Uusavuttomuus tarkoittaa, että aikaisemmin itsestäänselvinä pidettyjen käytännön tietojen ja taitojen välittymiseen ja kehittymiseen tulee jostain syystä katkos. Esimerkiksi silloin, kun puhutaan uusavuttomuudesta ruuanlaiton tai siivoamisen yhteydessä, joku muu on vastannut näistä toiminnoista ja uusavuttomaksi kasvaneen henkilön ei ole ollut välttämätöntä oppia niihin liittyviä taitoja. Toisaalta uusavuttomana pidetty henkilö voi yksinkertaisesti ajatella, ettei hänellä ole käyttöä tietyille tiedoille ja taidoille, koska maailma on muuttunut, 'aika on ajanut niiden ohi'.
Sanana ja käsitteenä uusavuttomuuden tekee mielenkiintoiseksi se, että se määritellään yksisuuntaisesti: käsitteen ovat kehittäneet ne, jotka liittävät uusavuttomuuden muihin kuin itseensä. Etuliite uus puolestaan erottaa ilmiön avuttomuudesta, joka liittyy etenkin lapsiin; näiden katsotaan voivan vielä olla hyväksytysti avuttomia. Toisaalta uusavuttomuus voi viitata ajatukseen, ettei sitä ole aiemmin, etenkään maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa, esiintynyt yhtä runsaasti kuin nyt.
Uusavuttomuuden katsotaan ilmenevän mm. tarpeettomana turvautumisena viranomaisiin: 'Uusavuttomat ovat tottuneet, että viranomainen on heti taluttamassa kädestä kun tulee pienikin risukko polulle. Hätäkeskus on heidän unelmansa. Joku auttaa aina.' (Aamulehden pääkirjoituksesta) Jorma Pokkinen: Hätäkeskuksiin löydettiin laastaria (Aamulehti: Ylänurkka 29. kesäkuuta 2007) 
Lähteet
Kirjallisuutta
- Kauppinen, Kati 2000. Uusavuttomuus - mitä se on? Pro gradu-työ : Joensuun yliopisto , Savonlinnan opettajankoulutuslaitos. Kotitalouden ja tekstiilityön opettajien koulutus
