskovien todistusten ja teosten, kanssa. On myös mahdollista, että henkilöllä on uskonnollinen vakaumus, joka perustuu vain joko järkeen tai uskoon ja lisäksi on mahdollista, että henkilö ei usko jumalaan, mutta kokee silti uskonnon harjoittamisen lohduttavana.

Swindalin mielestä keskeisin filosofinen kysymys uskon ja järjen suhteessa on sen määrittäminen, miten uskon ja järjen vaikutus vuorovaikuttavat siinä prosessissa, jolla uskonnollista uskoa pidetään oikeana tai perusteltuna. Kristillisessä perinteessä lähes puhtaasti järkeen perustuvaa lähtökohtaa edustaa Tuomas Akvinolainen, jonka mukaan uskon kysymykset ovat järkiperäisesti todistettavissa olevia väitteitä. Akvinolaisen mukaan usko sijaitsee tiedon ja mielipiteen välimaastossa. Uskoon perustavaa näkökulmaa edustaa esimerkiksi Martti Luther, jonka mukaan uskon merkitys avautuu henkilökohtaisen elämän kautta ja siinä on kysymys luottamuksesta Jumalan lupauksiin.

Kristinuskossa sekä puhtaaseen uskoon että järkeen perustuville lähestymistavoille löytyy esikuva jo apostoli Paavalin kirjoitusksista. Roomalaiskirjeissä Paavali toteaa, että ”Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan.”Room 1:19-20. Toisaalta ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä Paavali katsoo, että Jumalan ilmoitus on hulluutta viisautta etsiville kreikkalaisille ja maailma ei oppinut tuntemaan Jumalaa järjen avulla vaan ”Hän paljastaa itsensä puhtaan uskon kautta”1. Kor. 1:18-31.

Uskon arvostelua

W. K. Cliffordin tunnetun lausuman mukaan on aina ja kaikkialla väärin uskoa mihinkään riittämättömin perustein. }} Edesmenneen vapaa-ajattelijan Kari Saaren mukaan ei tule uskoa mitään muuta kuin sellaista, mikä on älyllisesti perusteltua.

Filosofi Bertrand Russell arvosteli uskon () käsitettä. Russell kirjoitti sekä kristittyjen että kommunistienen pitävän omaa uskoaan hyvänä. Hänen mukaansa usko on kuitenkin aina vahingollista, jos se on lujaa uskoa johonkin, josta ei ole todisteita. Russellin mukaan uskosta puhutaan silloin, kun todisteita ei ole. Tällöin todisteet korvataan hänen mukaansa tunteella.” Christians hold that their faith does good, but other faiths do harm. At any rate, they hold this about the Communist faith. What I wish to maintain is that all faiths do harm. We may define 'faith' as a firm belief in something for which there is no evidence. When there is evidence, no one speaks of 'faith.' We do not speak of faith that two and two are four or that the earth is round. We only speak of faith when we wish to substitute emotion for evidence.” Suomeksi teoksessa

Katso myös

• Fideismi
• Usko ja tieto
• Uskonto

Lähteet