Uusi-Seelanti

Historia

Polynesialaiset maorien esi-isät saapuivat alueelle noin 1 000 vuotta sitten. Vuonna 1642 hollantilainen tutkimusmatkailija Abel Tasman oli tiettävästi ensimmäinen saaret nähnyt eurooppalainen, ja James Cook ensimmäinen eurooppalainen, joka nousi maihin saarella. Tämä tapahtui vuonna 1769. Maori-päälliköt luovuttivat saaret Britannialle vuonna 1840 allekirjoitetulla Waitangin sopimuksella. Sopimus lopetti valaanpyytäjien ja hylkeidenmetsästäjien siirtolaisuuteen perustuneen asutuksen ja uusilla tuliaseilla käydyt maori-heimojen väliset sodat. Sopimuksen jälkeen aloitettiin saarten järjestelmällinen ja rauhallisempi asuttaminen. 1860-luvulla kärjistyneet maorien ja uudisasukkaiden väliset maakiistat, etenkin Pohjoissaarella, saivat kuitenkin aikaan sodan. Väkivaltaisuudet päättyivät vuonna 1872, mutta taistelujen tuloksena maanomistus oli siirtynyt siirtolaisille. Viime vuosina maorien korvausvaatimuksista on tullut huomattava poliittinen kysymys. Maorien käyttämä nimi Uudesta-Seelannista on Aotearoa.

Politiikka

Uusi-Seelanti on perustuslaillinen monarkia parlamentaarisella demokratialla. Uuden-Seelannin kuningatar on Elisabet II, jota edustaa valtion päämies kenraalikuvernööri Silvia Cartwright.

Uusi-Seelanti on tällä hetkellä maailman ainoa maa, jossa kaikissa korkeimmissa viroissa on nainen. Kuningatar, kenraalikuvernööri, edustajainhuoneen puhemies ja korkein oikeusasiamies ovat kaikki naisia.

Maantiede

Uusi-Seelanti sijaitsee melkein itäisen ja läntisen pallonpuoliskon rajalla. Uuden-Seelannin lähin naapurivaltio on 2 500 kilometrin päässä sijaitseva Australia. Uusi-Seelanti koostuu kahdesta saaresta, pohjois- ja eteläsaaresta, jotka erottaa Cookinsalmi. Pohjoissaarella on toimivia tulivuoria, kuumia järviejä, sekä geysirä, joista kohoaa kuuma vesisuihku kymmenien metrien korkeuteen. Eteläsaari on hieman pohjoissaarta suurempi ja siellä sijaitsee korkeita lumihuippuisia vuoria, jotka muodostavat Etelän Alpeiksi kutsutun vuorijonon. Saaren eteläosissa jäätiköt ovat kovertaneet kapeita ja suuria, jopa satojen metrien syvyisiä U – eli ruuhilaaksoja, jotka ovat mereen yltäessään synnyttäneet vuonoja.

Ilmasto

Uusi-Seelanti sijoittuu globaalisessa ilmanpainejärjestelmässä lähinnä hepoasteen korkeapaineen ja polaaririntaman matalapaineiden väliin. Uuden-Seelannin tuulet ovat lähes pääsääntöisesti länsituulia. Ne tuovat sekä viileyttä että kosteutta länsirannikolle. Vuorten suojapuolella vaikuttaa Föhn-tuuli. Meri- ja maatuuli vaikuttavat myös rannikkoalueella.

Uuden-Seelannin ilmasto on erittäin monimuotoinen. Maan sijainti kahden lämpövyöhykkeen tuntumassa, voimakas merellinen vaikutus sekä suuret korkeuserot ovat syynä tähän. Lämpöolosuhteet voivat muuttua vain muutamien kilometrien säteellä lähes trooppisesta vuoristojen pakkasasteisiin. Samoin käy kosteuden suhteen. Länsirannikko on sateisinta aluetta ja vain 100 kilometriä itään vuoristojen takana on Uuden-Seelannin kuivinta aluetta. Sateisuus selittyy hyvin sillä, että länsituulet tuovat länsirannikolle kosteita tuulia, jotka vuoriston kohdatessaan tiivistyvät orografisiksi sateiksi. Suojapuolelle syntyy Föhn-ilmiö, joka on lämmin laskutuuli.

Keskilämpötila on maassa +10 ja +16 asteen välillä, ja vuodenaikaisvaihtelut ovat suhteellisen vähäisiä. Lämmin aika on tammi-helmikuussa ja kylmintä on heinäkuussa. Lämpötila laskee noin 0,7 astetta 100 metriä kohden, ja vuoristossa sateet voivatkin tulla lumena. Vuoriston vaikutus ilmastoon länsi-itä-suunnassa on suurempi kuin välimatkalla pohjois-etelä-suunnassa.

