Uushegeliläisyys

Uushegeliläisyys on nimitys G. W. F. Hegelin innoittamalle filosofiselle ajattelulle, joka heräsi uudelleen henkiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Uushegeliläisyys vaikutti merkittävimmin brittiläisenä idealismina.

Hegeliläisyys Hegelin jälkeen

Vaikka Hegel kuoli vuonna 1831, hänen filosofiansa jäi elämään hegeliläisyytenä. Poliittisen ajattelun suhteen hegeliläiset jakaantuivat jo ennen Hegelin kuolemaa vanha- ja nuorhegeliläisiin. Marxismi syntyi jälkimmäisestä ryhmästä.

Myöhempää hegeliläisyyttä eli ns. uushegeliläisyyttä kuvaavat mm. dialektisen menetelmän käyttö, hegeliläinen absoluuttinen idealismin (erityisesti kulttuuri ja historian metafyysinen tulkinta), abstraktin totalitaarisennn valtio puolustaminen sekä hengentieteiden (geisteswissenschaften) painottaminen luonnontieteiden ohella. Sitä esiintyi erityisesti Englannissa, Yhdysvalloissa, Ranskassa, Hollannissa, Italiassa, Venäjällä ja Pohjoismaissa.

Brittiläinen idealismi

Englanninkielisessä maailmassa Hegelin vaikutus näkyi pian erityisesti uskonnonfilosofiassa. Osittain Hegelin insipiroimassa brittiläisessä idealismissa vaikuttivat muun muassa Thomas Hill Green, William Wallace, F. H. Bradley ja Edward Caird. Se suuntautui ennen kaikkea poliittiseen filosofiaan.

Uushegeliläisyys Yhdysvalloissa

Brittiläisen idealismin vaikutus ulottui myös Yhdysvaltoihin. Hegeliläinen ajattelu oli voimissaan erityisesti St. Louisissa Missourissa, jossa vaikutti mm. William Torrey Harris.

1900-luvun lopussa politiikan tutkija Francis Fukuyama popularisoi Hegelin ajatuksia suurta huomiota herättäneessä teoksessaan Historian loppu ja viimeinen ihminen.

Uushegeliläisyys Saksassa

Saksassa uushegeliläisyys (neohegelianismus) vaikutti 1900-luvun alussa, osittain saaden alkunsa uuskantilaisesta liikkestä. Richard Kroner kirjoitti saksalaisen idealismin historian hegeliläisestä näkökulmasta. Se oli yksi uushegeliläisen liikkeen johtavia teoksia.

Merkittäviä uushegeliläisiä

Julius Binder G. J. P. J. Bolland Bernard Bosanquet Francis Herbert Bradley Edward Caird John Caird Benedetto Croce Gerhard Dulckeit Hans Freyer Giovanni Gentile Hermann Glockner

Thomas Hill Green Theodor Haering William Torrey Harris Richard Kroner Karl Larenz Theodor Litt John McTaggart Ellis McTaggart Josiah Royce Bertrand Russell, alkuvaiheessa William Wallace Balthus Wigersma

Katso myös

• Absoluuttinen idealismi
• Hegeliläisyys