Ussherin metodologia
Ussher ja muut raamattuoppineet saivat laskelmissaan melko samanlaisia tuloksia, sillä he käyttivät samantyyppistä menetelmää laskiessaan Raamatun merkittävimpien tapahtumien ajoituksia. Heidän tehtäväänsä vaikeutti se, että Raamattu on koottu vuosisatojen aikana erilaisista lähteistä. Raamatun sukuluetteloiden ajanlaskuissa on myös pitkiä aukkoja. Näin Raamatusta ei voida suoraan laskea yhteen ikiä ja päiväyksiä.
Ussherin tuli ratkaista kolmenlaisia ongelmia, liittyen kolmeen ajanjaksoon:
- Varhaiset ajat (luomisesta Salomoon). Näennäisesti helpoin aika, sillä Raamattu tarjoaa katkeamattoman perimysketjun Aadamssaista Salomoon sekä kaikkien kyseisten henkilöiden iät ja heidän ikänsä poikalasten syntyessä. Kaikki Raamatun versiot eivät kuitenkaan sisällä samoja ikiä — Septuaginta henkilöiden iät ovat paljon pidemmät, mikä lisää luomisen ikään noin 1 500 vuotta. Ussher ratkaisi ongelman luottamalla sen sijaan Tanakhin tekstiin.
- Varhaiset kuninkaiden ajat (Salomosta Jerusalemin temppelin tuhoon ja Babylonin vankeuteen). Perimysketju katkeaa, ja Raamattu tarjoaa ainoastaan kuninkaiden hallintoajat. Sen lisäksi historiankuvauksissa on päällekkäisyyksiä ja epäselviä kohtia. Ussherin täytyi verrata Raamatun tapahtumia hallitsijoiden ja muiden henkilöiden tunnettuihin ajoituksiin Raamatun ulkopuolella.
- Myöhemmät kuninkaiden ajat (Esrasta ja Nehemiaasta Jeesuksen syntymään). Raamattu ei tarjoa ajasta juurikaan tapahtumien ajoittamista helpottavia tietoja. Ussherin ja muiden tutkijoiden täytyi yrittää linkittää ajalta tunnetut tapahtumat muissa kulttuureissa tunnettuihin ajoitettuihin tapahtumiin. Tällaisia olivat muun muassa kaldealaiset, persialaiset ja muinainen Rooma. Esimerkiksi Jerusalemin vuonna 586 eaa vallanneen kuningas Nebukadnessar IIin:n kuolema tapahtui Jojakim maanpaon 37:tenä vuonna (2 Kun. 25:27).
Tällä menetelmällä Ussher ajoitti luomisen tapahtuneen noin vuonna 4000 eaa. Hän siirsi sitä neljä vuotta taaksepäin vuoteen 4004 eaa. ottaakseen huomioon
Dionysius Exiguuksen, Anno Domini -vuosilukujärjestelmän kehittäjän, tekemät virheet. Juutalainen historioitsija
Josephus kertoo, että
Herodes Suuren kuolema tapahtui vuonna
4 eaa, joten Jeesus ei ollut voinut syntyä sen jälkeen. Näin Jeesus oli syntynyt joskus vuosien
37 eaa, jolloin Herodes tuli valtaan, ja vuoden 4 eaa. välillä. Ussher päätteli Jeesuksen syntyneen vuonna 4 eaa.
Luomisen vuodenaika oli suuren teologisen väittelyn kohteena Ussherin aikoina. Monet oppineet esittivät, että se oli tapahtunut keväällä, jolloin alkoivat myös babylonialaisten, kaldealaisten ja monien muiden kulttuurien ajanlaskut. Muut, kuten Ussher, uskoivat sen todennäköisemmin tapahtuneen syksyllä, syyspäiväntasauksen aikaan, koska juutalainen vuosi alkoi silloin.
Ussher täsmensi luomisen päivämäärää syyspäiväntasausta lähellä olevaan sunnuntaihin käyttämällä apuna juutalaista kalenteria. Viikonpäivä saatiin yksinkertaisesti laskemalla kuusi päivää taaksepäin luomisen jälkeisestä lepopäivästä, joka juutalaisessa perinteessä oli lauantai. Näin luominen alkoi sunnuntaina. Ussher käytti todennäköisesti Keplerinin tähtitieteellistä taulukkoa Tabulae Rudolphinae vuodelta 1627. Näin sai syyspäiväntasauksen päivämääräksi vuonna 4004 eaa. tiistain 25. lokakuuta, kello 9.00, joka oli yksi päivä ennen syyspäiväntasauksen 'luomista' luomisen neljäntenä päivänä, keskiviikkona, yhdessä auringon, kuun ja tähtien kanssa (1 Moos. 1:16). Nykyaikaiset laskelmat ajoittavat vuoden 4004 eaa. syyspäiväntasauksen tapahtuneen sunnuntaina 23. lokakuuta. 'Sattumalta' saatu päivämäärä 4004 eaa. 23. lokakuuta kello 9.00 täsmäsi myös Cambridgen yliopistolukukauden aloituksen kanssa samalle päivälle samaan kellonaikaan.
Ussherin maailmanhistoria
Ussherin ajanlasku esittää seuraavat ajoitukset Raamatun merkittävimmille tapahtumille:
Katso myös
Aiheesta muualla
- Ussher, J, 1650. Annals of the World: James Ussher's Classic Survey of World History ISBN 0-89051-360-0 (uusintapainos, ed. Larry and Marion Pierce, Green Forest, AR: Master Books, 2003)
- Sarfati, J., 2003. Archbishop’s achievement: James Ussher’s great work 'Annals of the World' is now available in English
(edellisen kirjan kirjoittajien haastattelu), Creation 26(1):24–27
- James Barr, 1984–85. Why the World Was Created in 4004 BC: Archbishop Ussher and Biblical Chronology, Bulletin of the John Rylands University Library of Manchester 67: 575–608
- William R. Brice, 1982. Bishop Ussher, John Lightfoot and the Age of Creation, Journal of Geological Education 30: 18–24.
- Stephen Jay Gould, 1993. Fall in the House of Ussher, in Eight Little Piggies (Penguin Books) (fair-minded analysis by obvious opponent of Ussher's timescale)
- Dating Creation by Charles H. Leighton
- Pierce, L., 1998 The forgotten archbishop
, Creation 20(2):42–43 (biografia ja Ussherin kronologian lyhyt esittely).