Ilmanpainevyöhykkeet siirtyvät vuodenaikojen mukaan seuraten auringon zeniittiasemaa. Tämän vuoksi Uuden-Seelannin eteläsaari joutuu touko-syyskuun välisenä aikana polaaririntaman vaikutukseen. Tällöin alueen ylittävät lukuisat matalapaineet tuovat sumuja ja sateita. Näiden väliin jäävät lyhyet aurinkoiset korkeapaineen hetket. Pohjoissaari saa puolestaan joulu- ja tammikuun aikana nauttia hepoasteen korkeapaineen tuomasta aurinkoisesta ilmasta.

Vesistöt

Uusi-Seelanti satelliittikuvassa joulukuussa 2002

Uuden-Seelannin vesivarat ovat huomattavat. Merellisyys nostaa kosteutta ja länsituulet tuovat kosteuden etenkin länsirannikolle. Alueelliset vaihtelut ovat kuitenkin suuria. Uuden-Seelannin vesistöt muodostuvat lähinnä jokisysteemeistä. Koska sateita tulee tasaisesti koko vuoden, jokien virtaamat ovat suhteelliset tasaisia. Tulvia toki esiintyy.

Osa vedestä sataa vuoristoissa lumena ja muodostaa pieniä jäätiköitä. Viimeisen jääkauden aikana vuoristot olivat laajalti laaksojäätiköiden alla. Ne uursivat syviä laaksoja ja työnsivät edellään paksuja moreenivalleja. Kun jää suli, näiden luonnonpatojen taakse muodostui vuoristojärviä. Uuden-Seelannin suurin järvi on kuitenkin tulivuoren räjähdyksessä syntynyt kraatterijärvi Lake Taupo.

Pääasiallisesti joet ovat puhtaita nopean virtauksensa vuoksi. Ihmisen vaikutus on kuitenkin lisääntynyt, mikä näkyy jokiveden samentumisena. Clutha-joen keskivirtaama on Uuden-Seelannin suurin: se on 340 kilometriä pitkä, ja sillä on valuma-alue. Pohjoissaaren suurimman joen, Waikaton pituus on peräti 400 kilometriä.

Keskimääräisesti pohjavettä on Uudessa-Seelannissa riittävästi. Eniten sitä esiintyy Canterburyn laaksossa. Paikoin sitä tehdään keinotekoisesti suodattamalla pintavettä maakerrosten läpi. Pohjaveden laatu vaihtelee, mikä johtuu lähinnä vulkaanisesta aktiivisuudesta.

Endogeeniset ilmiöt

Uudessa-Seelannissa on kallioperän nuoruuden vuoksi havaittavissa lähes kaikki geologiset ja geomorfologiset ilmiöt. Osa saarten kallioperästä on peräisin Gondwanamantereen ajoilta asti, mutta pääasiallisesti vuoret ovat syntyneet mesotsooisten ja kenotsooisten aikakausien välivaiheen poimutuksissa. Vanhimmat kivet ovat syväkivilajeja, nuorimmat taas vulkaanisen toiminnan synnyttämiä pintakivilajeja sekä sedimentoitumisen vuoksi syntyneitä kerroskivilajeja. Poimutuksessa on tapahtunut myös kivilajien muuttumista ja siten syntynyt metamorfisia kivilajeja.

Vulkanismi

Uuden-Seelannin saarilla on kaikkialla havaittavissa vulkanismin merkkejä. Eteläsaarelta ne ovat sammuneet miljoonia vuosia sitten, mutta pohjoissaari on edelleen aktiivista aluetta. Alue alkaa Ruapehu-tulivuorelta, kulkee kohti koillista 30 kilometrin levyisenä vyöhykkeenä White Islandin saarelle. Törmäysvyöhykkeisiin muodostuu lähinnä kerrostulivuoria, jotka saattavat olla purkautuessaan hyvin rajuja. Uuden-Seelannin vulkaaniseen toimintaan kuuluvat myös laajat laavakentät. Maassa on kymmenkunta aktiiviseksi luokiteltua tulivuorta, joista viisi on joissain määrin jatkuvasti aktiivisia. Tulivuoret purkavat runsaasti tefraa eli kivituhkaa. Tämä aines kerääntyy vuorten rinteille metrien paksuisiksi kerroksiksi. Kun ne vettyvät tai maanjäristyksen vuoksi lähtevät liikkeelle, syntyy vaarallisia lahareita. Myös ihmisen toiminnan takia voimistunut eroosio on lisännyt laharien määrää.

