France libre
France libre
)
Capitaine de corvette (korvetinkapteeni) Georges Thierry d'Argenlieu keksi käyttää Lorrainen ristiä Vapaan Ranskan lipussa
)
Vapaan Ranskan laivaston lippu
)
Vapaan Ranskan joukkoja katselmuksessa Normandian maihinnousun aikana
)
Taistelulaiva Richelieu oli Vapaan Ranskan laivaston ylpeys
De Gaulle oli Ranskan hallituksen jäsen, osa siitä pienestä ryhmästä joka vastusti antautumista Saksalle ja Italialle. Pääministeri lähetti tuolloin De Gaullen Lontooseen, jossa hän oli Ranskan luhistuessa.
16. kesäkuuta uusi pääministeri Philippe Pétain aloitti neuvottelut akselivaltojen kanssa. 18. kesäkuuta De Gaulle puhui BBCyn:ssa ranskalaisille ja vetosi puheessaan () sotilaita, merimiehiä ja lentäjiä jatkamaan taistelua. Tästä huolimatta Pétain allekirjoitti 22. kesäkuuta antautumisen ja Ranskan hallitus vetäytyi Vichy.
Vichyn hallitus tuomitsi de Gaullen poissa olevana maanpetoksesta kuolemaan. Hän taas piti itseään viimeisenä ja ainoana laillisen Reynaudin hallituksen jäsenenä.
Heinäkuun loppuun mennessä Vapaan Ranskan joukkoihin () liittyi 7000 miestä. Sen laivastolla oli 50 laivaa ja 3700 miestä, jotka toimivat Royal Navyn apuna. Syksyllä Ranskan siirtomaat Kamerun, Tšad, Keski-Kongo, Oubangui-Chari ja Ranskan päiväntasaajan Afrikka liittyivät Vapaa Ranskan rinnalle. Niiden mukana tuli suuri määrä afrikkalaisia sotilaita. Uusi-Kaledonia, Ranskan Polynesia, Saint-Pierre ja Miquelon ja Uudet Hebridit liittyivät myöhemmin. Ranskan Indokiina jäi Vichyn haltuun Japanin pitäessä sitä alaisuudessaan. Guadeloupe, Martinique ja Ranskan Guiana liittyivät Vapaaseen Ranskaan 1943.
De Gaulle perustu hallituksen Comité National Français (CNF) syyskuussa 1941 ja Yhdysvallat teki sen kanssa Lend-Lease-sopimuksen 24. marraskuuta.
Vapaan Ranskan joukot taistelivat Pohjois-Afrikassa, Libyassa ja Egyptissä. Kenraali Marie Pierre Koenig taisteli Bir Hakeimissa kesäkuussa 1942 ja eversti Philippe Leclerc johti 16500 miehen siirtomaajoukot Tšadista italialaisia vastaan. Operaatio Torchin aikana suuri osa Vichyn joukoista antautui välittömästä ja liittyi Vapaan Ranskan puolelle. Kenraali Henri Giraud pakeni ja loikkasi Vapaan Ranskan puolelle. Saksan miehittäessä Vichyn hallitseman alueen marraskuussa 1942 Vichyn 60000 miehen Afrikan armeija siirtyi Vapaan Ranskan puolelle muodostaen Ranskan 19. armeijakunnan. Vapaan Ranskan joukot taistelivat myös Etiopiassa ja Eritreassa italialaisia vastaan ja Syyriassa ja Libanonissa Vichyn joukkoja vastaan.
Marraskuussa 1943 Vapaan Ranskan joukoilla oli tarpeeksi amerikkalaista kalustoa varustamaan kahdeksan divisioonaa.
Vapaan Ranskan ilmavoimat taisteli monilla rintamilla, Britanniassa, Pohjois-Afrikassa ja itärintamalla (Normandie-Niemen).
Ranskan vastarintaliikkeen kerätessä voimia de Gaulle suunnitteli sen yhdistämistä Vapaan Ranskan alaisuuteen. Hän lähetti Jean Moulinin Ranskaan neuvottelemaan kahdeksan vastarintaliikkeen kanssa. Tässä yhteydessä Vapaan Ranskan joukot saivat uuden nimen Forces Françaises Combattantes.
Italiassa taisteli 1943 ranskalaista ja Normandian maihinnousun aikoihin joukkoja oli 400 000. Kenraali Leclercin 2. panssaridivisioona nousi maihin Normandiassa ja aloitti etenemisen kohti Pariisia. Vapaan Ranskan 1. armeija nousi maihin Etelä-Ranskassa kenraali Jean de Lattre de Tassignyn komennossa. Pariisin noustessa kapinaan, Leclercin panssaridivisioona saapui sinne 25. elokuuta 1944.
Syyskuussa 1944 Vapaalla Ranskalla oli aseissa 560 000 miestä ja vuoden lopussa miljoona. Toukokuussa 1945 joukkoihin kuului seitsemän jalkaväkidivisioonaa ja kolme panssaridivisioonaa.
