Valveuneen kuuluu poikkeuksellinen tajunnantila, jossa ihminen on usein silmät auki, mutta silti 'unimaailmassa'. Hän saattaa nähdä huoneessaan ihmisiä tai muita olentoja, ja yleensä tuntee jonkun läsnäolon. Yleensä valveuni on ahdistava tila. Valveunessa ihminen on yleensä selällään.
Valveuneen liittyy usein unihalvaus, eli tila, jossa ihminen on kyvytön liikuttamaan muuta kuin silmiään. Unihalvaukseen saattaa liittyä myös painon tunne rintakehän päällä ja sellainen olo, että joku pahansuopa olento istuu siinä. Ihminen voi kokea olotilan pelottavana, mutta olevansa täysin kyvytön tekemään mitään. Joskus hän tuntee kuristuvansa, tukehtuvansa tai pelkää sydämensä pysähtyvän. Tästä on tullut sana painajainen, joka tosin nykyisin liittyy lähinnä tavallisiin pahoihin uniin.
Monia humanoidien kohtaamisia selitetään valveunen avulla.
Valveuni sekoitetaan joskus selkouniin.