Seismisyys

Uudessa-Seelannissa on runsaasti maanjäristyksiä, yli 10 000 vuodessa, mutta useimmat energiamäärältään alhaisia. Monet järistykset liittyvät magman liikkeisiin magmapesäkkeissä. Vuosittain syntyy muutama yli 5 Richterin asteen järistys. Niistä useimmat sattuvat eteläsaaren alueella, joka on harvaan asuttua. Uudessa-Seelannissa on sattunut myös yli 8 Richterin asteikon järistys, joka suuruudeltaan tuottaa jo valtavat tuhot. Koska Uuden-Seelannin kaikki alueet ovat lähellä merta, tsunamien muodostuminen on aina mahdollista.

Eksogeeniset ilmiöt

Uusi-Seelanti on myös eksogeenisten ilmiöiden suhteen hyvin monipuolinen alue. Eroosiotekijät ovat sitä voimakkaampia, mitä jyrkempi maan profiili on. Näin ollen Uudessa-Seelannissa, kun se vielä on edelleen kohoavaa aluetta, eroosio on varsin voimakas maisemaa muuttava tekijä. Eteläsaaren jääkauden aikaiset laaksojäätiköt ja sulamisvaiheen virtaavat vedet ovat antaneet maisemaan selvät jälkensä. Pohjoissaaren vulkaaninen toiminta on kasannut paksuja tefrakerroksia, joita virtaava vesi on kuluttanut ja kuljettanut. Molemmilla saarilla massaliikunnot ovat olleet huomattavia. Pakkasrapautumista tapahtuu vuoristojen huipulla. Kemiallista rapautumista tapahtuu kalkkikivialueella, jossa syntyy tippukiviluolia.

Talous

Uudella-Seelannilla on moderni, kehittynyt talous, joka on kehittynyt maataloudesta jalostukseen ja siitä palveluvaltaiseen tuotantoon. Maataloudenllll merkitys on kuitenkin edelleen merkittävä erityisesti jatkojalostuksen ja viennin (70%) kannalta. Uuden-Seelannin elintaso on korkea ja maa oli inhimillisen kehityksen indeksiä mitattuna 19. vuonna 2005 ja 15. vuoden 2005 The Economist-lehden Worldwide quality-of-life indexsissä. Maan talous on erittäin riippuvainen viennistä. Uusi-Seelanti oli vuonna 2004 ensimmäisiä maita, jotka sopivat vapaakaupastann Kiina kanssa.

Maatalous

Uuden-Seelannin maatalous on lähinnä intensiivistä karjataloutta, ja se painottuu pohjoissaarelle. Maan topografia ja maaperän laatu eivät suosi ekstensiivistä viljelyä. Lampaita maassa on noin 40 miljoonaa ja nautakarjaa noin 9 miljoonaa. Ilmasto suosii laidunten muodostumista. Tuoretta heinää on saatavissa ympäri vuoden, mikä vähentää ruokintakustannuksia. Myöskään talousrakennuksien ei tarvitse olla kovin mittavia, mikä edelleen pienentää kuluja. Nämä seikat parantavat uusiseelantilaisten viljelijöiden kilpailukykyä. Niinpä Uusi-Seelanti onkin merkittävä maataloustuotteiden viejä maailmankaupassa.

Maatalouspolitiikassa tehtiin 1990-luvulla suuri muutos. Kaikki maataloustuet poistettiin. Tämä merkitsi miljoonien lampaiden teurastusta ja useita konkursseja, mutta niistä on selvitty, ja Uusi-Seelanti olikin usein mainittu malliesimerkkinä maatalouden tervehdyttämissuunnitemassa. Mutta kuitenkin jo 2000-luvun alussa maataloustukijärjestelmä ollaan jo osittain palautettu takaisin.

Lampaiden ja nautakarja tuotannon lisäksi maassa on intensiivistä puutarhatuotantoa (mm. kiivi-hedelmä). Metsätalouden merkitys on viime aikoina kasvanut, vaikka maa ei ole erityisen suotuisa tehokkaalle metsätaloudelle.

Kylmät ja suolaiset merivirrat tuovat hyvät kalastusmahdollisuudet Uuden-Seelannin aluevesille. Itärannikolle on kehittynyt hyvien luonnonsatamien vuoksi kalastussatamia, mutta suurin kalateollisuuden keskittymä on Aucklandin alueella. Suuret yritykset keskittyvät vientiin, mutta pienemmät kalastusalukset tuottavat saalista kotimarkkinoille. Hummereita ja ostereita saadaan aina Eurooppaan asti. Sisävesikalastuksen merkitys on lähinnä turisteille tarkoitettua toimintaa.

Mineraalivarat ja teollisuus

Mineraalivarojen suhteen Uutta-Seelantia pidetään ”köyhänä” maana. Tämä voi kuitenkin johtua siitä, että maan kehittäminen on keskittynyt suuresti maataloussektorille ja geologinen tutkimus on ollut vähäistä. Tilanne voi muuttua, kun maailman raaka-ainehinnat kohoavat ja malminetsintä tulee tätä kautta kiinnostavammaksi.

Taloudellista merkitystä on tällä hetkellä lähinnä hiilellä ja maakaasulaistenlla. Uuden-Seelannin talous on enimmäkseen kevyttä teollisuutta, joka suuntautuu kotimarkkinoille muun muassa eurooppalaisten ja japani autojen kokoamiseen.

Uuden-Seelannin talouskehityksen haittana on ollut maan syrjäinen sijainti ja talouden yksipuolisuus. Toisaalta maan hyvät energiavarat (vesivoima, geoterminen energia) voivat tulevaisuudessa olla merkittävä kilpailuetu uusien teollisuudenalojen houkuttelemiseksi maahan. Aasian kasvavat markkinat ovat korvaamassa Eurooppaan suuntautuneen viennin laskun.

Palvelut

Uudessa-Seelannissa valtio osallistuu suhteellisen vähin panoksin kansalaisten arkielämään. Lähes kaikista palveluista on maksettava. Koulutus on ilmaista ja pakollista alkaen 6 vuoden ikäisenä ja jatkuu 16 vuoden ikään asti.

Uudessa-Seelannissa jälleen maan vuoristoinen topografia on määräävä tekijä liikennejärjestelyiden suunnittelussa. Saarten välillä on lauttaliikenne ja molempien saarten läpi kulkee rautatie. Eteläsaari on liikenteellisesti vaikeampi ja jäänyt sen vuoksi liikenneverkoltaan harvaksi. Lentokenttiä on useita, ja ne korvaavat vaikeasti rakennettavia teitä osittain. Tietoliikenteen suhteen Uusi-Seelanti on länsimainen valtio, josta löytyy kaikki tähän tarvittava tekniikka.

Yksityiset palvelut ovat lähinnä kaupan ja pankkipalvelujen alueella. Kaikkein voimakkaimmin kehittyvät tällä hetkellä turismiin suuntautuvat palvelut. Niiden vuosittainen kasvu on useita prosentteja ja muodostaa palveluviennistä saatavista tuloista 40 prosenttia.

Matkailu keskittyy lähinnä luontomatkailuun, ja Uusi-Seelanti tarjoaakin tässä suhteessa ehkä maailman monipuolisimmat mahdollisuudet. Maalla on hyvä maine turvallisena ja puhtaana matkakohteena. Maassa on lukuisia kansallispuistoja.

Väestö

Uuden-Seelannin väestön kokonaismäärä on noin 4,15 miljoonaa. Noin 70 % väestöstä on eurooppalaista alkuperää. Uudessa-Seelannissa syntyneitä eurooppalaisia kutsutaan kollektiivisesti nimellä pākeha. Tätä termiä käytetään vaihtelevasti, ja jotkut maorit käyttävät sitä viittaamaan kaikkiin uusiseelantilaisiin, jotka eivät ole maoreja. Useimmat eurooppalaiset uusiseelantilaiset ovat brittiläistä, irlantilaista tai alankomaalaista alkuperää. Maorit ovat toiseksi suurin etninen ryhmä. Vuoden 2001 väestölaskennan mukaan aasialaisia on noin 6,6 % ja Tyynenmeren saarilta 6,5 %. (Väestönlaskenta salli usean etnisen yhteyden ilmoittamisen.) Uusi-Seelanti suhtautuu myönteisesti maahanmuuttoon, mikä kasvattaa väestöä vuosittain noin yhdellä prosentilla.

Uskonnot

Uuden-Seelannin väestöstä 50,3 % ilmoitti vuoden 2006 väestönlaskennassa olevansa kristittyjä. Suurimmat kristityt suuntaukset olivat anglikaanisuus (13,8 %), katolisuus (12,6 %), presbyteerisyys (10,0 %) ja metodismi (3,0 %). Muita eniten ilmoitettuja uskontoja olivat hindulaisuus (1,6 %), buddhalaisuus (1,5 %), jedi-uskonto (1,5 %)[1]

NZ Herald – Jedi Order lures 53,000 disciples ja islam (0,9 %). 32,2 % ilmoitti olevansa uskonnottomia ja 6,0 % kieltäytyi vastaamasta kyselyyn.[1]

2006 Census Data – QuickStats About Culture and Identity (Excel-tiedosto)